Makuuhuoneen ensimmäisiä tunnelmia

17. huhtikuuta 2017


Oikein ihanaa päivää toiseen pääsiäispäivään!

Alkaako suklaamunat ja herkuttelut tulemaan jo korvista ulos? Tänä vuonna itse en pystynyt hillitsemään mielihaluja ja kaikenlaisia herkkuja tuli syötyä, kuten esimerkiksi täälläkin mainostamaani kinderkakkua sekä äidin valmistamaan britakakkua, suklaata, sipsiä... Ääk! Noh, kerran vuodessa sitä pääsiäistä vietetään ja tiistaina palataan taas normaalin, terveellisen ruokavalion pariin.

 Lapset on kyllä nauttinut tästä pääsiäisestä kaikin tavoin, koska heillä oli vielä jemmassa kaapissa aikaisemmin saatuja pääsiäismunia sekä eilen aamulla pääsiäispupulta saadut munat. Tiedän, olen ollut inhottava äiti (ainakin lasten mielestä), kun en antanut heidän syödä kaikkia pääsiäismunia, vaan suklaat laitettiin jemmaan ja syödään joskus myöhemmin. Varsinkin nuorempi lapsemme alkaa voimaan pahoin, jos nauttii kaikenlaisia herkkuja liian paljon, joten ajattelin jemmauksella täysin häntä ja estin suklaaöverin jo ennakkoon. Sellaisia inhottavia me vanhemmat voimme joskus olla.

Tänään ajattelin täällä blogin puolella hieman esitellä uuden makuuhuoneen tunnelmaa. Makuuhuone on auttavasti tosi kesken, mutta silti olen ihan tyytyväinen tähän lähtötilanteeseen. Seinät ammottavat tyhjyyttä ja kattovalaisin oli asentamatta, mutta pääasiassa kaikki huonekalut on saatu paikalleen ja makuuhuoneessa on todella mukava nukkua. Mitään uutta ei makuuhuoneesta löydy huonekalujen osalta, vaan samoilla vanhalla, hyväksi todetulla linjalla jatketaan. Kaikki muut mausteet voi sitten jälkeenpäin asentaa makuuhuoneeseen, kunhan siihen vain aikaa löytää.

 Ensimmäinen talossa nukuttu yö meni aika vähillä unilla, koska sitä vaan itse kuunteli uuden talon ääniä ja samalla kuunteli hieman levotonta lasten unta. Onhan se jännää nukkua uudessa kodissa ensimmäistä yötä. Nyt yöt on mennyt todella hyvin ja tästä se elämä tasoittuu ja jatkuu ihanassa kodissa.





Oikein mukavaa toista pääsiäispäivää ja nauttikaa!


4 kommenttia

  1. Mihin sisustustakka on sijoitettu? Sitä ei näy olohuoneessa eikä makuuhuoneessa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisustustakka ei valitettavasti löydä paikkaa tästä talosta, koska saimme oikean takan käyttöön.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Voi kiitos Jenna! Tästä se makuuhuoneen sisustaminen käynnistyy pikkuhiljaa.

      Poista

Kiitos kaikista mielenkiintoisista ja ystävällisistä kommenteista mitä jätätte "Coconut White" - blogiin! Jättämänne kommentit ovat parasta blogissani ja olen todella onnellinen niistä. Jos sinulla on vinkkejä tai ehdotuksia niin niitä saa aina lisäillä! :)

Sähköpostia saa lähettää: padmerine@coconutwhite.com

Kiitti!

- P -

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.