Oikein kaunista ja niin kylmän viimaista huomenta!

Huh, mittari näyttää tänäkin aamuna hurjia pakkaslukemia, kun talvi jyllää yli -20 asteen pakkasilla. Tänään ajattelin olla astumatta ollenkaan ulos ja viettää koko päivän sisätiloissa. Aamulla pelkästään takkapuita hakiessa tuntui tuulen nakertavan ihan luihin asti kylmyyden, joka lähti pois vasta, kun jalkoihin oli asettanut villasukat, päällensä suurimman ja lämpösimmän villatakin ja käteen otettua maailman suurin kuppi kuumaa kahvia. Jeps, olen talvi-ihminen, mutta vihaan yli kaiken kylmää ja tuiverrusta. Lunta - ihanaa! Pakkasta - ihanaa! Yli 20 astetta pakkasta ja todella kovi tuuli - kevät tule jo! Tässä kylmyydessä ja lattialämmityksen huutaessa melkein täysillä, sitä haluaa väkisinkin kääntää katseet jo kevääseen ja keväisin tunnelmiin.

Ikinä en ole blogissa julkaissut mitään "kopioi oman kotini tyyli"-tyylisiä postauksia, mutta nyt kun vierailin Jotexin verkkokaupassa, en voinut olla ihastumatta samantyylisiin huonekaluihin, mitä oman kodin keväisestä olohuoneesta löytyy. Kyllä, nyt eletään vasta helmikuun vikaa päivää (toinen jalka jo maaliskuun puolella), mutta maaliskuuta voisi vähän laskea jo kevätkuukaudeksi, koska tänä vuonna pääsiäistäkin vietetään jo maaliskuun puolella. Olohuoneemme kukoistaa jo keväisissä väreissä ja siksi siitä on kiva inspiroitua jo vaikka ennakkoon ja mukava löytää samanlaisia elementtejä, värejä ja huonekaluja myös Jotexin verkkokaupasta.

Kopsaa tyyli:

Vaaleanpunainen rahi - Rahi Jotex*
Marmorinen sohvapöytä - Jotexin sohvapöytä*
Valkoinen matto - Jotexin matto*
Kirkas maljakko - Jotexin maljakko*
Kattovalaisin- Jotexin valaisin*
Turkistyyny - Jotexin tyyny*
Turkisviltti - Jotexin viltti*
Mustavalkoinen koristetyyny - Jotexin koristetyyny*

Mikä parasta, pääsen tarjoamaan blogini lukijoille alekoodin COCONUT (huom. isoilla kirjaimilla), jonka syöttämällä kassan alennuskoodi-kohtaan, saat 20% alennusta tilauksestasi. Alennuskoodi on voimassa 4.3. saakka.

Keväisin terveisin,

*Mainoslinkkejä / Jotex

Meidän keväinen olohuone - kopioi tyyli ja alekoodi

28. helmikuuta 2018

Oikein mukavaa helmikuun viimeisen viikon aloitusta ja maanantaita!

Se alkaa olemaan helmikuu niinku eletty ja oltu kohtapuolin. Mutta olipas mukava kuukausi! Vedetään kuukautta vasta seuraavassa postauksessa yhteen ja pakettiin, tänään vielä nautitaan uudesta viikosta ja viikon käynnistymisestä mukavissa tunnelmissa. Viikonlopun jäljiltä sitä on vieläkin niin innoissaan tuosta sulkapallosta, että päätin sitä jatkaa ja alkaa pelailemaan pitkän tauon jälkeen. Sitä olisi ihan mukava alkaa pelailemaan hyvässä hengessä ja kivana liikuntamuotona, hyvää vaihtelua tanssille ja kuntosalille. Joten sukulaiset ja kaverit, jos teitä kiinnostaa tulla mukaan niin messiin vaan! Yhden vastustajan tiedän jo, en vain tiedä haluanko saada häneltä pahasti köniin, hih! Toinen viikonlopun erittäin hikinen aktiviteetti oli pari luistelukertaa naapurikunnan lentokentällä. Voi jestas miten hiki tulikaan luistelusta. Hieman erilaista kuin lasten kanssa rusettiluistelu. Varsinkin kun itse en osaa ihan hirveästi liikunnassa himmailla, vaan olympialaisista innostuneena kaasu pohjassa liikkeellä ja vitosvaihde silmässä. Samaa ajattelin mennä tiistaina töiden jälkeen taas jatkamaan, eli luistimet mukaan, musiikit korviin ja 1,2km pituista luistelurinkiä kiertämään.

Viime viikkoinen keittiöpostaus keräsi paljon lukijoita ja sähköpostia keittiöstä sain kivasti, joten ajattelin tehdä postauksen tästä aiheesta - keittiön välitila. Vanhassa omakotitalossa käytimme aikoinaan välitilassa lasia suojaamaan keittiön seiniä roiskeilta ja kastumiselta. Tähän kotiin kotiutui sama ratkaisu välitilaan ja olen ollut enemmän kuin tyytyväinen tähän ratkaisuun jälleen kerran. Lasilevy alkaa mikron alta eli heti yläkaapiston alettua ja jatkuu toiselle seinälle ihan reunaan asti suojaamaan seinää hellalta lentävästä rasvasta ja muulta lialta. Todella toimiva ratkaisu hellan, vesipisteen ja keittiön tason takana, koska lasi on helppo puhdistaa ja näyttää todella kivalta seinässä. Vanhassa kodissa lasin takana oli tapetti, mutta tähän kotiin se ei olisi sopinut vaan halusin ihan plainin seinän.

