Oikein mukavaa huomenta tämän vuoden viimeiselle päivälle. Tänään juhlitaan uutta vuotta ja vuoden vaihtumista. Luvassa on rakettejen katselua ja rauhallista juhlintaa. Tämä vuosi on ollut kyllä tapahtumarikas ja mieleenpainuva. Paljon on tullut puuhailtua, muutoksia tehtyä ja asioitakin tapahtunut. Suurin juttu tänä vuonna oli meidän omakotitalon myyminen. Olimme varautuneet yli puolen vuoden myyntiaikaan. Moni asuinalueellamme oli jo yli vuoden ajan myyneet kotiaan saamatta sitä kaupaksi. Siksi oman kodin myyminen tavallaan hirvitti ja kauhistutti, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna oli nuo tunteet aika turhia. Kotimme heti kaupaksi hetkessä ja mitään paniikkia emme kerinneet edes kehittää. Mutta sitten se hätä iskikin, kun piti seuraavaa kotia miettiä. Emme kumminkaan tehneet mitään hätäistä ostopäätöstä mistään kodista, koska juuri sillä hetkellä ei ollut mitään potentiaalista kotivaihtoehtoa edes myytävänä parilla alueella, jotka meillä oli kiikarissa. Siksi muutto vuokra-asuntoon on valinta, johon olemme olleet tyytyväisiä. Tietenkin oma koti on aina oma koti ja pyrkimys uuden kodin löytämiseen on ollut kova. Valitettavasti tulosta ei ole vielä tapahtunut ja uutta kotia emme ole löytäneet. Jatkamme siis uuden kodin etsimistä siihen asti, kun uusi koti löytyy. Toivottavasti uusia koteja tulisi enemmän keväällä myyntiin. Nyt syksyn aikana kotikaupungissamme ei ollut rivitalojen ja paritalojen osalta mitään suurta liikehdintää, joten toivottavasti tarjinta kasvaisi talven ja kevään aikana.

 Ajattelinkin tänäkin vuonna tehdä tälläisen muistelupostauksen joka kuukaudelta ja koota suosituimpien postauksen kuvat ja linkit tähän. Näin kuluva vuosi 2016 nivoutuu kauniisti yhteen ja tämän jälkeen voin keskittyä rauhassa huomenna käynnistyvään uuteen vuoteen. Keskitytään siis tänään vielä tähän vuoteen ja ylihuomenna onkin luvassa jo uuden vuoden ensimmäinen postaus. Olin alunperin ajatellut tämän postauksen olevan blogiurani viimeinen, koska ajattelin meidän vuokrakodin sisustamisen ja muiden aiheiden olevan hyvin tylsiä, kiinnostamattomia ja ei lukijoita houkuttelevia. Eihän vuokrakodissa muutoksiin ole yhtään mahdollisuutta, kun seiniin eikä mihinkään muihinkaan pintoihin voi koskea. Mutta olen huomannut kannustavista kommenteista, viesteistä ja sähköposteista, että juttuni kiinnostavat edelleen, vaikka emme asukaan isossa kivitalossa, vaan alle 80 neliön kolmiossa. Olkoon tämä siis osaksi jäähyväiset tälle vuodelle ja toivottavasti uuden, jännittävän elämän alku ensi vuodelle. Ikinä ei tiedä mitä uusi vuosi tuo tullessaan ja olisi mukava todeta vielä ensi vuoden lopussa eläneensä upean vuoden.

Tässä vuosi 2016 ja blogini parhaat palat!

Tammikuu / Vuoden ensimmäiset tulppaanit ja kevättä rinnassa!

Helmikuu/ Laskiaispuuhia ja herkuttelua laskiaispullien seurassa

Maaliskuu/ Meidän koti myyntiin

Huhtikuu / Kotimme ensimmäinen näyttö sunnuntaina

Toukokuu / Lumoan Elle - mustavalkoinen unelma

Kesäkuu / Vielä viimeisen kerran

Heinäkuu / Kesäaurinko ja Piz Buin kuvaukset

Elokuu / Takka-ruokailutila-akseli

Syyskuu / Syksyistä parveketta - vaaleus saapui

Lokakuu / Nahkainen sängynpääty kotiutui

Marraskuu/ Vuoden ensimmäiset joulutortut

Joulukuu/ Pikkujoulujen mustavalkoinen kattaus

Oikein ihanaa uutta vuotta ja ensi vuonna kuullaan, heti huomenna!

