Oikein kaunista huomenta keskiviikkoon!

Apuva, apuva, apuva! Huomenna se sitten tapahtuu - vanheneminen. Huomenna on pitkä päivä tiedossa, kun herätys on viiden aikoihin ja toimistopäivä tiedossa, ihan kuin tänäänkin. Kaikki juhlien tarjoilut tulee tänään illalla valmistaa ja siihen olen koko illan varannut. Tarkoitus olisi leipoa illan aikana omaa suosikkiherkkua voileipäkakkua sekä makeampaa versiota mustikkaffeeta (banoffeeta, mutta banaani korvattu mustikoilla). Joten heti kun työt saa tänään lopetettua Helsingissä, lähden lapsia hakemaan kiiruusti päiväkodista ja sitten voi leipomotehdas käynnistyä yhdessä lasten kanssa. Tyttöjen vanhenemisessa ja kasvussa on hienoa mm. se, että nyt he pystyvät leivonnassa jo tekemään kaiken, eikä esimerkiksi vatkauksen ääni ole enää yhtään pelottava juttu. Siksi leipomisesta on tullut meidän suosikkihommaa ja mukavaa yhdessä puuhailua, sitä pääsemme tänään taas hommailemaan oikein urakalla.

Mutta ennen kun juhlitaan, laitetaan meidän pihaa kuntoon ja urakalla. Vähän tässä on ollut jännittäviä hetkiä talven aikana ja myös talven jälkeen, koska viime kesänä ja syksynä istutin pihalle montaa eri kasvia, puuta ja kukkaa ensimmäistä kertaa. Aina kun istutuksia tekee uuteen pihaan, saa sitä vähän jännitellä, että menikö kaikki kuin Strömsössä vai ei. Varsinkin kun olen aivan täysin käsi kukkien, puiden ja kasvien kanssa. Talven jälkeiset hetket olivat vielä enemmän kuin jännemmät, koska heti kun isot lumikasat sulivat, palastui vaikka mitä ikävyyksiä. Suurin ja ärsyttävin oli se, että omenapuiden vieressä oli talven aikana niin iso lumikasa, että pupu oli sen päältä ylettänyt jyrsimään omenapuuta ihan kunnolla. Heti kun lumi suli, ei syömistä ole enää tapahtunut, koska olen suojannut rungon kunnolla. Vähän sitä meinasi jännäksi mennä, että tapahtuuko puissa yhtään mitään, kiitos pupun aiheuttamien vaurioiden. Onneksi lämpimien säiden alettua, paljastui aivan ihana juttu - nimittäin omenapuut aloivat kukkimaan ja elämään. Ainakin sen osalta voi huokaista helpotuksesta, mutta katsotaan tuleeko tänä vuonna omenaa vai ei. Nyt kastelu on kaiken a ja o tässä helteessä ja sitä iltaisin olen puille tarjonnut.

Toivossa on hyvä elää,

Omenapuut ja perhanan puput

30. toukokuuta 2018

Oikein mukavaa maanantaihuomenta teille ihanille!

Viikonloppu vierähti hurjaa vauhtia ohitse. Mutta tästä viikosta tulee kyllä varmasti ihan mieletön! Ai miksi? No koska on minun synttäriviikko ja viikko pelkkää juhlaa monenkin asian tiimoilta. Koulut loppuu, valmistujaisia, syntymäpäiviä, ihania hetkiä rakkaiden kanssa. Ei kai sitä voisi tätä kuuta oikeestaan paremmin lopettaa ja kesäkuuta paremmassa säässä ja seurassa käynnistää. Ja kerran tästä viikosta muodostuu täysin juhlaviikko monessa eri asiassa, mikä olisikaan mukavampaa, kuin päräyttää viikko käyntiin juhlaan kuuluvalla tavalla ja teemalla, nimittäin valkoisella juhlakattauksella. Itse järjestän omat syntymäpäivät lähipiirille torstaina, joten oli mukava harjoitella kattausta valmiiksi jo ennakkoon. Jos et ole jo oppinut minusta sitä asiaa, että lempivärini on ihan perus valkoinen, niin tässä kattauksessa se korostuu erittäin hyvin. Vaikka valkoinen on kliininen ja neutraali väri, yhdistän sen itse juhlaan. Siksi olikin mukava rakentaa ennakkoon kattaus, joka toimisi monessa tilanteessa. Nyt juhlitaan omaa syntymäpäivää hyvässä seurassa. Kattauksen pääosassa toimii valkoiset pionit, jotka kävin kaupasta ostamassa, sillä vielä niitä ei ole valmiina omalla pihalla eikä kukinnassa vanhempien pihallakaan. Täytyy muistaa, että vasta eletään toukokuuta, vaikka tuntuu jo kovin olevan ihan heinäkuinen fiilis. Ainoa ero, että kesäloma on vielä kaukana haaveissa ja vielä pitää parin kuukauden ajan jaksaa painaa menemään. Mutta onneksi näitä mukavia tapahtumia on vielä ennen kesälomaa ja omat syntymäpäiväjuhlat yhtenä.

