Uuden kodin saunan esittelyä

2. kesäkuuta 2017


Oikein kaunista viikonlopun alkua!

Tästä se käynnistää juhlien täyteinen viikonloppu. Ylioppilaat saa kauniit lakit päähänsä, koulut loppuu ja lapset pääsevät pukeutumaan kauniisti, kesä alkaa. Monta syytä siis juhlia. Itse ajattelin täysin keskittyä meidän pihan pariin ja alkaa istutuspuuhiin. Tänään olisi tarkoitus vierailla puutarhamyymälässä ja käydä hankkimassa valmiita taimia ja siemeniä, joita istutan pihallemme, jos vain millään aikataulut antaa myöten ja kerkiän. Katsotaan kuinka paljon saa kerralla autoon mahtumaan, kun tuotavana olisi omenapuuta sun muuta "pientä" alkua. Tuijat ovat jo löytäneet pihalta paikkansa ja nyt olisi kukkivien juttujen vuoro päästä paikalleen.

Kun puuhastelua ulkona aloitellaan, voidaan hetkeksi siirtyä sisätiloihin ja itseasiassa saunan puolelle. Saunasta ja kylpyhuoneesta on tullut postaustoiveita, joten aloitetaan saunan puolelta ja siirrytään sitten kylpyhuoneen kokokuvaan. Sauna on tässä paritalossa ihan sopivan kokoinen ja me kaikki mahdumme sinne hyvin samaan aikaan saunomaan. Saunan lauteet on käsitelty hieman tummemmalla värillä ja kiuas valaistu led-valoilla. Hyvät löylyt meille on tarjonnut Harvian kiuas, joka on käyttövalmis noin puolessa tunnissa.






Mukavaa ja juhlavaa viikonloppua toivottaen,


Lähetä kommentti

Kiitos kaikista mielenkiintoisista ja ystävällisistä kommenteista mitä jätätte "Coconut White" - blogiin! Jättämänne kommentit ovat parasta blogissani ja olen todella onnellinen niistä. Jos sinulla on vinkkejä tai ehdotuksia niin niitä saa aina lisäillä! :)

Sähköpostia saa lähettää: padmerine@coconutwhite.com

Kiitti!

- P -

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.