Oikein mukavaa uutta vuotta ja jäähyväiset!

31. joulukuuta 2016

Oikein mukavaa huomenta vuoden viimeiseen perjantaihin!

Ylihuomenna sitä herätään uuden vuoden puolella. Aikas hurjaa! Huomenna olisi tarkoitus laittaa tämä vuosi pakettiin ja juhlistaa sitä kovin täällä blogin puolella. Sitä ennen keskitytään vielä tähän vuoteen 2016 ja siihen, mitä meidän vuokrakodissa on oikein tapahtunut. Nyt ei puhuta mistään suurista muutoksista. vaan ihan pikku detaljista, joka on meidän makuuhuoneeseen kotiutunut.

Pari viikkoa sitten tein tänne blogin puolelle pienen kollaasin mustavalkoisista julisteista, joita niin mielellään kotiimme laittaisin esille. Nopeat päätökset tuli tehtyä seuraavana päivänä postauksesta ja meidän kotiin kotiutui kaksi julistetta. Toinen niistä pääsi kehyksiin roikkumaan meidän makuuhuoneeseen. Kyseessä on tällä kertaa Rita Hillin kokoelmista kotiutunut "Stone Dreamer", joka kyllä on mielestäni yhtä ihastuttava kuin ruokailutilasta löytyvä Lumikki-sarjan taulu. Jotenkin olen niin ihastunut Jennin töihin, että mielellään niitä ottaa omaan kotiin ja laittaa eri huoneisiin esille. Tämä juliste on kokoa 50 x 70cm ja se on kehystetty Ikean mustilla kehyksillä. Teosta katsellessa sitä löytää aina jotain uutta katsottavaa ja huomaa asioita, mitä aikaisemmin ei ole omaan silmään osunut. Se näissä Jennin tauluissa ja julisteissa onkin kiehtovaa ja jännittävää.

Ihanaa viikonloppua teille ja huomenna kuullaan jännien asioiden ääressä!

Makuuhuoneen uusi, moderni taulu

30. joulukuuta 2016

Oikein mukavaa keskiviikkohuomenta tämän vuoden viimeiseen keskiviikkoon!

Kuulostaapa muuten tosi hassulta, vuosi vaihtuu jo tällä viikolla. Tämä vuosi on kyllä lentänyt siivillä, juuri eilenhän oli jouluaatto ja viikko sitten juhannus. Jestas sentään, pitääkö tässä alkaa jo suunnittelemaan ensi vuotta ja miettiä jotain tavoitteita itselle? Esim. uuden kodin löytäminen? Kiinteytyminen? Elämänlaadun parantaminen? Äh, ei sitä vielä tänään jaksa tuollaisia asioita miettiä. Jutellaan niistä sitten vasta loppuviikosta, kun vuoden vaihtuminen on jo nurkan takana.

Siirrytään siis sulavasti takaisin tähän vuoteen, kun meidän kodin makuuhuone on saanut osakseen jotain mustavalkoista ja tyylikästä. Päätin nimittäin Black Fridayn innoittamana tilata Gauharilta upean mustavalkoisen notice board-ilmoitustaulun meidän kotiin helpottamaan omaa arkea. Itse olen jossain asioissa niin suuri höhlä, varsinkin omien kotiavaimien kanssa. Niinpä päätin helpottaa arkea ja omaa jaksamista hankkimalla makuuhuoneeseen ilmotustaulun, johon voisin laittaa tärkeitä juttuja ja inspiraatiokuvia esille. Kaksi asiaa olen niin hyvä hetkellisesti hukkaamaan: avaimet ja silmälasit. Nyt kun tyylikäs notice board Gauharilta meille kotiutui, on avaimet ja silmälasit tullut aina kotiin tullessa asetettua ilmoitustauluun kiinni. Eipä ole silmälasit ollut kateissa tämän hankinnan jälkeen.

Seuraavan kerran kun näette tämän ilmoitustaulun, olen sen luultavasti seinälle saanut kiinnitettyä ja tauluun laitettua esille inspiraatiota niin sisustuksen kuin lifestylen merkeissä.

Mukavaa päivää ja kuullaan taas perjantaina!

Mustavalkoinen joululahja - Gauharin notice board

28. joulukuuta 2016

Oikein kaunista tapaninpäivää teille kaikille ihanille!