Tässä olisi pieni katsaus valkoisen ja harmaan väriseen kattaukseen omille syntymäpäiville!

Juhlavin terkuin,

Juhlaviikko käynnistyy - valkoinen juhlakattaus

28. toukokuuta 2018

Oikein kaunista huomenta sunnuntaihin!

Onpas ollut aika ihana viikonloppu. Perjantaina kävimme lasten ja heidän päiväkotikavereiden kanssa herkuttelemassa päiväkodin jälkeen ihan Hesburgerissa. Se oli tyttöjen mielestä paras tapa käynnistää viikonloppua ja oli taas niin mukavaa viettää aikaa tyttöjen kavereiden kanssa, unohtamatta maistuvia lastenaterioita ja mukavaa leikkipaikkaa.

Eilen taas suunnistimme heti aamusta kaupunkimme keskustaan, koska eilen vietettiin maanlaajuista Siivouspäivää. Siivouspäivä on kierrätyksen, vanhojen tavaroiden ystävien ja kaupunkikulttuurin uusi juhlapäivä, joka muuttaa kaupungit isoiksi kirpputoreiksi ja markkinoiksi. Idea on tehdä kierrättämisestä helppoa sekä luoda elävää ja vastuullista kaupunkikulttuuria. Kuka tahansa voi kaupata tavaroitaan kaduilla, pihoilla tai kodeissa ja shoppailla itselleen päivän parhaat löydöt. Tapahtumalla ei ole virallista järjestäjää, vaan jokainen osallistuja on oman myyntitapahtumansa järjestäjä. Jokainen on myös vastuussa omien jälkiensä siivoamisesta. Seuraava siivouspäivä järjestetään elokuun lopulla, joten jos tämä siivouspäivä meni ohi, voi jo nyt alkaa elokuuhun valmistautua ja koluta kaikki nurkat valmiiksi turhasta tavarasta. Kaikkea kivaa sitä tulikin bongailtua varhaisin aamusta kaupunkimme kirppikseltä ja joka kerta sitä tulee tehtyä hyviä löytöjä. Löysimme muunmuassa Reiman talvitakkia, PompDeLuxin uusia vaatteita, uudet lenkkarit ja muutaman lelun. Tosi hyvä keikka!

Siivouspäivä oli mukava ja itsekin pitäisi kyllä seuraavan kerran osallistua myyjänä eikä ostajana tähän tapahtumaan. Meiltä kyllä löytyisi lasten kaapeista vaikka mitä pieneksi jääneitä juttuja, joten ehkä itsekin nappaan itseäni niskasta kiinni ja käyn kaapit valmiiksi elokuuta ajatellen läpi.

Niin ja meinasi unohtua, että tänään on viimeinen päivä osallistua 100€ sisustuslahjakortin arvontaan, jonka järjestän blogissa yhdessä be&liv:n kanssa. Arvontaan pääset suoraan tästä ja vastausaikaa on tähän iltaan kello 23.59 saakka.

Aurinkoisin terveisin,

Muista viimeinen päivä ja siivouspäivä

27. toukokuuta 2018

Oikein upeaa ja kaunista huomenta!

