Pupuilua, söpöilyä ja jussia

25. kesäkuuta 2017


Oikein mukavaa juhannuksen sunnuntaita!

Onko teillä takana ihana juhannus? Säät nyt oli mitä oli, mutta kuinka monet juhannuksen säät taas yllätti? Aika harva nostaa käden ylös tässä vaiheessa. Sitä on tullut niin monta juhannusta vietettyä pipo päässä. Varmaan enemmän on tullut puettua lämpimiä vaatteita päälle, kuin mitä olisi juhannusta viettänyt kesähame päällä. Mutta hei, ei se kyllä pilaa tunnelmaa ja grilli kuumeni, satoi tai paistoi sitten. Tänä keväänä ja kesänä taivaalta on tullut kaikkea muuta, paitsi pieniä miehiä. Näinhän se sanonta sanoo. "Pohjois-Suomessa hyytävin toukokuu puoleen vuosisataa", Ilta-Sanomien otsikko kertoi alkukuusta. Ei tämä kesäkuu ole tehnyt poikkeusta tuosta otsikosta, mutta eipä haittaa. Meillä nimittäin käynnistyy virallisesti kesäloma huomenna, vaikka itse laskenkin sen jo käynnistyneen perjantaina. Mutta huomenna vietetään ekaa lomapäivää rennosti, säästä ja kylmyydestä huolimatta. Juhannusaatto ei mennyt niin kivoissa tunnelmissa kuin mitä olin suunnitellut, koska vanhempi tyttö sairastui samana päivänä kuumeeseen. Tulipahan ensimmäistä kertaa vietettyä juhannusta kotona sisätiloissa. Mutta onneksi se ei suuresti haitannut ja keksimme kaikkea hauskaa tekemistä sisälläkin ja tunnelman pelasti tietenkin maittavat herkut.

Kesällä sateisena päivänä on hyvin aikaa laittaa omia kotia kuntoon ja olemmekin tyttöjen kanssa yhdessä sisustaneet kummankin tytön huonetta heidän toiveiden mukaan. Kummankin tytön huoneeseen kotiutui lisää taidetta, kun kotiimme saapui hauskat eläintaulut Siluettiverstaalta. Taulut ovat liitutaulut, joihin pystyy myös piirtämään. Taulut löysivät paikat tyttöjen valkoisilta yöpöydiltä. Tänne nuoremman tytön huoneeseen kotiutui suloinen puputaulu täydentämään huoneen pupuvalikoimaa.







Mukavaa päivää toivottaen,



Lähetä kommentti

Kiitos kaikista mielenkiintoisista ja ystävällisistä kommenteista mitä jätätte "Coconut White" - blogiin! Jättämänne kommentit ovat parasta blogissani ja olen todella onnellinen niistä. Jos sinulla on vinkkejä tai ehdotuksia niin niitä saa aina lisäillä! :)

Sähköpostia saa lähettää: padmerine@coconutwhite.com

Kiitti!

- P -

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.