Aiottekos jatkaa vielä tänään jouluruokailua? Itsellä on ainakin sellainen olo, että nyt oma vatsa on saanut tarpeeksi jouluruokaa ja on taas aika palata normiruokien pariin. Jouluruoat ovat parasta koko vuoden ruokailussa, mutta kaksi päivää putkeen samaa ruokaa syöneenä ei enää tee mieli kolmatta päivää nauttia koko jouluruokailun kattausta kerralla. Kinkkua voisi vielä leivän päällä nautiskella, mutta muuten sanon ei kiitos laatikoille ja salaateille. Vatsa on kyllä niin turvonnut herkuttelusta, mutta ei haittaa. Sitähän se joulu on, ilon ja hyvän ruoan juhlaa!

Tänään olisi tarkoitus vierailla seuraavien sukulaisten luona ja automatkan ajattelinkin käyttää hyödykseni verkkokauppojen alennusmyyntitarjontaa kartoittaen. Yhdet hienot tarjousbongaukset tein jo, kun löysin Pentikin mustan Deco-varjostimen edulliseen hintaan jo ennen joulua. Meiltä kotoa löytyi jo yksi kappale varjostimia olohuoneesta, joten päätin ottaa sen ja tämän tilaamani varjostimen kainaloon ja kiikuttaa ne meidän makuuhuoneeseen uudehkojen pallovalaisimien seuraksi. Edelliset luonnonvalkoiset varjostimet siirtyivät olohuoneeseen, joten varjostimet vaihtoivat vaan keskenään paikkaa. Minusta tämä lopputulos oli kyllä niin hyvä ja makuuhuoneeseen tuli aikas kiva look.

Tästä se joulun viimeinen päivä käynnistyy. Keskiviikosta eteenpäin olisi tarkoitus esitellä mukavia joululahjoja, joita tänä vuonna kotiutui meidän kotiin. Joten seuraavat kolme postausta käsittelee aiheeltaan joululahjojen purkua ja esittelyä.

Mustavalkoisin terveisin,

Lisää tyylikkyyttä makuuhuoneeseen Pentikiltä

26. joulukuuta 2016

Oikein kaunista joulupäivää!

Onko siellä ruudun toisella puolella nautittu tästä ihanasta joulun ajasta ja jouluaatosta? Täällä on ainakin hyvin levännyt ja hyvin syönyt olo, lahjoja on avattu innolla ja jouluaatosta on otettu kaikki mahdollinen irti. Illasta oli niin mukava rauhoittua omalle kotisohvalle katselemaan televisiota ja todeta kuinka onnekas olo sitä tällä hetkellä onkaan. Se ilo, mikä lastemme silmissä loisti koko päivän ja illan, on kyllä sellainen asia minkä haluaisi purkittaa loppuelämäksi. Voisi siis kiteyttää, että tämän vuoden jouluaatto on naatiskeltu ja sama linja jatkuu myös tänään, kun vietämme koko päivän anopin luona joulupäivästä kaiken irti ottaen. Luvassa lisää herkuttelua ja yhteistä aikaa sukulaisten parissa.

Ensimmäiset joululahjat on tullut avattua ja lapsemme sekä vanhemmat olivat kyllä niin tyytyväisiä lahjoihinsa. Pakkauksista paljastui lapsille leluja ja itselleni sisustukseen liittyviä juttuja, joihin palailen heti ensi viikolla. Odotan jo innolla saavani laittaa ne kotiimme esille. Tässä kiireessä ei kerkiä kotiin panostaa, vaan nyt sitä on jo lähdettävä eteenpäin ja suljettava ulko-ovi. Nyt automme nimittäin starttaa kohti Forssaa!

Mukavaa joulupäivää toivottaen,

Jouluaaton tunnelmaa, joulupäivän rentoutta ja lahjoja!

25. joulukuuta 2016

Hyvää jouluaaton aattoaamua!

Huomenna koittaa odotettu hetki, jouluaatto! Meillä lapset alkavat olla jo niin innoissaan odotuksesta, että eivät meinaa millään housuissa pysyä. Lahjoja emme voi yhtään aikaisemmin kuusen alle asettaa, muuten ne voi katseen välttäessä olla avattuna jo ennakkoon. Kaiken pitäisi olla siis valmiina. Ainoa tehtävä on enää leipoa jouluaatoksi vanhemmilleni jälkiruokaa tarjottavaksi. Tänä vuonna ajattelin valmistaa uudemman kerran aikaisemmin valmistamaani glögijuustokakkua sekä minttusuklaajuustokakkua. Maku glögijuustokakussa oli kyllä niin kohdillaan. Harmi, että tämä herkku on enemmän aikuisten makuun, mutta yleensä jouluaattona lapset keskittyvät enemmän pipareiden ja suklaan nauttimiseen. 