Mukavaa maanantaita ja monelle lomalta paluuta toivottaen,

Keittiön välitilaa ja back in action

26. helmikuuta 2018

Oikein mukavaa huomenta!

Onkos siellä nautiskeltu koko viikonloppu (ja lomalaiset koko viikon)? Vaikka itsellä oli rankka työviikko takana niin jotenkin tämä viikonloppu auttoi palautumaan taas levolliseen tilaan ja mieli sai lepää poissa töistä ja arjen muista kiireistä. Kuten aikaisemmin kerroin, oma talviloma starttailee vasta huhtikuussa, joten vielä vähän aikaa sitä saakin odotella. Mutta ehkä silloin on hyvä aika lomailla, koska luultavasti kevät on jo startannut ja säät lämmenneet kivasti. Oih, siitä tuleekin mieleen jo suunnitella ulkojuttuja ja pihan valmiiksi laittoa. No tässä vaiheessa mitään ei ole tuossa lumimäärässä tehtävissä ja vähän jännittää, miten kaikkien kasvien ja puiden on käynyt ensimmäisen talven jälkeen. Itse tuli kesällä ja syksyllä kaikki istutettua, joten toivottavasti edes joku kasvi on säästynyt ja alkaa kasvamaan. Mutta ressataan sitä vasta keväällä.

Tänään nimittäin herkutellaan aikuiseen makuun. Vaikka sanonkin aikuiseen makuun, kyllä nämä tuntuivat melkein aikuisillekin maistuvan. Eli tänään blogissa leivotaan perinteisiä mokkapaloja modernilla twistillä, eli rahkaisia Irish cream-mokkapaloja. Bongasin tämän hauskan idean, kun huomasin kauppoihin ilmestyneen Valiolta Irish Cream & coffee-makuista rahkaa, joka oli vielä laktoositonta. Lähdin tätä rahkaa tutkailemaan ja löysin hauskan idean hyödyntää rahkaa mokkapaloissa. Tämä maku sopisi hyvin nuorekkaisiin mokkapaloihin, jolloin maku muuttuisi hieman aikuisempaan makuun sopivaksi ja mokkapalat eivät olisi niin makeita loppupeleissä. Tässä olisi ohjetta tähän herkkuun, joka sai kovin kehuja.

Irish Cream rahkamokkapalat

Ainekset:

200gr voita
2dl kahvia
4 1/2dl jauhoja
1dl kaakaojauhetta
1rkl leivinjauhetta
1rkl vaniljasokeria
5 kananmunaa
2 1/2dl sokeria
350gr Irish cream & coffee-rahkaa

Kuorrutus:

75gr voita
1/2dl kahvia
50gr Irish cream & coffee-rahkaa
5dl tomusokeria
1/2dl kaakaojauhetta

Koristeluun:

Haluamiasi nonparelleja tai strösseleitä

Valmistus:

1. Sulata voi. Lisää voisulaan kahvi. Jäähdytä voi-kahviseos haaleaksi.
2. Yhdistä kuivat aineet keskenään.
3. Erottele yhdestä munasta keltuainen ja valkuainen. Lisää keltuainen erilliseen kulhoon sivuun odottamaan.
4. Vatkaa loput 4 munaa, erottelemasi valkuainen ja sokeri vaahdoksi.
5. Lisää vaahtoon jauhot ja voi-kahviseos vuorotellen. Sekoita ja kaada taikina leivinpaperin päälle uunipellille.
6. Sekoita aiemmin säästetty keltuiainen ja loput rahkasta keskenään kulhossa. Nostele lusikalla kulhosta nokareita mokkapalataikinan sekaan.
7. Paista mokkapalat 200 asteessa noin 15 minuutin ajan, riippuen uunin tehosta,
8. Kumoa jäähtynyt kakku väärinpäin leivinpaperin päälle.
9. Valmista kuorrutus. Mittaa voi, kahvi ja rahka kattilaan. Kiehauta nopeasti ja nosta kattila levyltä.
10. Siivilöi joukkoon tomusokeri ja kaakao. Sekoita, kunnes tasaista.
11. Kaada kuorrutus ja levitä kuorrutetta tarvittaessa lastalla.
12. Koristele mokkapalat haluamallasi tavalla.

Ai jestas miten hyviä nämä kuulma olivatkaan.

Aikuisen makuun - Irish cream-rahkamokkapalat

25. helmikuuta 2018

Iiks perjis!

