Olohuoneen tummat tekstiilit - samettia ja kukkaa

3. tammikuuta 2018


Oikein mukavaa keskiviikkoa ja tästä se taas lähtee!

Maanantaina muisteltiin viime vuotta kokonaisuudessaan ja vedettiin viime vuosi pakettiin kerralla ja kunnolla. Olipahan vuosi - hyvin tapahtumarikas! Jollain tavalla sitä toivoisi, että tästä vuodesta tulisi tasaisempi ja rauhallisempi. Mukavat yllätykset on aina kivoja, mutta yhtään vakavaa sairastumista tai muuta negatiivista uutista ei haluaisi vastaanottaa. Mietin juuri, että onkohan oma elämä ollut koskaan tasaista? No ei varmaan, mutta voisiko sitä sitten toivoa? Tapahtuuhan tänäkin vuonna muutoksia, mutta ne on sellaisia pienempiä muutoksia ja tosi mukavia ja odotan jo kovin. Kyseessä on nimittäin esimerkiksi vanhemman tytön eskarin aloittaminen, blogin puolella tapahtuvat muutokset jne jne. Minkäänlaisia uuden vuoden lupauksia ei tänäkään vuonna tullut uutena vuotena tehtyä, koska itse koen ne aika turhiksi. Ei lisää liikuntaa, ei terveellisempää syömistä, ei muutakaan lupausta mistään. Mennään sillä mikä hyvältä tuntuu niin ei tule mistään lupauksista turhia ja turhaa stressiä.

Kun pikkumuutoksia tulee vuoden aikana tehtyä aika tasaisesti, olen sitä jo kerennyt tekemään ennen joulua ja sen jälkeen. Ensimmäinen muutos olisi nyt nähtävissä täällä blogin puolella, kun vaihdoin tekstiilit uusiin tummempiin ja samettisiin Lennolin Miida-sarjan tuotteisiin. Kaupallisessa yhteistyössä Lennolin kanssa olohuoneeseen kotiutui upeat, mustat Miida-koristetyynyt ja saman sarjan torkkupeitto koossa 125cm x 170cm. Sametti on tullut meidän kotiin jäädäkseen ja tämä sarja kukkakuvioineen on kyllä todella hurmaava ja sopii jokaiseen vuodenaikaan. Näihin koristetyynyihin ja vilttiin on helppo yhdistää muita yksivärisiä samettityynyjä, jolloin lopputulos olisi varmasti vielä upeampi. Itse ihastuin tähän sarjaan totaalisesti, kun luin syksyllä erästä sisustuslehteä, jossa nämä tyynyt oli nostettu kauniiden sisustusjuttujen listalle. Minusta ne sopivat hyvin olohuoneen puolelle ja kaunistuttavat olohuonetta koko talven ajan loistavasti. Kiva saada pikkuhiljaa joulukoristeita pois ja tilalle tummempaa tekstiiliä.






Mukavaa tammikuuta ja keskiviikkoa toivottaen,




5 kommenttia

  1. Kaunista ;) mistä olet hankkinut makuuhuoneen ja tuon olohuoneen ihanan näköiset matot ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! VM-Carpetin Hattara-matto olohuoneessa ja makuuhuoneessa oli Svaneforsin valko-harmaa matto :)

      Poista
  2. Hei! Todella kaunista ;-)
    Mistä ovat nuo ihanat olohuoneen ja makkarin matot?

    VastaaPoista

Kiitos kaikista mielenkiintoisista ja ystävällisistä kommenteista mitä jätätte "Coconut White" - blogiin! Jättämänne kommentit ovat parasta blogissani ja olen todella onnellinen niistä. Jos sinulla on vinkkejä tai ehdotuksia niin niitä saa aina lisäillä! :)

Sähköpostia saa lähettää: padmerine@coconutwhite.com

Kiitti!

- P -

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.