Täten haluankin teille kaikille ihanille lukijoille ja kävijöille toivottaa jo ennakkoon oikein ihanaa ja kaunista jouluaattoa, joulun aikaa ja joulun taikaa! Nauttikaa, syökää, rentoutukaa ja pitäkää hauskaa. Joulu on kerran vuodessa ja siitä pitää nauttia täysin rinnoin. Tavataan täällä blogin puolella taas sunnuntaina, kunhan vaan pääsen ja ehdin päivittämään jouluaaton kuulumiset. Joten huomenna naatiskellaan ja sunnuntaina taas kuullaan.

Oikein ihanaa Joulun aikaa teille!

Jouluaaton aatto - hyvää joulua!

23. joulukuuta 2016

Oikein kaunista jouluviikon keskiviikkoa!

Tänään voi koko päivän laulaa tuttua laulua 3 yötä jouluun on! Alkaa siis olemaan aika jännät hetket edessä, ainakin lapsien näkökulmasta. Joulupukkia odotetaan jo niin kovin, lahjojen aukaisua jännitetään jo ennakkoon ja yhdessä koko perheen kera mietitään ollaanko sitä oltu tänä vuonna kilttejä. Tänään lapsillamme alkaa joululoma päiväkodista, joten huomenna voi aamusta vaan nauttia ja makoilla peiton alla pitkään. Tyttömme ihmettelivät suuresti, kun sanoin päiväkodin jatkuvan vasta ensi vuonna. Tietenkään neljä ja kolme vuotiaat lapset eivät tajua vuoden vaihtumista, vaikka kuinka yritimme asiaa käydä läpi. Tyttöjen mielestä ensi vuosi kuulosti hassulta jutulta, joka nauratti ja kikatutti.

Tänään blogissa olisi aiheena jokin hyvin jouluinen herkku, nimittäin punavalkoinen glögijuustokakku. Koskaan en ole tälläistä syönyt ja maistanut, joten tämän juustokakun leipominen oli täysin uusi kokemus. Kakku oli helppo valmistaa ja maistui kyllä mukavasti joululle. Tätä voisi uudelleen valmistaa jouluaatoksi kahvin kanssa nautittavaksi, niin makukasta se oli. Tässä resepti maukkaaseen glögijuustokakkuun.

Glögijuustokakku 

Ainekset:

 Piparkakkupohja
200gr piparkakkuja
100gr voita
Valkosuklaamousse
 2dl kuohukermaa
300gr maustamatonta tuorejuustoa
 150gr valkosuklaata
1dl tomusokeria
 1tl vaniljasokeria
4 liivatelehteä
2rkl sitruunamehua 
Glögikiille
 3kpl liivalehtiä
2dl glögitiivistettä
1dl vettä
Koristeluun
50gr valkosuklaata

Valmistus:

Jauha piparit monitoimikoneessa hienoksi. Voit myös murskata piparkakut puhtaassa pakastepussissa, kaulimella päältä painaen. Sulata voi ja sekoita siihen piparimuru. Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan (Ø 22 cm) reunan ja pohjan väliin. Painele keksimuru tiiviisti vuoan pohjalle. Siirrä piparkakkupohja jääkaappiin odottamaan. Valmista valkosuklaamousse. Vatkaa kerma vaahdoksi. Notkista tuorejuusto. Paloittele valkosuklaa ja sulata se miedolla teholla (350 w) mikroaaltouunissa, 30 sekunnin välein sekoittaen. Yhdistä kermavaahto, tuorejuusto ja valkosuklaasula. Mausta seos sokereilla. Liota mousseen tulevia liivatelehtiä kylmässä vedessä viisi minuuttia. Kuumenna sitruunamehu kattilassa ja nosta pois liedeltä. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois. Liuota liivatteet kuumaan sitruunamehuun. Anna liivateseoksen jäähtyä hetki. Sekoita se muihin mousseaineksiin ohuena nauhana. Levitä ja tasoita mousse piparkakkupohjalle. Nosta juustokakku jääkaappiin muutamaksi tunniksi hyytymään. Liota kiillettä varten liivatelehtiä kylmässä vedessä viitisen minuuttia. Yhdistä glögitiiviste ja vesi. Mittaa 1/2 dl valmista glögiä kattilaan. Kuumenna glögi kiehuvaksi, ja nosta kattila pois liedeltä. Purista liivatelehdistä ylimääräinen neste pois ja liuota liivatteet kuumaan glögiin. Lisää liivateseokseen loput 2 1/2 dl glögiä. Anna seoksen jäähtyä haaleaksi ja valuta se varovasti valkosuklaamoussen päälle. Peitä kakku ja nosta se jääkaappiin hyytymään 4–5 tunniksi tai yön yli. Säilytä glögi-juustokakku ennen ja jälkeen tarjoilun jääkaapissa.
Koristele glögi-juustokakku rouhitulla valkosuklaalla.