Huhhei mikä viikko. Onneksi on viikonloppu alkamassa. En muista koska viimeksi olisin viikon jälkeen ollut näin puhki, kiireinen viikko takana ja kaikenlaista tullut puuhailtua. Kiitos siis alkavasta viikonlopusta, joka tulee kyllä niin hyvän saumaan nyt. Onneksi tänään saa rentoutua koko illan hyvässä seurassa ja ihan rauhassa. Koko viikko on arkena menty sellaista haipakkaa, että tänään on hyvä illasta mennä tunniksi hutkimaan sulkapallon kanssa ja sen jälkeen laittaa vain sauna päälle, takkaan tuli palamaan ja nauttia ihanasta seurasta. Olen jäänyt taas kerran vähäsen sulkapalloon koukkuun. Nuorempana sitä tuli enemmänkin hutkittua ja pelattua, kunnes muut harrastukset painoivat enemmän vaakakupissa. Vaikka en itse pelannut, oli mukava käydä katsomassa, kun oma isä ja veli sitä harrastivat. Siksi nämä ajat heti palautuivat mieleen, kun muutama kuukausi sitten sai taas pitkästä aikaa mailan käteen ja sai antaa sulalle ja vastustajalle kyytiä. Okei, no ehkä liiottelen tuossa vastustajan peittoamisessa, varsinkin kun vastustaja on vastakkaista sukupuolta. Totta puhuen minä juoksin hiestä märkänä reunasta reunaan, mutta miten hauskaa se onkaan. Liikuntaa ajatellen sulkapallon pelaaminen tekee tosi hyvää kropalle ja taas uusia lihaksia on alkanut kropasta löytyä. Aika innoissani tänään taas mailaan tartun ja hiki virtaa hyvin tunnin aikana.

Huomenna sitä olisi tarkoitus vierailla meidän kaupungissamme järjestettävään Jääkaruselli-tapahtumaan. Jos et ole koskaan tapahtumasta kuullut ja liikut Lohjan läheisyydessä, lisää voit lukea tästä! Lyhykäisyydessään Jääkarusellifestivaali on Suomen ainutlaatuisin talvitapahtuma! Festivaalilla yli 10 pyörivää jääkarusellia, lasten jääeläinkaruselli, jäinen esiintymislava päätähtineen, huikea jääkarusellin mm-kisa ja tuomaristo sekä paljon muuta koettavaa ja nähtävää. Laajalla tapahtuma-alueella on mm. poroja, igluja, sauna, street foodia, rusettiluistelua, sauna, useita myyjiä sekä paljon aktiviteetteja lapsille. Tapahtuma on maksuton. Tapahtumassa on ehdottomasti sekä tänään että huomenna pyörähdettävä ja käydä kurkkimassa millaista menoa on tiedossa.

Mutta sitten siihen kasvatusprojektiin. Viikko sitten tuli nimittäin ostettua kaupasta kirsikanoksia, joiden kasvatusta ajattelin nyt yrittää ja toivottavasti siinä onnistua. Okei, kasvatus voi olla huono sana tähän kohtaan, mutta tarkoitus olisi jollain tavalla saada oksat kukkimaan ja aukeamaan kukoistukseen. Onneksi onnistuin löytämään hyvän artikkelin/ohjeen, jota pyrin noudattamaan niin hyvin kuin pystyn. Tämän ohjeen Meillä Kotona-sivulle löydät tästä. Tämä on taas sellainen asia, joka vaatii kärsivällisyyttä ( jota itseltä ei ihan hirveästi kyllä löydy, myönnettäköön). Itse omistan myös yhden orkidean, jota tulisi upottaa veteen tietyin väliajoin ja pitää siitä hyvää huolta. Noh, itse olen sitä ikkunalaidalla säilyttänyt ja silloin tällöin kastellut ja mitä tässä kuukausi sitten tapahtui? Orkidea alkoi tuottaa nuppuja ja nyt siinä kukkii jo kolme kukkaa, vaikka en ole yhtään neuvottanut huolto-ohjeita. Olisiko siis parempi jättää nämäkin kirsikanoksat heitteille ja unohtaa tarkat ohjeet?

Mukavaa viikonloppua toivottaen,

Kasvatusprojekti, uusi harrastus ja jääkaruselli

23. helmikuuta 2018

Oikein mukavaa huomenta teille kaikille lomalaisille ja työssä puurtaville!

Itse sitä jo matkataan bussilla Helsingin keskustaan toimistolle ja tien päällä oli kuin kesälomalla - hyvin hiljaista ja rauhallista. Selvästi hiihtoloma on vähentänyt työmatkalaisia ja se jos mikä on hyvä asia. Kaikenlaisia kuskeja sitä on tullut vuosien aikana nähtyä, mutta tämän vuoden puolella Espooseen ajaessa on aamuruuhkassa osunut kohdalle pari sellaista sankaria, joilta olisi samantien saanut ottaa kortin pois. Onneksi ei sentään ole kirjaimellisesti osunut, mutta pari kertaa ei ole kaukana käynyt. Itse ajelen rauhassa aamuisin, koska en tykkää kiirehtiä. Sitä kerkee lähteä ajoissa ja varata matkustukseen tarpeeksi kauan aikaa, mutta jotkut törtöt kaahaavat kuin viimeistä päivää ja se jos jokin ärsyttää. Pieni purku, mutta kuukausi takaperin juuri oli sellainen läheltä piti-tilanne, jossa vieras kuski meinasi kiilata suoraan auton ojaan ja tämä tapahtui vielä ei edes moottoritiellä. Kuski sai kyllä jälkeenpäin kuulla kunniansa. Tämä pelästytti jotenkin itseni, koska juuri omassa kaupungissa tapahtui vähän aikaa sitten kolari, josta moni on lukenut ja kuullut varmasti. Siksi itse yritän ajaa niin rauhallisesti kuin voi ja koskaan ei voi tietää mitä sattuu. Ugh - olen puhunut ja siksi tänään hyväksyi vaihtoehdoksi valikoitui lopulta bussikyyti. Saapahan tehtyä töitä samaan aikaan niin ei tarvitse jäisiä teitä ja päättömiä kuskeja stressata.

