Joulupöydän herkku - glögijuustokakku

21. joulukuuta 2016




Oikein kaunista jouluviikon keskiviikkoa!

Tänään voi koko päivän laulaa tuttua laulua 3 yötä jouluun on! Alkaa siis olemaan aika jännät hetket edessä, ainakin lapsien näkökulmasta. Joulupukkia odotetaan jo niin kovin, lahjojen aukaisua jännitetään jo ennakkoon ja yhdessä koko perheen kera mietitään ollaanko sitä oltu tänä vuonna kilttejä. Tänään lapsillamme alkaa joululoma päiväkodista, joten huomenna voi aamusta vaan nauttia ja makoilla peiton alla pitkään. Tyttömme ihmettelivät suuresti, kun sanoin päiväkodin jatkuvan vasta ensi vuonna. Tietenkään neljä ja kolme vuotiaat lapset eivät tajua vuoden vaihtumista, vaikka kuinka yritimme asiaa käydä läpi. Tyttöjen mielestä ensi vuosi kuulosti hassulta jutulta, joka nauratti ja kikatutti.

Tänään blogissa olisi aiheena jokin hyvin jouluinen herkku, nimittäin punavalkoinen glögijuustokakku. Koskaan en ole tälläistä syönyt ja maistanut, joten tämän juustokakun leipominen oli täysin uusi kokemus. Kakku oli helppo valmistaa ja maistui kyllä mukavasti joululle. Tätä voisi uudelleen valmistaa jouluaatoksi kahvin kanssa nautittavaksi, niin makukasta se oli. Tässä resepti maukkaaseen glögijuustokakkuun.




Glögijuustokakku 

Ainekset:

 Piparkakkupohja
200gr piparkakkuja
100gr voita
Valkosuklaamousse
 2dl kuohukermaa
300gr maustamatonta tuorejuustoa
 150gr valkosuklaata
1dl tomusokeria
 1tl vaniljasokeria
4 liivatelehteä
2rkl sitruunamehua 
Glögikiille
 3kpl liivalehtiä
2dl glögitiivistettä
1dl vettä
Koristeluun
50gr valkosuklaata

Valmistus:

Jauha piparit monitoimikoneessa hienoksi. Voit myös murskata piparkakut puhtaassa pakastepussissa, kaulimella päältä painaen. Sulata voi ja sekoita siihen piparimuru. Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan (Ø 22 cm) reunan ja pohjan väliin. Painele keksimuru tiiviisti vuoan pohjalle. Siirrä piparkakkupohja jääkaappiin odottamaan. Valmista valkosuklaamousse. Vatkaa kerma vaahdoksi. Notkista tuorejuusto. Paloittele valkosuklaa ja sulata se miedolla teholla (350 w) mikroaaltouunissa, 30 sekunnin välein sekoittaen. Yhdistä kermavaahto, tuorejuusto ja valkosuklaasula. Mausta seos sokereilla. Liota mousseen tulevia liivatelehtiä kylmässä vedessä viisi minuuttia. Kuumenna sitruunamehu kattilassa ja nosta pois liedeltä. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois. Liuota liivatteet kuumaan sitruunamehuun. Anna liivateseoksen jäähtyä hetki. Sekoita se muihin mousseaineksiin ohuena nauhana. Levitä ja tasoita mousse piparkakkupohjalle. Nosta juustokakku jääkaappiin muutamaksi tunniksi hyytymään. Liota kiillettä varten liivatelehtiä kylmässä vedessä viitisen minuuttia. Yhdistä glögitiiviste ja vesi. Mittaa 1/2 dl valmista glögiä kattilaan. Kuumenna glögi kiehuvaksi, ja nosta kattila pois liedeltä. Purista liivatelehdistä ylimääräinen neste pois ja liuota liivatteet kuumaan glögiin. Lisää liivateseokseen loput 2 1/2 dl glögiä. Anna seoksen jäähtyä haaleaksi ja valuta se varovasti valkosuklaamoussen päälle. Peitä kakku ja nosta se jääkaappiin hyytymään 4–5 tunniksi tai yön yli. Säilytä glögi-juustokakku ennen ja jälkeen tarjoilun jääkaapissa.
Koristele glögi-juustokakku rouhitulla valkosuklaalla.



  

Suosittelen! :)


Lähetä kommentti

Kiitos kaikista mielenkiintoisista ja ystävällisistä kommenteista mitä jätätte "Coconut White" - blogiin! Jättämänne kommentit ovat parasta blogissani ja olen todella onnellinen niistä. Jos sinulla on vinkkejä tai ehdotuksia niin niitä saa aina lisäillä! :)

Sähköpostia saa lähettää: padmerine@coconutwhite.com

Kiitti!

- P -

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.