Suosittelen! :)

Joulupöydän herkku - glögijuustokakku

21. joulukuuta 2016

Oikein nautinnollista jouluviikon aloitusta!

Tästä se alkaa, jouluviikko. Tämä on kyllä vuoden yksi ihanimmista viikoista! Ei stressiä, maailman paras ruokailuhetki edessä, pelkkää herkuttelua ja elämästä nauttimista. Lapset saavat lahjoja ja puuhaavat niiden parissa koko jouluaaton ja -päivän. Tänä vuonna jouluaatto vietetään lauantaina, joten viimeiset työpäivät ennen aattoa tulevat varmasti olemaan aika rauhallisia ja hiljaisia. Kaikilla on viimeiset lahja- ja ruokapaniikit päällä ja moni lähtee viettämään joulua pidemmän matkan päähän. Meidän perheellä ei ole tarvetta paniikille, koska olen ollut jo kaukaa viisas kaiken suhteen. Ei lahjoja hankittavaksi, ei ruokia valmistettavaksi. Pelkkää hyvää oloa!

Jouluisen olon lisääjäksi asetimme kotiimme viime viikolla pienen joulukuusen esille olohuoneeseen siksi aikaa, kun isompi kuusi löytyisi ja meille saapuisi. Pieni kuusi sai tänä vuonna jäädä aika simppeliksi. Kuusen koristeiksi valikoitui tänä vuonna pelkkä höyhenvalonauha. Pienempi joulukuusi on jotenkin aika söpö ja hyvin sopii kotimme olohuoneeseen. Nyt se tuo meidän perheelle joulun tunnelmaa joka hetki enemmän ja enemmän! Kun isompi kuusi olohuoneeseen saapuu, siirtyy tämä kuusi meidän suurelle parvekkeelle meidän sohvapöydälle tuomaan joulun tuntua myös ulkotiloihin. Tämän kuusen alaosaan asetin Hong Kongista ostamani mustan ruukun, johon pieni kuusi sopi hyvin sisään. 

Kuusiterveisin,

Joulukuusi saapui kotiimme!

19. joulukuuta 2016

Rauhaisaa viimeisen adventtisunnuntain starttia!

6 yötä jouluun on, laskin aivan itse äsken, kun sytytin neljännen adventtikynttilän palamaan. Paljoa ei ole enää kynttilöistä jäljellä poltettavaksi, mutta sehän adventtikynttilöiden tarkoitus on. Itsellä on ollut perinteenä laittaa heti aamusta kynttilät palamaan ja illalla pimeän tullen asettaa kynttilät ikkunan läheisyyteen ihastuttamaan ohikulkijoita. Nyt kun asumme korkealla, viidennessä kerroksessa, ei kynttilöiden valo näy kenellekään muille kuin meille. Siksi tänä vuonna jätin kynttilät keittiön valkoisen lipaston päälle ja siinä ne illalla meitä ihastuttavat.

Ennen iltaa ja kynttilöiden kaunista valoa, olisi meidän tarkoitus pakata muutama joululahja lasten kanssa yhdessä kauniisiin lahjapaketteihin. Tänään olisi nimittäin tarkoitus paketoida isovanhemmille valmistetut, tyttöjen maalaamat taideteokset värikkäisiin joulukääreisiin. Kun lapset on saatu illalla nukkumaan, pakkaamme vielä viimeiset joulupukilta tulevat lahjat ja sitten olisi meidän osalta joululahjat hoidettu valmiiksi odottamaan jouluaattoa. Viimeistään tämän illan jälkeen voi rentoutua ja aloittaa vihdoinkin lähtölaskun jouluaattoon.

6 yötä jouluun on. Laskin aivan itse eilen, kun näin silmät tonttusen!