Viikonloppu! Kyllä tätä on odotettu todella kiireisen viikon jälkeen. Syitä mun hymyyn: aurinko, lämpö, lapset, tanssi, kesä. Syitä huonoon oloon: hitsin allergiat!! Eilen aamulla en meinannut saada silmiä auki aamusta ja olo oli kuin olisi todella kovaan flunssaan sairastunut. En muista koska olisin viimeksi ollut näin tukkoinen ja kipuinen jo toukokuussa. En kyllä myöskään muista koska olisi ollut tälläinen toukokuu säiden ja siitepölyn osalta. Omistan nimittäin aika ihanan allergiacocktailin; pujo, paju, heinä ja koivu. Kerran jo mielessä kävi toivoa kunnon sateita edes pariksi päiväksi, mutta ei - sitä ei nyt vaan ole näkyvissä hetkeen. Muutosta tähän asiaan ei ole näkyvissä, mutta monella muulla suunnalla tapahtuu hyviä ja hienoja asioita. Tänään ajattelin esitellä yhden hienon ja mukavan jutun, joka on viikon verran ilahduttanut itseäni.

Kaupallisessa yhteistyössä Hiusmuotoilu Inochi:n kanssa pääsin mukaan muuttumisleikkiin, jossa omat hiukset saivat heittää heipat kellastuneelle värille, joka tuntui kellastuvan ja kellastuvan päivä päivältä, kiitos ihanan kalkkisen veden, mitä meidän alueella virtaa. Onneksi apuun riensi Inochi ja Sari, joka otti hiukseni hellään hoitoonsa. Hiuksiin tehtiin erivärisiä raitoja, ja vaaleutta vietiin keltaisuudesta enemmän kirkkaampaan väriin. Muutos on kyllä aivan mieletön ja tykkään näistä hiuksista kyllä todella paljon! Hiuksia ei tarvinnut leikata ollenkaan, koska ne oli säilynyt hyväkuntoisina viime kampaajakerrasta ja latvat voivat erittäin hyvin. Väri tummentui ja samalla kirkastui samaan aikaan. Itse naureskelin, että kohta hiukset alkavat tummeta ja tummeta. Ja se ei ole muuten huono asia. 

Tässä vielä kuvia huikeasta muutoksesta ennen- ja jälkeen-kuvissa ja kuvia uusista hiuksista iltatunnelmissa.

ENNEN                                                                                                         JÄLKEEN

Hiuksiin tehtiin värjäyksen aikana uudenlaisia hoitoja ja niistä vielä postauksen uudemman kerran myöhemmin. Kerrankin on kehitetty kotona käytettäviä hiustuotteita, jotka ovat jo lyhyessä ajassa tehneet hiuksille ihmeitä ja hiusten rakenne ja kestävyys on ihan eri luokkaa kuin vielä kuukausi sitten. Kiitos Sarille huippuhoidosta ja upeasta toteutuksesta. Yhdessä mietimme muutosta ja hän artistina sen toteutti täydellisesti. Aikaa Sarille ja Inochiin on helppo varata netistä ja onkin mukavaa, että heidän kampaamo sijaitsee lähellä työpaikkaani Helsingin keskustassa. Ihanaa luksusta arjen keskelle ja rentoutumista työpäivän jälkeen. Parin kuukauden päästä kirkastamaan vielä vaaleaa osiota ja sen jälkeen väri on aikalailla perfect!

Ihanaa viikonloppua ihanuudet,

Takaisin tummempaan - heipat keltaiselle

25. toukokuuta 2018

Oikein kaunista huomenta!

