Tarina alkoi 7 vuotta sitten ja 100€ lahjakortin arvonta

29. huhtikuuta 2018


Oikein mukavaa huomenta sunnuntaihin!

Voi miten mukava viikonloppu vaikka vettä on satanut ja aurinko paistanut vuorotellen. Sitä niin mielellään jatkaisi lomailua huomisenkin, mutta muutama tunti pitäisi töitä jaksaa tehdä ennen kun sitä voi heittäytyä herkkujen ja juhlatunnelman ääreen. Meillä on kyllä kaikki valmiina: koristeet, herkut ja juhlafiilis! Sitä ennen lapset pääsevät vielä huomenna käynnistämään vappujuhlaa jo päiväkodin puolella, kun vuorossa olisi vappunaamiaiset. Perjantaina kävimme metsästämässä tarpeelliset rekvisiitat ja niitä on sitten kokeiltu ehkä 10 kertaa päälle, ihan varmuuden vuoksi. Eilen juhlistimme yksiä syntymäpäiviä ja tänään olisi seuraavat syntymäpäivät vuorossa, joten tämä viikonloppu ja alkava viikko on kyllä yhtä juhlaa.

Yhtä juhlaa olen myös käynnistämässä täällä blogin puolella juhlaviikon kautta, koska blogini täyttää jo hurjat 7 vuotta. Aika hurjaa, seitsemän vuotta. Nopeasti se aika on mennyt ja on ollut mukava lukea ensimmäisiä postauksia, jossa sitä on ollut niin avuton vielä bloggauksen ja kuvaamisen suhteen. Vanhoja hyviä aikoja, mutta vielä parempaa on satavarmasti edessä - sanokaa minun sanoneen. Jos vertaan tilannetta silloin ja nyt, on seitsemässä vuodessa tapahtunut vaikka mitä. Silloin olen ollut vielä kahdenkympin puolella iän suhteen, eli elänyt vielä hurjaakin hurjempaa "kaksikymppisen" elämää. Ainakin siltä se silloin tuntui. Nyt vanhempana ja paljon viisaampana on mukava jakaa omia mietteitä täällä blogin puolella. Kokemusta on kertynyt hurjasti, niin hyviä kuin huonoja, mutta jokaikisestä sitä on oppinut hurjasti. Tällä hetkellä oma yleinen tunnelma on rauhallinen ja onnellinen ja tästä on aika ihana jatkaa hyvällä fiiliksellä. Hyvän fiiliksen kautta sitä ilomielin haluaa jakaa samaa tunnetta myös muille ja ensi viikolla olisikin tulevan blogisynttärin kunniaksi aika järjestää mahtava arvonta, jonka pääpalkintona on 100€ lahjakortti erääseen sisustuskauppaan. Joten kuullaan ja nähdään ensi viikolla iloisilla mielin!








Mukavaa sunnuntaita toivottaen,



9 kommenttia

  1. Onnittelut 7 vuodesta! Jään mielenkiinnolla odottamaan lahjakortin arvontaa :)

    Harmittaa, ettei se uuden työskentelypisteet esittely nyt ehtinytkään huhtikuulle. Mutta hyvää kannattaa aina odottaa ❤️

    Riehakasta vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Irina! ❤️
      Täytyy myöntää, että asia unohtui täysin.

      Paljon ihania hetkiä vappuun 🎈🎈

      Poista
  2. Onnea, kun olet jaksanut ilahduttaa blogeillasi jo monen monta vuotta,kuvat ovat ainakin selkeitä ja tyylikkäitä. Valoisuutta ja avaruutta löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kauniista sanoista Seija ❤️ Lämmittää kovin!

      Poista
  3. Onnea ja kiitos kauniista lukuhetkistä! :)
    Maisa

    VastaaPoista
  4. Onnea :) Monia kivoja ideoita on blogisi tarjonnut.

    VastaaPoista
  5. Paljon onnea 7-v blogitaipaleelle!Välillä tulee täällä käytyä lukemassa ja inspiroitumassa.Arvontaa jään odottamaan minäkin!

    VastaaPoista
  6. Onnea! Mukaan arvontaan! markettavesala@gmail.com

    VastaaPoista

Kiitos kaikista mielenkiintoisista ja ystävällisistä kommenteista mitä jätätte "Coconut White" - blogiin! Jättämänne kommentit ovat parasta blogissani ja olen todella onnellinen niistä. Jos sinulla on vinkkejä tai ehdotuksia niin niitä saa aina lisäillä! :)

Sähköpostia saa lähettää: padmerine@coconutwhite.com

Kiitti!

- P -

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.