Valkoista taidetta kotiin

15. marraskuuta 2017



Oikein kaunista keskiviikkoa teille kaikille ihanille!

Joko me nyt yöpakkasten myötä pääsisimme rokkaamaan joulua täysillä? Kuten viime viikolla kerroin, joulufiilis ja oman kodin koristelu jouluasuun on ollut hieman hakusessa ja samalla hukassa. Ehkä se tästä nyt pikkuhiljaa alkaa konkretisoitua, muuten joulun aika jää tosi lyhyeksi ja koristeet kerkeävät vaan piipahtaa sisällä, kunnes ne viedään takaisin ulkovarastoon. Joo, ensi viikonloppuna otan projektin ja alan hommiin. Lupaan, että ainakin jouluista kattausta on jo tässä vaiheessa tiedossa, sekä hieman joulukoristeista haaveilua ja fiilistelyä ennen viikonloppua. Tämän vuoden joulu koostuu kahdesta teemaväristä: valkoisesta ja kullasta.

Kun joulusta ja vaaleista väreistä oli puhetta, on hyvä siirtyä päivän aiheeseen. Kotiimme nimittäin kotiutui jo hetki sitten taidetta kaupallisena yhteistyönä ihanalta taiteilijalta Laura H:lta. Laura H. Design on yhden naisen pieni yritys, joka toteuttaa suurta unelmaa. Laura valmistaa uniikkeja skandinaaviseen ja moderniin sisustukseen sopivia akryylimaalauksia ja paperikollaaseja. Kaikki hänen työnsä on nähtävillä hänen Facebook-sivuilla sekä Taidesivuilla. Itse ihastuin Lauran upeisiin taideteoksiin heti ensisilmäyksellä ja odotin hetkeä, kun häneltä yhden taulun meidän kodin seinälle kotiuttaisin. Sopiva taulu valmistui ja siitä tuli aivan ihana. Taulu on kokovalkoinen ja valkoisen eri sävyjä voi taideteoksesta nähdä, kun valo siihen kauniisti osuu. Asetin taulun työtilani päälle, keittiön viereiselle seinälle. Se kyllä täydentää kodin vaaleaa ilmettä juuri ihanasti ja on kyllä niin omistajansa näköinen taulu. Tästä taulusta innostuin niin paljon, että haluan ehdottomasti myös makuuhuoneen puolelle taidetta esille. Upea taiteilija ja upea teos!










Keskiviikkoterkuin,



3 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Kiitos paljon! On kyllä todella kaunis ja muuttaa muotoaan, kun valo siihen osuu :)

      Poista
  2. Siis niin kaunis ja elegantti taulu! Paikka on kuin sille tehty :)

    VastaaPoista

Kiitos kaikista mielenkiintoisista ja ystävällisistä kommenteista mitä jätätte "Coconut White" - blogiin! Jättämänne kommentit ovat parasta blogissani ja olen todella onnellinen niistä. Jos sinulla on vinkkejä tai ehdotuksia niin niitä saa aina lisäillä! :)

Sähköpostia saa lähettää: padmerine@coconutwhite.com

Kiitti!

- P -

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.