Pois tieltä ja suoraa päätä kotiin. Tajusin nimittäin, että en ihan kauhiasti ole ottanut kuvia meidän keittiöstä. Tämä aihe on jäänyt täysin unholaan, joten nyt parannusta asiaan ja tartun aiheeseen kiinni, Keittiö on tammea ja siihen on asennettu kaikki integroidut laitteet. Ovet keittiössä on valkoista, korkeakiiltoista ja tasona toimii tammitaso. Säilytystilaa on kivasti ja itsellä on aivan liikaa astioita, eli vähemmälläkin pärjäisi. Seuraavan kerran kun muutan, tulen niin vähentämään tavaraa keittiön suhteen - lupaan sen. Hyvin toimiva keittiö ja toimii tässä asunnossa hyvin.

Muksaa keskiviikkoa kaikki ihanat!

Keittiö esittelyssä ja varsinaista törttöilyä

21. helmikuuta 2018

Oikein mukavaa maanantaita!

Huh huh mikä viikko viime viikko oli.. ja oikeastaan sitäkin edellinen. Helmikuussa on tullut niin paljon painettua hommia ja töitä, että tuntuu siltä, että aikaa ei riitä mihinkään muuhun kuin itse töiden tekoon ja lasten kanssa puuhailuun. Viimeiset kaksi viikkoa päivät ovat suunniteltu suunnilleen minuuttiaikataululla: herätys, lapset hoitoon, kiireellä töihin, töitä, lapset hoidosta, ruoanlaittoa, leikkiä ja ulkoilua, lapset nukkumaan, töitä ja nukkumaan. Tätä kaavaa on nyt tullut tasan kaksi viikkoa toteutettua ja tuntuu, että se vaikuttaa myös tänne blogin puolelle, koska aikaa kuvaamiseen ja kirjoittamiseen ei meinaa tuntua löytyvän mistään. Tässä tuntuu tunnit ja minuutit loppuvan päivästä kesken, koska yöllä pitäisi ehtiä myös nukkumaan.

Tässähän tulee itsellä keväällä 7 vuotta (APUA!) täyteen blogin kirjoittamista. On se pitkä aika ja monen monta tekstiä. En tiedä mikä blogien keskimääräinen elinaika on, mutta 7 vuotta kirjoittelua on aikas mukava aika. Jälkeenpäin sitä alkaa oikein miettimään, että mitä kaikkea sitä kahdeksassa vuodessa on kerennyt oikein tapahtumaan? Työpaikka vaihtunut, ero, olen muuttanut 4 kertaa, kaksi lasta on syntynyt, naimisiin meno, talon rakennus, kasvamista ja kipuilua, elämän suuria iloja ja kaikkea mahdollista. Viime vuosi oli alkuvuodesta todella rankka ja voimia vievä - sitä en edes mielellään muistele, koska siitä en ihan hirveästi mitään muista. Onneksi henkistä oloa helpotti viime vuonna tämän kodin löytäminen, joka oli lottovoitto siihen hetkeen. Nyt tässä on ensi kuussa vuosi tullut asuttua ja olen ollut äärimmäisen tyytyväinen tämän asunnon ja se on tuntunut todella ihanalta kodilta, kodin varsinaisella sanalla. Vaikka viihdymme erittäin hyvin tässä kodissa ja se on kohta vuoden meitä palvellut, on sen vaihtaminen alkanut hiipua mieleen. Ajatukset muuttuu ja tilanteet muuttuu - elämä jatkuu. Oma elämä on alkanut todella paljon siirtyä pääkaupunkiseudulle ja suurimman osan ajasta tulee siellä vietettyä. Omassa kodissa tulee siis hyvin vähän vietettyä aikaa, mikä taas vie ajatukset muuttoon ja kodin siirtämistä lähemmäs Helsinkiä. Olen tätä ennenkin miettinyt, mutta nyt se on konkretisoitunut päivä päivältä enemmän ja enemmän. Tämä vuosi katsellaan rauhassa täällä Lohjalla ja nautitaan tästä ihanasta asunnosta, mutta jos kaikki menee hyvin, ensi vuonna olisi tarkoitus alkaa siirtymään. Jos siis sopivaa asuntoa meille löytyy, siitä ei ole koskaan varmuutta. Mutta vuosi aikaa miettiä ja pohtia ja etsiä ja tutkailla ja ja ja.

Summa summarum, bloggailu jatkaa kaiken kiireen keskellä niin hyvin kuin vaan sitä pystyn toteuttamaan ja täältä en hetkeen mihinkään katoa. Ainoastaan pientä hidastumista voi olla tiedossa jossain vaiheessa, jos tilanne sitä vaatii. Mutta joskus voi hidastaa ja nauttia elämästä, sitten voi taas kiihdyttää ja laittaa vitonen silmään.

