Terassin suunnittelua - nyt rillataan

22. huhtikuuta 2018


Oikein mukavaa sunnuntaihuomenta!

Aivan ihana viikonloppu jo nyt takana, vaikka keväinen ilma taisi heittää heipat ja kylmät ilmat saapua. Viis siitä, se ei mieltä laske ja kerran kevät on näyttäytynyt, kääntyy katseet ulos ja ulkoilmapuuhat voi vihdoinkin startata. Tehokas tässä on kerennyt olemaankin, koska terassi on laitettu talvikunnosta jo vähän keväisempään kuntoon poistamalla pulkat ja jouluvalot varastoon. Nyt kun lämpimämmät kelit on tulossa, alkaa sitä väkisinkin miettiä kesää, kärpäsiä ja omaa terassia. Siksi aattelinkin päräyttää tämän sunnuntain käyntiin terassin suunnittelupostauksella, eli mitä kaikkea oma terassi tänä vuonna tarviikaan ollakseen viihtyisä ja ihanan tunnelmallinen.  Ja kaikista tärkeintä juttua ja hankittavaa ei saa tietenkään unohtaa, nimittäin kunnon grilliä, että Jutilaa lainatakseni "pääsee rillaamaan" koko kesän, sataa vettä tai paistaa aurinko sitten.








Viime vuonna terassi näytti tältä. Terassille hankkisin viime vuonna ruokailuryhmän, asetin valkoiset ruohomatot terassin lattialle ja ruukkuihin asettelin hortensiat esille - siinä kaikki! Täksi kevääksi ostoslistaa löytyy, koska haluaisin saada terassia viihtyisämmäksi. Aluksi olin ajatellut hankkia terassille sekä ruokailuryhmän että sohvaryhmän, mutta siinä vaiheessa terassilla liikkuminen olisi kyllä niin hankalaa, että ei siinä kyllä paljoa järkeä olisi. Siksi suunnitelmat meni uusiksi, sohvaryhmän sai unohtaa ja nyt uudet suunnitelmat yhden vuoden testailujen jälkeen ovat tarkentuneet. Nyt panostetaan siihen laatuaikaan ja viihtyisyyteen tällä ostoslistalla, jonka keräsin valmiiksi kollaasin muotoon. Ostettavaa on ja heti kun perfect match tulee vastaan, alamme kauppoja hieromaan.






1. Kaasugrilli
2. Pari aurinkovuodetta
3. Iso aurinkovarjo
4. Söpöt istuintyynyt
5. Kauniita lyhtyjä


Ei se tämän enempää vaadi, nyt vaan näitä ihanuuksia metsästämään.


Sunnuntaiterkuin,



*Postaus sisältää mainoslinkkejä yhteistyössä Ellos*



1 kommentti

  1. Hei! Kunhan kevät ja kesä tässä kunnolla etenevät, niin teethän postauksen myös pihasta eli myös istutuksista tms.

    Olikos teillä niin, että vanhempi tyttö aloittaa syksyllä eskarin? Meillä on tyttö nyt eskarissa, ja onneksi koululla olevassa ryhmässä, kun tyttöä on koulun aloitus jännittänyt kovastikin ja nyt on koulu tullut osittain tutuksi, helpottaa varmasti koulun aloitusta.

    VastaaPoista

Kiitos kaikista mielenkiintoisista ja ystävällisistä kommenteista mitä jätätte "Coconut White" - blogiin! Jättämänne kommentit ovat parasta blogissani ja olen todella onnellinen niistä. Jos sinulla on vinkkejä tai ehdotuksia niin niitä saa aina lisäillä! :)

Sähköpostia saa lähettää: padmerine@coconutwhite.com

Kiitti!

- P -

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.