Ystävyyttä ja laskua

9. maaliskuuta 2018


Oikein muksaa viikonloppua!

Ihanaa ihanaa, muutama tunti vielä viikonlopun käynnistymiseen. Tänä viikonloppuna vietetään täysin ystävä-viikonloppua, eli panostetaan ihaniin ystäviin ja tehdään kaikkea mukavaa yhdessä. Sitä nykyään aivan liian vähän viettää aikaa ystävien kanssa, joten tämä viikonloppu menee täysin ystävien kanssa puuhastellessa. Huomenna olisi tarkoitus mennä Vihtiin laskettelemaan piiiiitkästä, pitkästä aikaa. En muista koska sitä viimeksi on laskusuksia saanut jalkaan. Nämä viimeiset kuusi vuotta on mennyt lasten kanssa ja raskauksiin, jolloin laskettelu on jäänyt ihan täysin, mikä jälkeenpäin vähän on jäänyt harmittamaan.

Nyt taas kärpänen puri ja se on menoa nyt. Heti kun kunnon alennusmyynnit paukkaavat päälle, olisi tarkoitus uusia laskukalusto ihan täysin alusta loppuun saakka. Nuorena sitä laskettua todella paljon ja hirveästi tekisi mieli kokeilla lautailua elämäni ensimmäisen kerran. Itsellä kun vaan on aika lyhyt pinna uuden oppimisessa, mikä valitettavasti on myös nuoremmassa tytössä tunnistettavaa, tekee se uuden opettelusta hieman hankalaa, koska sitä haluaisi olla paras heti kaikessa. Kilpailuhenkisyys asuu itsessä ja vaikka lautailu on yksilölaji, haluaisi sen oppia aika pian, jotta rinteeseen pääsisi laskemaan. Jos nyt vaan aloittaa suksilla ja kun vauhtiin taas pääsee pitkän tauon jälkeen, voi lautailua miettiä yhtenä vaihtiksena. Sain tämän lasketteluinnon tartutettua vanhempaan tyttöön kuukausi sitten niin, että hän haluaa tulla mukaan laskettelemaan. Eli siis tiedän mitä tyttöjä ensi viikonloppuna voi tehdä. Vielä kun nuoremman tytön saa asiasta ja innostumaan, voidaan koko perheen kesken mennä laskemaan. Se on hyvä näin maaliskuussa myöhäisheränneenä aloittaa jotain uutta, kun kausi alkaa olemaan kohta lopuillaan. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan!










Nyt hetki töitä, sitten iltaa ystävien kanssa ja huomenna uudessa seurassa mäkeen. Todella mukava viikonloppu taas tiedossa. Katsotaan olenko sunnuntaina aamusta enää samaa mieltä vai pannuttanut lauantain aikana niin, että totean laskettelun olevan todella syvältä, hih!



Lähetä kommentti

Kiitos kaikista mielenkiintoisista ja ystävällisistä kommenteista mitä jätätte "Coconut White" - blogiin! Jättämänne kommentit ovat parasta blogissani ja olen todella onnellinen niistä. Jos sinulla on vinkkejä tai ehdotuksia niin niitä saa aina lisäillä! :)

Sähköpostia saa lähettää: padmerine@coconutwhite.com

Kiitti!

- P -

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.