Mutta kaiken kaikkiaan, voin todeta olevani onnellisempi nyt kuin pitkään aikaan. Nyt oikein odotan tulevaa ja mitä kaikkea seuraavan vuoden aikana voikaan tapahtua. Kun oikein jaksaa toivoa, voi ne kaikista mahdottomatkin toiveet toteutua itsestä riippumatta. Sitä odotellessa! Joskus elämä koittelee, mutta tällä hetkellä se antaa ja paljon.

Syvällistä pohdintaa - 7 vuotta nippuun ja aika siirtyä eteenpäin

19. helmikuuta 2018

Oikein mukavaa huomenta ihanuudet!

Oijoi, ei tässä muuta voi eilisen jälkeen todeta. Voin kertoa olevani taas rakastunut. Sitä tunnetta ei ole pitkään aikaan näkynyt ja kuulunut, nyt sen sain taas takaisin. Eilisen päivän jälkeen voi taas todeta miten oikeasti omat asiat hyvin onkaan. Jotenkin sitä alkoi miettimään sitä, miten onnekas itse onkaan, kun pääsee tekemään sellaisia asioita, joista nauttii täysillä. Nyt on kyse tietenkin samban tanssimisesta, jota eilen pääsin melkein kolmen tunnin ajan toteuttamaan. Rakas harrastus ja laji. Miksi teen tästä asiasta nyt niin ison jutun? No siksi, koska sitä muutama viikko sitten tuli hyvässä seurassa katsottua Mark Wahlbergin tähdittämä elokuva "Ajojahti", oikealta nimeltään Patriots Day. Tositapahtumiin perustuva Ajojahti-elokuva kertoo kaupunkilaisten rohkeudesta taistella kauhua ja terroria vastaan Bostonin maratonille tehdyn pommi-iskun jälkeen. Jos et ole koskaan elokuvaa nähnyt, en ala kertomaan sen juonta ja lopputulemaa sen enempää, jos vaikka sen aiot vielä jossain vaiheessa katsoa. Todella vaikuttava elokuva, joka herätti tietynlaisen kiitollisuuden tunteen itsessä ja laittoi taas miettimään kuinka hienosti sitä asiat itsellä voikaan olla. Se, että joskus harmittaa pienet, mitättömät jutut, ei ole kyllä mitään verrattuna elokuvassa tapahtuviin asioihin. Sitä pitää asioita nykyään niin itsestäänselvyytenä, että tämän elokuvan katsottua sitä vaan on kiitollinen siitä asiasta kuin oma terveys ja liikunnan mahdollisuus. Jos joskus täällä blogin tai instan stories-puolella valitan jotain aijaijai tai voivoivoi - haastakaa minua ja muistuttakaa siitä asioiden positiivisuudesta.

Jotta tämä postaus ei menisi ihan paasaamiseksi ja vuodattamiseksi, on mukavaa siirtyä kumminkin tämän päivän hempeisiin väreihin ja tunnelmiin. Kuten maanantaina kerroin, meidän olohuoneen talven ja kevään teemavärit tulevat olemaan valkoinen, musta ja ripaus vaaleanpunaista. No ripaus muuttui ehkä vähän isommaksi määräksi, kun kotimme olohuoneeseen saapui ihana rahi Hakolalta, mutta ajattelin vielä enemmän lisätä kyseistä väriä olohuoneeseen muihin tekstiileihin ja tulos on kyllä tosi keväinen ja raikas olohuone. Vaikka nyt eletäänkin vasta helmikuun loppua -  ei se estä vaaleanpunaisen värin käyttöä sisustuksessa, enemmänkin raikastaa.

Mukavaa sunnuntaita toivottaen,

Vaaleanpunainen olohuone ja hetki olla kiitollinen

18. helmikuuta 2018

Oikein mukavaa huomenta ja ihanaa viikonlopun aloitusta!

Monella pärähtää tänään hiihtoloma päällensä. Virallisesti se täällä hyvin etelässä alkaa ensi viikolla, mutta kyllä kesälomaakin aletaan jo perjantaina juhlistaa niin miksi ei hiihtolomaa. Meidän perhe ei lomaile hiihtoloman aikaan, vaan meidän talvilomaa vieteään vasta huhtikuussa toivottavasti lämpimissä tunnelmissa - tai ainakin enemmän lämpöisissä kuin nyt. Huhtikuu on totaalinen kevätkuukausi itselle ja yleensä huhtikuussa olemme jo päässeet nauttimaan lämmittävästä auringosta ja terassi korkattu grillailulla. Mutta sinne on vielä niin pitkä matka, että jos nyt keskittyisi tähän juuri ohitettuun helmikuun puoleen väliin ja sitten ensi kuussa pohtii tulevaa. Mut hei, aika ihana viikonloppu tiedossa. En jaksaisi millään odottaa huomista!! Housuissa ei meinaa pysyä, kun huomenna avataan minun äärimmäisen rakkaan harrastuksen, eli samban tämän vuotinen kausi. Huomenna sitä tanssitaan samban kuumissa tunnelmissa melkein kolmen tunnin ajan ja nautitaan ihanasta tunteesta. Kuuma, kuumempi, kuumis!

