Kun sunnuntai muuttuu maanantaiksi...

17. syyskuuta 2017


Oikein ihanaa sunnuntaita kaikille!

Ollaanko sitä jo heräilty kauniiseen sunnuntaihin innokkain mielin? Täällä päivä on jo käynnistetty sängystä ylös nousemalla ja aamupalaa valmistamalla. Ihana oli kyllä herätä ja huomata, että saisi vielä yhden päivän ajan rentoutua ja ottaa iisisti. Jostain syystä muistin aamulla herääväni maanantaihin ja työaamuun. Siinä vaiheessa, kun herätyskello ei soinutkaan, tajusin tänään olevan sunnuntai. Miten tätä on nyt alkanut tapahtua sekä loma-aikaan että kesälomalta paluun jälkeen? Voikohan siihen vaikuttaa se pieni elämänmuutos, että herätys on aikaisemmin kuin yleensä ja siitä johtuen yöunet on lyhentyneet lyhentymistään. Mene nyt ja tiedä. Ainakin työkaverit ovat saaneet "nauttia" omasta väsymyksestä. Tiedän nimittäin olevani todella ärsyttävä, kun väsymys painaa. Monet ihmiset kiukkuavat väsyneenä, itse nauran taas hysteerisenä niin, että vedet valuu silmistä ja meikit menevät pitkin poskia. Ja sitten kun se juna ei vaan pysähdy millään vaan hihittely jatkuu pitkin päivää.

Pitäisikö alkaa harrastaa päiväunia ehkä, hih? Tiesittekö, että tutkimusten mukaan pelkästään päiväunien ajatteleminen alentaa verenpainetta? Lisäksi on tutkittu, että päiväunet saattavat ehkäistä sydäntauteja. Itse nukuin melkein joka päivä päiväuneja, kun lapset olivat vielä todella pieniä ja nukkuivat päikkäreitä. Kun tytöt nukkuivat, kerkesi sitä itsekin nukahtaa hetkeksi. Nyt kun tytöt täyttävät 4- ja 5 vuotta, ei päiväunista ole enää tietoakaan. Ihanteellinen tilanne olisi kyllä ottaa pienet päikkärit bussissa töistä takaisin tullessa, mutta kun ei pysty niin ei pysty. En tiedä mikä siinä on niin vaikeaa. Itse olen niin väsynyt töistä kotiin tullessa, mutta unta en autossa saa. Kanssamatkustajista melkein kaikki nukkuvat Helsinki-Lohja-pätkän, mutta minä istun läppäri sylissä. Ehkä sitä pitäisi harjoitella? Laittaa hetkeksi silmät kiinni ja iskeä herätys puhelimeen soimaan esimerkiksi 15 minuutin päähän niin ei tarvitse panikoida heräävänsä vasta Tammisaaressa. Siinä olisikin sitten isossa pulassa. Täytyypä alkaa siis harjottelemaan päiväunien ottamista, muuten tässä energiat loppuu kesken ennen kun talvi koittaa.









Mukavaa ja leppoisaa sunnuntaita toivottaen,


Lähetä kommentti

Kiitos kaikista mielenkiintoisista ja ystävällisistä kommenteista mitä jätätte "Coconut White" - blogiin! Jättämänne kommentit ovat parasta blogissani ja olen todella onnellinen niistä. Jos sinulla on vinkkejä tai ehdotuksia niin niitä saa aina lisäillä! :)

Sähköpostia saa lähettää: padmerine@coconutwhite.com

Kiitti!

- P -

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.