Huhhuh, kyllä on ollut hirveä kiirus tämä viikko. Alkuviikko on tullut mentyä joka suuntaan, myös edellinen viikonloppu niin, että kotona on tullut vietettyä aikaa vain muutama tunti yhteensä. Maanantain ja tiistai tuli vietettyä Tampereen suunnalla työmatkalla, eilen koko päivä meni Helsingissä ja ilta ihanien ystävien kanssa kokoustaessa, joten sekä yöunet että oma-aika on jäänyt hieman vähälle ja sitä tuntuu, että ei ole kerennyt ihan hirveästi istahtamaan alas ja pysähtymään. Mutta en valita, ihan huippuviikko ollut tämä jo tähän mennessä ja enemmän kuin antoisa. Se mikä tässä asiassa on haittapuoli, on se että blogi ei päivity normaaliin tahtiin ja kärsii hieman hidastumisesta. Eilenkin oli tarkoitus julkaista postausta normaaliin tapaan, mutta loppujen lopuksi kotiuduin omaan kotiin vasta yhdeksän aikaan niin väsyneenä, että en avannut konetta ollenkaan. Ns. someaika on kyllä tällä viikolla jäänyt vähäiseksi ja oikeastaan se ei ole yhtään huono juttu. Sitä on huomannut pärjäävänsä hyvin ilman somen tuomia juttuja ja keskittyvänsä olennaiseen - työhön, ystäviin, parisuhteeseen ja itseensä. Mutta tänään ollaan taas täällä ja pyritään samaan normaalia postausvauhtia takaisin niin hyvin kun tässä vain pystyy ja ehtii. Taustalla blogiaikaa vie myös tanssitreenit, koska Helsingin sambakarnevaalit lähestyvät ja ovat jo kahden ja puolen viikon päässä. Kirjaimellisesti tässä pitää nyt repeytyä joka suuntaan. Niin ja ensi viikolla on vielä omat syntymäpäivätkin! Apuva, nyt sen vasta tajusin. Tähän asiaan en ole ollenkaan valmistautunut ja suunnitellut koko juttua ollenkaan. No, palataan siihen asiaan hieman myöhemmin. Nyt nautitaan alkavasta torstaista ja huomennahan on jo viikonloppu!

Muistutuksena teille kaikille ihanille! Jos et ole muistanut tai ehtinyt osalllistua blogissa olevaani be&liv:n arvontaan, jossa voit voittaa 100€ lahjakortin be&livin verkkokauppaan niin nyt on tilaisuutesi! Aikaa osallistua on enää 27.5. kello 23.59 saakka ja tämän jälkeen paljastan voittajan. Arvontaan pääset suoraan tästä! 

Terkuin,

Matkailua ja 100€ sisustuslahjakortti-arvonta

24. toukokuuta 2018

Oikein ihanaa maanantain aloitusta ja uuden viikon käynnistymistä. 

Oikein kaunis viikonloppu takana ja lämpö on hellinyt meitä jälleen kerran, jos perjantain hieman kylmähköä päivää ei lasketa. Paljon on tullut ulkoiltua, grillattua ja vietettyä mukavaa aikaa kauniissa säässä. Sitä on oikein imenyt aurinkoa itseensä ja yrittänyt nauttia joka hetkestä, jota lauantaina ja sunnuntaina aurinko meille tarjosi Espoon suunnalla. Viikonloppu piti sisällään golfailua, puistoilua ja uimalahetkiä. Ilalla sitä oikein posket helotti auringossa olosta ja oli kyllä hyvin nuutunut olo. Aurinko ja kaunis sää on ihana juttu, mutta kaikella on hyvät ja huonot puolensa. Ja minullahan siitä on valitettavasti kokemusta, juuri auringon kanssa.

Kaupallisessa yhteistyössä P20 kanssa pääsimme koko perheen voimin testaamaan P20:n aurinkoöljyä eri kertoimilla. Itse olen aina ollut äärimmäisen huono käyttämään aurinkorasvoja ja -voiteita Suomessa. Jos ulkomaille tulee lähettyä, tulee sitä otettua mukaan vaikka mitä erilaisia rasvoja suojaamaan ja lopuksi viilentämään ihoa. Kuinka idioottimaista sitä onkaan ajatella, että Suomessa en tarvitse aurinkovoidetta mutta ulkomailla kyllä. Kyllähän sitä pitää suojautua missä vain ja milloin vain - ei pelkästään kesäaikaan. Itse myönnän siis täysin suoraan omistaneeni nuoresta pitäen ideologian, että en käytä aurinkorasvaa jos olen vain "vähän aikaa" auringossa, mikä on täysin väärä ajattelutapa. Muutama vuosi sitten aloitin vielä auringonoton jo keskellä talvea, kun ensimmäisen kerran aurinko alkoi talvella lämmittää kivasti. Tästä tavasta päästin irti pari vuotta sitten, mutta suojaamattomuus kesäaikaan jatkui täysin samalla tavalla kuin aikaisemmin. Jos vietimme pitkään aikaa rannalla tai muualla auringossa, lisäsin kyllä aurinkorasvaa kauttaaltaan. Nuorena ajattelin, että jos laitan rasvaa, en rusketu. Taas näitä sarjassamme niin turhia harhaluuloja. 