Kuuman tunteen saattelemana menemme tämän päivän kuumaan aiheeseen. Meillä meni nimittäin nuoremman tytön huoneessa ensimmäistä kertaa rikki jotain hänelle niin kallisarvoista, että sitä surun määrää ei vaan kestänyt. Muistatteko söpön, valkoisen pupuvalaisimen, joka aikaisemmin löytyi tytön yöpöydältä? Nyt tämä valaisin sai lähteä uusiin paikkoihin, kun se yksi päivä tippui vahingossa lattialle ja meni rikki. Pupusta tuli korvaton ja korvaamaton, kunnes tajusin ja muistin hankkineeni tytölle samanlaisen kirjain-valaisimen jouluna, kuin mitä vanhemmalle. Siitä asti valaisin on ihastuttanut yöpöytää, kunnes löydämme sopivan yövalaisimen.

Mukavaa viikonloppua toivottaen,

Kun se menee rikki - E tulee apuun

16. helmikuuta 2018

Oikein ihanaa ystävänpäivää!

Miten ihana päivä tänään onkaan. Tänään juhlistetaan ystävyyttä rakkaita ystäviä, sukulaisia ja seurustelukumppaneita kohtaan. Moni ihminen voi olla ystävä eri tavalla. Sukulainen voi olla ystävä, puolisosi voi olla paras ystäväsi - you name it!

"Ystävyys on ajatonta,
ystävyys on rajatonta,
ystävyys täyttää rakkaudenkäskyt,
ystävyys voittaa pahimmatkin elämänmyrskyt"

Itse voin todeta, että tässä en olisi ilman parhaimpia ystäviä. En varsinkaan tässä mielentilassa, jonka on mahdollistanut upeat ystävät tukien ja auttaen tarpeen mukaan. Toinen parhaista ystävistä asuu meidän kodin vieressä, joka on kyllä aivan mahtava asia. Niin moni asia on nyt itsellä hyvin ja ystävät on ison kiitoksen aihe. Kun itsellä on rankkaa, ystävät auttaa. Kun itseä haluan purkaa, ystävät kuuntelevat. Kun muilla ystävillä on asiaa,  minä kuuntelen. Sitä varten ystävät on - niin ylä- kuin alamäessä tukena ja turvana kannustamassa maaliin asti.

Ystävänpäivänä moni muistaa myös rakkaimpaansa. Suomessa ystävänpäivänä kesitytään ystäviin enemmän, mutta muualla maailmassa myös omat rakkaat saavat osan kunniaa tästä päivästä. Tämä päivä on siis monen juhlapäivä ja sitä ei voi yhtään yliarvostaa. Itse haluan kiittää omia ystäviä, sukulaisia ja tärkeitä ihmisiä ympärillä. Kiitos, että olette olemassa!

Kiitos teille ja kiitos sinulle spesiaalille, että olet olemassa!

Ilman ystäviä en olisi tässä tilassa

14. helmikuuta 2018

Oikein kaunista huomenta upean viikonlopun jälkeen!

Taas käynnistellään uutta helmikuun viikkoa muksan viikendin jälkeen ja mikäs sitä on käynnistellessä inspiroivan työn parissa. Onneksi tänään ei tarvinnut herätä ihan kukonpierun aikaan, vaan sitä sai sängyssä nukkua jopa 6.40 asti. Monet vihaavat ja kauhulla odottavat aina maanantaita, itse tykkään taas käynnistellä sitä aamukahvin parissa koneen avaamalla ja sähköposteihin vastaamalla. Helsinkiin muutto ei ollutkaan niin pelottava asia, mitä sitä aluksi miettisin ja pelkäsin. Keskustassa työskentelyssä on puolensa ja kaikki on niin lähellä. Itseä on alkanut kovin houkutella myös muutto lähemmäs Helsinkiä lähtitulevaisuudessa. Ei nyt ihan tämän vuoden juttu, mutta hyvin potentiaalinen vaihtoehto. Varsinkin kun työt lisääntyvät ja matkustaminen myös Tamperelle yleistyy, olisi aivan huippua asua lähempänä ja säästyä todella aikaisilta aamuilta. Tätä ideaa pitää pyöritellä ja makustella. Tässähän on kohta vuoden asunut tässä kodissa, joten oman kodin myyminen olisi ensi vuoden alussa ihan mahdollinen ajatus. Mutta eipä mennä nyt vielä asioiden edelle, koska paljon kerkee vuodessa tapahtumaan - siitä on ehkä vähän liikaakin kokemusta. Mutta makustellaan ja mutustellaan tätä päätöstä kaikessa rauhassa.

Kerran tässä kevät lähenee ja lähenee, ajattelin ottaa myös hieman keväistä näkökulmaa tälle päivälle ja esitellä meidän sisustuksen kevään värejä. Pikkuhiljaa keväisiä tekstiilejä alkaa kaivautua kaapin pohjalta ja siirtyä esille, koska viime viikolla aurinko paistoi koko päivän niin kivasti ja lämmitti sisällä. Ainoa järkky asia auringossa on sen, että meidän olohuoneen ( ja varmasti muodenkin huoneiden) ikkunat on niin li-kai-set! Se on vähän kuin auton peseminen - turha sitä on pakkasella tehdä, vasta kun aurinko alkaa kunnolla paistamaan ja ilmat lämpenemään. Näillä kymmenen asteen pakkaslukemilla sitä on kiva tuijotella sisätiloista ulos ja venyttää ikkunoiden pesua hamaan tulevaisuuteen. Sitten keväällä (kesällä). Mutta silti on kiva, kun aurinko paistaa ja meidän olohuone kylpee ihanassa valossa. Tätä kevättalvea talvikevättä tuo ihanasti esille vaaleanpunaisen, valkoisen ja mustan väri.