Joululahjojen pakkailua ja neljäs adventti

18. joulukuuta 2016

Ihanaa huomenta teille!

Ei sitä oikein muuta voi toivottaa, koska aika moni alkaa olemaan aika odottamattomia ensi viikkoa kohden. Aamuisin sitä aina herää herättämään lapset päiväkotiin ja yhdessä laskemme, montako yötä sitä enää on joulupukin vierailuun. Hauskinta on, että nuorempi tyttömme pelkää joulupukkia kuin norsu hiirtä. Hän ei siis ole ihan paras kaveri joulupukin kanssa ja häneltä on turha odottaa minkäänlaista lauluesitystä pukille esitettäväksi. Vanhempi tyttömme ei taas ole moksiskaan, joten hän kyllä odottaa joulupukkia ja jouluaattoa innoissaan. 

Viikonloppuna olisi tarkoitus viimeistellä viimeisten joululahjojen pakkaus, suunnitella joulun menu valmiiksi, siivota koti jouluiseen kuntoon katosta lattiaan ja asettaa Lexingtonin jouluiset lakanat sänkyymme. Paljon jouluista puuhaa vielä tiedossa. Innolla odotan kunnon joulusiivouksen toteuttamista, koska parempaa fiilistä saa hakea, kuin mitä puhdas, joululta tuoksuva koti voi olla. Niinpä lähdenkin tästä aamusta kaivamaan lakanoita valmiiksi ja sen jälkeen viimeinen etäpäivä tällä viikolla saa alkaa. Tänään illalla minulla olisi tiedossa pikkujoulut työpaikan kollegojen kanssa Helsingissä ravintola Gaijin:ssa, joten iltaa jo todellakin odotellessa! Vaatestressiä ei pukkaa, koska eilen päätin kahdesta mustasta vaihtoehdosta laittaa päälle mustan, tyylikkään mekon, joka aikaisemmin minulla on ollut toisen parhaan ystävän lapsen ristiäisissä. Joten kohta sitä jo pääsee pukeutumaan nätisti ja nauttimaan todella maukkaista herkkuruoista. Eikun siis aamun jouluteen keittoon ja työsähköpostin avaus!

Oikein kaunista, viimeistä adventtiviikonloppua ja nyt nautitaan!

Jouluista oleilua ja viimeinen viikonloppu ennen joulua + pikkujoulut!

16. joulukuuta 2016

Oikein mukavaa huomenta tähän kauniiseen ja niin upeaan joulukuun aamuun!

Tänään on enää tasan kymmenen päivää jouluaattoon. En tiedä ketä odottaa jouluaattoa eniten, lapset vai vanhemmat. Itse odotan jo niin pääseväni pariksi päiväksi syömään jouluruokaa. Nyt jos koska on hyvä alkaa tekemään jouluaaton valmistelua. Joulukuusi on hyvä katsoa valmiiksi, viimeiset joululahjahankinnat tehdä jos ne on vielä tekemättä ja alkaa miettimään jo joulun ruokia sekä niiden esillepanoa eri tarjoiluastioihin.Myös jouluaaton makea herkku on vielä hakusessa. Joka vuosi leivon jouluaattoon jotain hyvää jälkiruokaa, mitä en ole aikaisemmin valmistanut, joten tänäkin vuonna pitäisi keksiä joku tosi hyvä jälkiruoka tai kakku viimeistelemään jouluaaton pakettiin.

Me olemme lasten kanssa valmistelleet myös tulevaa jouluaattoa asettamalla valkoiset, kudotut joulusukat sisustustakkamme reunalle. Vähän aikaa sai tehdä töitä, jotta joulusukat löytyivät varastojen kätköistä. Jouduin nimittäin tyhjentämään koko alavarastomme eli verkkokellarin, jotta saimme viimeiset joulukoristeet kaivettua varaston taaimmasta nurkasta. Tietenkin ne oli sijoitettu mahdollisimman taakse, koska koristeita tarvitaan kerran vuodessa ja muutimme tähän asuntoon kesällä. Nyt viimeiset joulukoristeet on kannettu asuntoon sisään ja laitettu valmiiksi paikalleen. Enää kuvasta puuttuu joulukuusi ja sen koristeiden laitto. Sitten kotimme alkaa olemaan täysin jouluun puettu.

Ihanaa keskiviikkoa toivottaen!

Joulusukat esille takan päälle

14. joulukuuta 2016

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.