Olohuoneen uusi tulokas - Hakolan pyöreä rahi

11. helmikuuta 2018


Ihkua ja suloista sunnuntaita!

Onpas ihana viikonloppu takana jälleen kerran. Perjantaita vietetiin Kick-Offin tunnelmissa ja iltaa ihanassa seurassa, lauantaina tehtiin hieman töitä ja iltaa vietettiin hyvän ruoan parissa. Tämä viikonloppu voi kuulostaa ihan perus viikonlopulta, mutta itselle se on ollut kyllä ihan jotain muuta. Varsinkin kun perjantai oli niin informatiivinen, oli mukavaa viettää iltaa parhaassa seurassa aikalailla mitään tehden. Perjantaina ehtisin tavata uusia työkavereita ja se on kyllä suuri rikkaus, kun töistä löytyy niin laaja ja osaava tiimi eri alan ammattilaisia. Mukavaa päästä laajentamaan omia verkostoja ja saada tutustua uusiin ihmisiin mukavan temeisen yhteydessä. Jotta työt ei ihan unohtuisi, tuli lauantainakin töissä käytyä muutama tunti hommissa. Hyvin työntäyteinen viikko, mutta aikalailla poikkeus perus viikkoon. Silloin on hyvä painaa hommia, kun rauta on kuumaa ja itse jaksaa panostaa.

Mutta että tämä ei nyt ihan pelkäksi työ, työ ja työ-jutuksi jäisi, siirrytään tästä sujuvasti takaisin meidän kotiin ja sen uudistuneeseen olohuoneeseen. Tai olohuone ei ole uudistunut, mutta sinne on vähän aikaa sitten saapunut jotain niin kaunista. Kauan etsin sopivaa - vihdoinkin onnistuin sen löytämään. Kaupallisessa yhteistyössä Hakolan kanssa, meidän kodin olohuoneeseen kotiutui pitkän etsinnän jälkeen vaaleanpunainen, samettinen Moon-rahi. Pyöreä Moon sopii sekä rahiksi että sohvapöydäksi. Ylellinen samettipäällinen on irrotettava ja vesipestävä, joka on niin tärkeää lapsiperheessä. Ilman irroitettavia päällisiä rahi ei olisi meillä toiminut, mutta kiitos Hakolan hyvien ajatusten, päällisen voi irrottaa ja pestä. Moon-rahissa on vesipestävä samettipäällinen, joka pysyy hyvin paikoillaan kuminauhan avulla. Rahin runko on valmistettu vanerista, jonka päällä on pehmusteena HR35 vaahtomuovi ja vanu. Rahia on saatavilla kahdessa eri koossa ja itse halusin meidän olohuoneeseen lisää istumatilaa tilaamalla isomman rahin värissä vaaleanpunainen. Rahia löytyy 5 eri värissä. Itse en miettinyt väriä hetkeäkään, koska olin viime vuonna nähnyt ulkomailla vierailtuani ison rahin juuri kyseisen värisenä, jolloin ihastuminen rahia kohtaan tapahtui. Meidän rahin mitat ovat halkaisija 75 cm ja korkeus 33 cm. Tästä tuli kyllä meidän perheen lempparipaikka ja tytöt ovat ottaneet sen kyllä niin omakseen. Katsotaan saanko sitä ollenkaan itselleni siis!












Mukavaa sunnuntaita toivottaen,



6 kommenttia

  1. Oi että, tuo on aivan täydellinen! <3 Täällä on haaveissa pyörinyt myös vaaleanpunainen samettirahi ja tämä kyllä osui ja upposi, tahtoo kanssa! :D Tosi kauniilta näyttää!

    Ihanaa sunnuntaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä niin ihana ja täydellinen!!

      Suosittelen :)

      Poista
  2. Ihan mielettömän ihana tuo rahi! Viikonloppusi kuulostaa tosi mukavalta :) Kivaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta tuli kyllä ihana suosikki ja kannatti odottaa täydellisen löytymistä :)

      Ihanaa päivää <3

      Poista
  3. Se on kyllä aivan ihana ja olisi meillekin ihan täydellinen! Niin kaunista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä ihanan iso ja tyylikäs! Suosittelen :) Parhautta on irroitettava päällinen.

      Poista

Kiitos kaikista mielenkiintoisista ja ystävällisistä kommenteista mitä jätätte "Coconut White" - blogiin! Jättämänne kommentit ovat parasta blogissani ja olen todella onnellinen niistä. Jos sinulla on vinkkejä tai ehdotuksia niin niitä saa aina lisäillä! :)

Sähköpostia saa lähettää: padmerine@coconutwhite.com

Kiitti!

- P -

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.