Ihanaa uutta viikkoa ihanuudet! Oikein paljon tsemppiä maanantaihin toivottaen,

Kevään värit ja muuttoajatuksia

12. helmikuuta 2018

Ihkua ja suloista sunnuntaita!

Onpas ihana viikonloppu takana jälleen kerran. Perjantaita vietetiin Kick-Offin tunnelmissa ja iltaa ihanassa seurassa, lauantaina tehtiin hieman töitä ja iltaa vietettiin hyvän ruoan parissa. Tämä viikonloppu voi kuulostaa ihan perus viikonlopulta, mutta itselle se on ollut kyllä ihan jotain muuta. Varsinkin kun perjantai oli niin informatiivinen, oli mukavaa viettää iltaa parhaassa seurassa aikalailla mitään tehden. Perjantaina ehtisin tavata uusia työkavereita ja se on kyllä suuri rikkaus, kun töistä löytyy niin laaja ja osaava tiimi eri alan ammattilaisia. Mukavaa päästä laajentamaan omia verkostoja ja saada tutustua uusiin ihmisiin mukavan temeisen yhteydessä. Jotta työt ei ihan unohtuisi, tuli lauantainakin töissä käytyä muutama tunti hommissa. Hyvin työntäyteinen viikko, mutta aikalailla poikkeus perus viikkoon. Silloin on hyvä painaa hommia, kun rauta on kuumaa ja itse jaksaa panostaa.

Mutta että tämä ei nyt ihan pelkäksi työ, työ ja työ-jutuksi jäisi, siirrytään tästä sujuvasti takaisin meidän kotiin ja sen uudistuneeseen olohuoneeseen. Tai olohuone ei ole uudistunut, mutta sinne on vähän aikaa sitten saapunut jotain niin kaunista. Kauan etsin sopivaa - vihdoinkin onnistuin sen löytämään. Kaupallisessa yhteistyössä Hakolan kanssa, meidän kodin olohuoneeseen kotiutui pitkän etsinnän jälkeen vaaleanpunainen, samettinen Moon-rahi. Pyöreä Moon sopii sekä rahiksi että sohvapöydäksi. Ylellinen samettipäällinen on irrotettava ja vesipestävä, joka on niin tärkeää lapsiperheessä. Ilman irroitettavia päällisiä rahi ei olisi meillä toiminut, mutta kiitos Hakolan hyvien ajatusten, päällisen voi irrottaa ja pestä. Moon-rahissa on vesipestävä samettipäällinen, joka pysyy hyvin paikoillaan kuminauhan avulla. Rahin runko on valmistettu vanerista, jonka päällä on pehmusteena HR35 vaahtomuovi ja vanu. Rahia on saatavilla kahdessa eri koossa ja itse halusin meidän olohuoneeseen lisää istumatilaa tilaamalla isomman rahin värissä vaaleanpunainen. Rahia löytyy 5 eri värissä. Itse en miettinyt väriä hetkeäkään, koska olin viime vuonna nähnyt ulkomailla vierailtuani ison rahin juuri kyseisen värisenä, jolloin ihastuminen rahia kohtaan tapahtui. Meidän rahin mitat ovat halkaisija 75 cm ja korkeus 33 cm. Tästä tuli kyllä meidän perheen lempparipaikka ja tytöt ovat ottaneet sen kyllä niin omakseen. Katsotaan saanko sitä ollenkaan itselleni siis!

Mukavaa sunnuntaita toivottaen,

Olohuoneen uusi tulokas - Hakolan pyöreä rahi

11. helmikuuta 2018

Oikein mukavaa perjantaihuomenta kaikille teille ihanille!

Päivää käynnistellään jo työpaikalta käsin, kun tänään pääsemme mukaan yrityksemme Kick-Off-henkeen ja pitämään vähän hauskaa tärkeän asian ääressä. Asian täyteinen päivä tiedossa ja illasta on varmaan ihan pää täynnä uutta tietoa ja asiaa, mutta ei huolen häivää - päivä on huoleton ja illalla pääsee sitten rentoutumaan hyvässä seurassa. Mutta jos on päivä töissä asian täyteinen, niin sitä se täällä blogin puolellakin. Normaalista poiketen olen tämän helmikuun alun keskittynyt täällä blogissa lifestyle-tyylisiin postauksiin, joissa olen itsestäni paljastanut erilaisia asioita ja kertonut mitkä asiat ovat lähellä sydäntä. Samalla teemalla jatketaan tänäänkin, kun kaupallisessa yhteistyössä Santander Consumer Financen kanssa käsittelen täällä blogin puolella raha-asioita ensimmäisen kerran sitten seitsemän vuoden blogiurani aikana. Raha-asiat on yleensä sellaisia, mistä ihmiset eivät niin halua puhua ja tietyllä tavalla väistelevät aihetta viimeiseen asti. Varsinkin, jos puhutaan lainan ottamisesta tai rahoituksen tarpeesta.

