Urna ja kesäaika

21. maaliskuuta 2018


Oikein kaunista huomenta keskiviikkoon!

Itselläni se alkaa hieman synkissä tunnelmissa sängyn pohjalta. Nyt se joku vihdoinkin iski myös minuun ja olo on todella tuskainen. Influenssa on kaatanut monet sängyn pohjalle ja sitä on nyt ihan älyttömästi liikkeellä. Itse katselen oloani vielä tämän päivän ja jos ei parannusta tule, on aika siirtää lääkärille ja saada kunnon lääkkeet - mikä ikinä tämä tauti sitten onkaan. Todella ärsyttävää, olen niin harvoin kipeä, viimeksi kunnolla kuumeessa ollut muistaakseni kolme vuotta sitten. Ehkä tämä tästä, toivotaan että helpotusta olisi luvassa piakkoin.

Viikko vielä ja ensi viikolla siirrytään vihdoinkin huhtikuun puolelle. Olin ihan unohtanut, että sunnuntaina käännetään kellojakin kesäaikaan. Onneksi oma äiti alkoi asiasta puhumaan viime viikonloppuna ja sehän on aika ihana uutinen. Itse nimittäin en ole yhtään pimeän ajan kannattaja ja kellojen kääntämisen ansiosta valoisat ajat vaan pitenevät illasta. Valo on muutenkin lisääntynyt ja viikonloppuna sen huomasi hyvin pulkkamäessä, kun yhtäkkiä havahduin kellon olevan jo seitsemän, vaikka oli ihan valoisaa. Ihanaa, tätä on kyllä odotettu. Itse olen kesäajan kannattaja ja mielestäni kellojen ees taas siirtäminen on aika turhaa. Siksi kannattaisin ideaa yhdestä kellonajasta ympäri vuoden, eli elettäisiin joko talvi-tai kesäaikaa koko vuosi. Olisiko elämä hieman helpompaa näin, eikä tarvisi muistella milloin siirrot tapahtuu.

Me ainakin olemme toivottaneet kevään tervetulleeksi meidän kotiin jo aikoja sitten. Olohuone pukeutui jo kauan sitten vaaleanpunaiseen väriin, makuuhuone freshautui Elloksen kauniilla tekstiileillä pellavaisilla koristetyynyillä ja pehmeillä pussilakanoilla, sekä keittiö sai osakseen ihanan keväistä väriä pinkkien neilikoiden avulla. Neilikat lähti viikonloppuna mukaan marketista ja ovat pysyneet tosi kauniina Marimekon Urna-maljakossa. Ihanaa saada omaan kotiin väriä. Itse yleensä suosin aikalailla valkoisia ja heleitä värejä kukissa, mutta tällä kertaa lapset päättivät pinkin viikonlopun väriksi ja se olikin nappivalinta.








Kevät tulee ja me olemme siihen valmiita!




* Postaus sisältää mainoslinkkejä, yhteistyössä Ellos*

2 kommenttia

  1. Oih, Urna ja pinkit kaunokaiset <3 Minulla on vihreä Urna varastossa odottelemassa, josko saataisiin joskus tulevaisuudessa taas ottaa se esille arjen keskipisteeksi. Aiemmin olen keväisin saanut leikatut omenapuun oksat kukkimaan Urnassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne kukkii halvemmassakin maljakossa:D

      Poista

Kiitos kaikista mielenkiintoisista ja ystävällisistä kommenteista mitä jätätte "Coconut White" - blogiin! Jättämänne kommentit ovat parasta blogissani ja olen todella onnellinen niistä. Jos sinulla on vinkkejä tai ehdotuksia niin niitä saa aina lisäillä! :)

Sähköpostia saa lähettää: padmerine@coconutwhite.com

Kiitti!

- P -

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.