Syksyn tulevia hankintoja

23. elokuuta 2017



Oikein ihanaa huomenta tähän aamuun!

Aika syksyiset tunnelmat, vai mitä? No kyllä elokuun lopussa saa jo alkaa aamuisin näyttää syksyiseltä. Sateisen yön jälkeen on ihana astua aamulla ulko-ovesta ulos, koska se huumaava sateen tuoksu, joka kasvoille lyö, on kyllä todella ihana tunne. Vähän sitä tunnetta on tullut jo odotettua, vaikka kesästä on täysillä nautittu ja otettu kyllä kaikki irti. Tämän kesän epävakaisten säiden jälkeen sitä on ihan sama mitä syksyllä taivaalta tulee. Mikä voisikaan olla mukavampaa kuin viikonloppuilta, takkatuli, villasukat, viltti ja sohvan kulma? Siihen vielä mausteeksi joku hyvä kirja ja lasi viiniä, niin ilta on taatusti menestys! Kun elokuun viimeistä, ehjää viikkoa vietetään ja syksy on jo hiipunut ajatuksiin ja kylmyys päässyt luihin ja ytimiin vaikuttamaan, huomaa sitä siirtäneensä omat ajatukset täysin syksyyn ja kesä on jäänyt eilisen jälkeen täysin unholaan. Syksyn ulkovaatteet ja -kengät on hankittu, piharuukkuihin hankittu valmiiksi syksyisiä kukkia, ruokiin tullut paljon lisättyä sieniä lähimetsästä ja mustikoita tullut poimittua. No mikä puuttuu?

No tietenkin sisustuspainotteisena lifestyleblogina syksyn asusteet, sisustus ja inspiraatio sitä varten. Ajattelin tehdä täksi päiväksi niin perinteisen kollaasin, jossa keskityin syksyisiin väreihin, halutuksiin ja himotuksiin. Eli mitä juttuja sitä mielellään omassa kodissa ja itseni päällä näkisikään. Miltäs kuullostaa ja näyttää? Minusta aika hyvältä. Jotenkin näkisin tänä vuonna tuon munakoison ja burgundyn värin hyvin osana omaa kotia ja omaa syksyn pukeutumista. Sininen on taas sisustuksessa kova juttu ja todella kaunis väri ja tämä syksy on retrovärien kauneutta.

Tässä olisi siis pienimuotoinen kollaasi syksyn toiveista ja tulevista hankinnoista sisustuksen ja asusteiden osalta! Yhden näistä jo kerkesin tilaamaan ja hankkia. Aikas ihania juttuja syksy tuo tulleessaan.





1. Verona Silk Scarf
2. Balmuir Lombardia Felt Hat
3. Balmuir Highland Scarf
4. Ellos Spring-valaisin
5. Lennox nojatuoli
6. Zig Zag black & white tyyny
7. Ellos Neely-pussilakanat


Syksyisin terveisin,


2 kommenttia

  1. Heippa <3

    Se on sinällään jännä juttu, että jos nyt olisi kevät ja samanlaiset aurinkoiset +19 kelit kuin mitä nyt on ollut, niin ihmiset olisivat innoissaan vetämässä pikkutoppeja ja shortseja päälle ja säntäämässä terasseille ottamaan aurinkoa ja hehkutettaisiin melkein seksihelteestä. Mutta koska ollaan elokuun lopussa niin kukaan ei oikein osaa edes asennoitua moiseen vaihtoehtoon vaan neuleita ja huiveja aletaan kaivamaan kaapista esiin. :) Ja sitten toisaalta koko muussa maailmassa elokuu on ihan täysin kesäkuukausi vielä. En tiedä onko se ikä kysymys vai mikä, mutta tuntuu että syksystä fiilistely alkaa vuosi vuodelta aiemmin.

    Sir Elwoodin biisin sanoin "nyt tuntuu että kesät silloin vain kesti kauemmin
    vuosi vuodelta nää syksyt käy päälle
    aina vaan aiemmin ja aina vaan ilkeämmin…”

    Mukavaa viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No heippa heippa ja ihanaa keskiviikkoa! Olet kyllä oikeassa :) Tänään oli aamusta kyllä niin kylmä, että kaulaliina olisi tullut hyvin tarpeeseen :) Kylmää kohti mennään mutta nautitaan lämpimistä päivistä <3

      Poista

Kiitos kaikista mielenkiintoisista ja ystävällisistä kommenteista mitä jätätte "Coconut White" - blogiin! Jättämänne kommentit ovat parasta blogissani ja olen todella onnellinen niistä. Jos sinulla on vinkkejä tai ehdotuksia niin niitä saa aina lisäillä! :)

Sähköpostia saa lähettää: padmerine@coconutwhite.com

Kiitti!

- P -

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.