Itse ajattelin tänään ottaa tähän näkökulmaksi rahan ja rahoituksen. Santander Consumer Finance Oy on suomalainen rahoitusyhtiö, joka aloitti toimintansa vuonna 2007. He tarjoavat yksilöllisiä ja joustavia rahoitusvaihtoehtoja niin yksityisille kuin yritysasiakkaillekin. Santander Cunsumer Financen laaja yhteistyöverkosto kattaa koko Suomen ja tämän takia he ovat Suomen suuri autorahoittaja. Itsekin voin kertoa omistavani juuri autorahoituksen heidän kautta ja sitä olen jo opiskeluajoista lähtien hallinnoinut ja lyhentänyt pois. Tarve autorahoitukselle tuli itselleni vastaan ensimmäisen kerran, kun aloin opiskelemaan ammattikorkeakoulussa ja oma kouluni sijaitsi kodistani parinkymmenen kilometrin päässä. Tällöin aloin kartoittaa ensimmäisen kerran oman auton ostoa ja apuun tuli juuri Santanderin autorahoitus.

Suomen suurimpana ajoneuvorahoittajana Santander Consumer Finance Oy haluaa tarjota asiakkailleeensa helppoa ja huoletonta matkaa ajoneuvosta riippumatta, tarjoamalla räätälöityä rahoitusta sekä yksityisille että yritysasiakkaillemme niin uusiin kuin käytettyihin autoihin. Ajoneuvorahoituksen saat haettua vaivattomasti myyjäliikkeestä. Laajan yhteistyökumppaniverkosto kattaa merkittävän osan Suomen autoja ja vapaa-ajan ajoneuvoja myyvistä liikkeistä. Santander rahoituksen voit hakea kätevästi myyjäliikkeessä ajoneuvokauppasi yhteydessä. Saat luottopäätöksen nopeasti ja helposti suoraan jälleenmyyjältä. Et tarvitse erillisiä lisävakuuksia tai takaajia, sillä ajoneuvosi toimii rahoituksen vakuutena. Maksettuasi ajoneuvosi rahoituksen kokonaan, ajoneuvo siirtyy sinun omistukseesi.Kun ostat auton osamaksulla, tulee sinun ottaa autollesi sekä liikenne- että kaskovakuutus. Halutessasi saat osamaksun kuukausierän yhteyteen paketoitua myös Santander Liikennekaskon.

Kuten mainitsin, itselleni tuli tarve autolle ja autorahoitukselle vähän yli kaksikymppisenä. Opiskeluihin meni rahaa, opiskelutuet eivät olleet mitkään hääppöiset ja oman asunnon ostaminen alkoi pikkuhiljaa houkuttelemaan ensimmäistä kertaa elämässä. Asuntolainaan tarvittiin tietty määrä rahaa, joten oman auton ostoon sitä ei valitettavasti ollut. Niinpä asiaa pohdittuani ainoa mahdollinen tapa ostaa oma auto järkevään hintaan, oli ostaa se autoliikkeestä ja liittää ostoon mukaan Santander autorahoitus. Ilman tätä rahoitusta itselläni ei olisi ollut mitään mahdollisuutta autoa ostaa ja kun tarve omalle autolle oli kova, päätin kääntyä autorahoituksen puoleen ja se olikin siihen elämäntilanteeseen pelastava juttu. Päivääkään en ole auton hankintaa katunut ja autorahouitus mahdollisti auton oston ja lainan lyhentämisen järkevissä kuukausierissä opiskeluaikaan. Opiskeluaikaan kun raha on kuitenkin aika tiukassa, päätin ottaa mahdollisimman pienen kuukausierän, jota voisi sitten opiskelujen päätyttyä korottaa isommaksi ja maksaa rahoitus pois nopeammin. Santanderin All in One on palvelu, joka paketoi sinulle kaikki samaan kuukausierään. Voit valita autorahoituksen, huoltopalvelut, autovakuutukset, rengaspalvelut sekä muut haluamasi lisäpalvelut. Tämä palvelu on huippu juuri autorahoituksen kohdalla, koska ainakin itse naisena haluan päästä mahdollisimman helpoilla autoasioissa ja toivoin, että joku voisi hoitaa autoon liittyvät asiat kerralla ja kunnolla niin, että itse ei tarvitsisi miettiä ja ottaa asioista selvää mistä en vain ymmärrä tarpeeksi.

Santander Consumer Finance Oy tarjoaa myös muita lainavaihtoehtoja eikä keskity pelkästään autorahoituksiin. He eivät ole mikään pikavippifirma, minkä käsityksen osa on voinut joskus saada, vaan he tarjoavat asiakkailleen kulutusluottoa luotettavalla ja joustavalla tavalla. Itse olen heidän asiakas ollut jo opiskeluajoista lähtien ja edelleen olen. Kun punaisella autollani hurauttelen pitkin kyliä ja Lohja-Espoo-akselia, sen mahdollistaa juuri Santanderin luotettava autorahoitus.

Myös ihana Iina kirjoitti tästä samasta aiheesta postausta - käy ihmeessä kurkkimassa hänen postausta ja näkökulmaa asiaan tästä!

Rahoitusterkuin,

Raha-asiat kuntoon kerralla - uuden auton tarve

9. helmikuuta 2018

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.