Vierailulla kukkataivaassa ja muutto Helsinkiin

27. helmikuuta 2017


Oikein mukavaa maanantaihuomenta!

Työpäivää käynnistellään normaalisti työpaikalla ja viikkoa pikkuhiljaa työkavereiden kanssa viikonlopun kuulumisia vaihdellen. Tässä jo pakosti omassa mielessä pyörii ajatus muutosta Helsinkiin päin työpaikan kanssa. Olemme tähän asti sijainneet Espoon Kilossa, joka on ollut kodistamme juuri sopivan matkan päässä. Kesän aikana meidän toimiston olisi tarkoitus muuttaa Helsingin keskustaan, joka ei ole mikään maailman paras juttu. Muutama vuosi sitten olin töissä Helsingin keskustassa ja houkutuksia oli enemmän kuin tarpeeksi. Onnekseni aloitin työskentelyn Espoossa ja nyt olisi tarkoitus taas siirtyä keskustaan tämän vuoden aikana. Taitaa lounastauot venyä kesästä lähtien ihania näyteikkunoita ihastellessa. Vaarallisia aikoja tiedossa kesästä eteenpäin, hih!

Tänä vuonna on muutosten vuosi monen asian osalta ja teemaksi olen valinnut oman hyvinvoinnin, niinkuin olen monta kertaa maininnut. Omaan hyvinvointiin vaikuttaa myös oma mielentila. Omaa mielentilaa on jo kuukauden ajan pyrkinyt nostattamaan viikottainen kukkakimppu paikalliselta kukkakauppiaalta ostettuna. Aikaisemmin en ole koskaan ostanut kukkakimppuja suoraan kukkakaupasta, vaan olen perjantaipuskan hakenut aina lähimmästä supermarketista. Muutos tapahtui tammikuun alussa, kun päätin joka perjantai panostaa kodin viihtyvyyteen hankkimalla joka kerta eri kukkakimpun suoraan kukkakaupasta. Yllätyksenä itselleni tuli, että keskellä talvea voi saada esim. hortensioita ja pioneja. Viime kerralla päätin hankkia meidän kotiin uuden kimpun piristämään kotiamme ja kimppu hoiti asiansa kyllä hyvin. Tällä kertaa kotiimme kotiutui eucalyptuksen oksia.






Mukavaa uutta viikkoa toivottaen,


2 kommenttia

  1. Mikä kukkakauppa sinusta on Lohjalla paras? Itse kuulun niihin jotka ostavat kukat supermarketeista. Olisi kyllä houkuttelevaa että kävisi joskus edes ostamassa perjantai kukat kukkakaupasta.

    Uskon että tuo työpaikan muutto ei tunnu hyvältä. Olen itse kulkenut pitkään Espooseen töihin ja se on kyllä tosi nopeaa ja helppoa verrattuna keskustaan menoon. Ja kaikenlisäksi kun Espoosta saa hyvin parkkipaikan toisin kuin keskustasta. Toivottavasti keksit jonkun sopivan keinon päästä töihin muuton jälkeen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse ostan kukaut aina Kukkakauppa Veronasta siitä lukion vierestä. Mukava ja asiantunteva palvelu :)

      Onneksi muuttoon on vielä aikaa ja eiköhän keinot keksitä. Kiitos tsempeistä!

      Poista

Kiitos kaikista mielenkiintoisista ja ystävällisistä kommenteista mitä jätätte "Coconut White" - blogiin! Jättämänne kommentit ovat parasta blogissani ja olen todella onnellinen niistä. Jos sinulla on vinkkejä tai ehdotuksia niin niitä saa aina lisäillä! :)

Sähköpostia saa lähettää: padmerine@coconutwhite.com

Kiitti!

- P -

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.