Prinsessat lisääntyy!

22. tammikuuta 2018



Oikein mukavaa huomenta teille ihanille!

Olipahan huomen. Viime yö tuli nukuttua niin huonosti, että silleen. Olen kyllä aina ollut huono nukkumaan juuri sunnuntai-maanantai-välisen yön, koska kaikenlaiset asiat pyörivät mielessä ja seuraavan päivän työasiat tuppaavat jo illalla tulemaan mieleen. Varsinkin kun sunnuntaina aamusta tulee yleensä tulee makoiltua tyttöjen kanssa sängyssä pidempään, niin ei sitä ihan hirveästi unta meinaa vielä kymmenen aikaa itselle tulla. Tätä on jatkunut pienestä tytöstä asti, joten ei se uusi juttu ole. Mutta pakko sitä on mennä aikaisin nukkumaan, koska maanantaina on myös aikainen herätys. Noh, eiköhän tästä päivästä tule silti yhtä mukava kuin aina - perus kiirus maanantai mukavine juttuineen.

Kuten tämän päivän jutun otsikko kertoo, meidän kotona prinsessat lisääntyy. Viime viikkoon asti meiltä on löytynyt yksi prinsessa prinsessasänkyineen, mutta nyt niitä löytyy kaksi. Nuoremman tytön huoneeseen tuli joulupukin mukana uusi, helmenharmaa sänkykatos, jonka asennettuna nähtyään tyttöni ilmoitti, että nyt hänkin voi nähdä prinsessaunia ja leikkiä prinsessaleikkejä. Eli voisi sanoa, että prinsessat lissäntyivät kotonamme. Sänkykatos toi kyllä nuoremman tytön huoneeseen lisää pehmeyttä ja väri sointuu erittäin hyvin MRS Mighetton Oh Clouds-tapettiin ja sen kauniisiin hahmoihin. Erittäin hyvä valinta - kyllä pukki hyvin tiesi, hih!








Mukavaa maanantaita ja uutta viikkoa toivottaen,


7 kommenttia

  1. Mulla on vähän samaa vikaa,su-ma välinen yö menee aina jotenkin heräillessä ja työjuttuja miettien.
    Mutta siis aivan ihana tuo sänkykatos,Sopii ihan täydellisesti tuohon tapettiin♡♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ikävä kuulla! Vähemmän stressiä ja mietintöjä tästä lähtien yöhön. Höpsö juttu, mutta siitä on kyllä tullut jo tapa :D

      Kiitos ihana sinä <3

      Poista
  2. Kaunista on! Ja tuo tapetti ihastuttaa aina :) Kivaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Anna! <3 Me olemme yhtä ihastuneita tuohon tapettiin kuin aikaisemminkin ja se oli kyllä nappivalinta :)

      Ihanaa viikkoa sinulle!

      Poista
  3. Kyllä tuolla kelpaa katsella prinsessaunia!

    Tuossa yhden kuvan reunassa vilahtaa tammista tuolin jalkaa - minun onkin pitänyt kysyä sinulta, että miten marraskuussa mainitsemasi tuunausprojekti eteni? Onnistuiko kalusteiden maalaus?

    //H

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt täytyy ihan rehellisesti myöntää, että se on kyllä jäänyt vähän taka-alalle saamattomuuden takia. Tarkoitus oli silloin heti tuolit ja pöytä tuunata pariin eri väriin, mutta se jäi ihan kokonaan ja nyt ajan kanssa tuohon väriin on jo alkanut tottumaan ja ehkä myös vähän mieltymään. Joten katsotaan mitä tässä sitten tekisi. Jotenkin silmä on jo tottunut alkuperäiseen väriin :) Saamaton minä - myönnetään!

      Poista
  4. Mua nyt vähän harmittaa, kun meillä ei ole enää tämän ikäisiä prinsessoja eikä prinssejä. Kaunis toteutus ja valtavan kaunis tapetti!

    Joskus vaan ei saa nukuttua, vaikka kaikki edellytykset olisivat olemassa. Ei auta kuin yrittää ajatella mukavia ajatuksia ja työntää ne stressaavat matkoihinsa.

    VastaaPoista

Kiitos kaikista mielenkiintoisista ja ystävällisistä kommenteista mitä jätätte "Coconut White" - blogiin! Jättämänne kommentit ovat parasta blogissani ja olen todella onnellinen niistä. Jos sinulla on vinkkejä tai ehdotuksia niin niitä saa aina lisäillä! :)

Sähköpostia saa lähettää: padmerine@coconutwhite.com

Kiitti!

- P -

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.