Sitten se tapahtui viime talvena. Menin lääkärille näyttämään luomea vatsassa, joka oli jo hetken kutinut ja hieman tummentunut. Olin itseasiassa käynyt lääkärissä samasta asiasta jo kaksi vuotta aikaisemmin ja silloin lääkäri ei tehnyt luomen eteen mitään, vaan suositteli seurailemaan luomen muotoa ja väriä. Kun kutina alkoi ja luomen ympärille alkoi vatsaan ilmestyä pieniä luomia melkein kiinni isoon luomeen. tartuin hetken mielijohteesta puhelimeen ja varasin ajan suoraan luomen tarkastukseen lääkärin luokse. Lääkäri tarkisti tilanteen ja määräsi heti luomen poiston juuri värimuutoksen ja suurenemisen takia. Luomi poistettiin ja parin viikon päästä se puhelu tuli: "Onneksi tulit tämän luomen poistoon. Alle vuoden päästä tässä olisi ollut syöpä." Se tunne, kun puhelu loppui. Tuskahiki ja helpotus. Lääkäri muistutti aina käyttämään aurinkorasvaa ja välttelemään suuremmin aurinkoa sekä seurailemaan muita luomia. Jos muutosta muualla niin heti poistoon. 

Tästä viisastuneena aurinkorasvaa on tullut käytettyä tänä kesänä jo monta kertaa. P20 tuotteita löytyy kolmea eri suojakerrointa: SPF20, SPF30 ja SPF50. Meillä suosituin ja käytetyin suojakerroin sijainnista ja auringossaolo-ajasta riippumatta, on tuo korkein SPF50. Kaikkia suojakertoimia on saatavilla eri pakkausmuodoissa ja meidän suosikki näistä onkin SPF50 "continous spray" -aerosoli helppouden takia. Tytöt suihkivat aurinkosuojaa itse itselleen ja toisilleen helposti ja aurinkosuojapakkaus toimii myös ylösalaisin, eli on ehkä maailman helpoin käyttää. Todella mukavaa on myös P20 tuotteiden öljyinen koostumus. Öljy nimittäin levittyy iholle todella helposti, eikä jätä ihoa tahmaiseksi ja pahan hajuiseksi! Tuote ei sisällä parabeeneja, eikä hajusteita, joten se sopii loistavasti sekä aikuisille että lapsille..

Tiesitkö, että P20 aurinkosuojatuotteiden UVA-suojaustaso ylittää EU:n tämänhetkisen suositustason. Tämä on todella hyvä asia lasten kanssa, koska uiminen yleensä kuluttaa rasvan pois, kun taas P20 säilyy iholla. Testien mukaan P20 aurinkosuojatuotteet antavat suojan jopa kymmeneksi tunniksi ja ovat vedenkestäviä, joten jos aamulla levität öljyn iholle, vaikuttaa se hienosti vielä illallakin. Levitetty aurinkosuoja kestää iholla jopa 4x20 minuuttia uimisen yhteydessä, kunhan tuotetta muistaa levittää tarpeeksi paljon (suositus 30-40ml). Siksi ei tarvitse panikoida, jos rasvan unohtaa kotiin, kunhan sitä on huolellisesti lisännyt iholle ennen rannalle lähtöä. 

Tästä kaikesta viisastuneena ja itse kokemuksesta viisastuneena levitämme lapsille ja itselle kunnon suojaimet iholle, jos koko päivän ulkona vietämme tai lähdemme uimarannalle. Koskaan ei voi aurinkorasvaa laittaa liikaa ja korostaa sen terveellistä puolta, joten jatkossakin hyödynnämme näitä P20-tuotesarjan tuotteita ihollamme, koska kesähän on vasta käynnistymässä ja eletään vasta toukokuun loppua. Eilenkin maauimalassa oleillessa tuli aurinkosuojaa lisättyä iholle tasaisin väliajoin, vaikka uimaan ei tullutkaan pulahdettua vaan sivusta seurattua muiden uimisia ja iloittelua.

Ja mikä parasta, kun me pääsemme hyödyntämään näitä hienoja ja lapsiperheiden rasvaustuokioita helpottamaan suunniteltuja tuotteita, on teillä ihanilla lukijoilla myös mahdollisuus voittaa näitä itsellenne. Vastaamalla tähän postauksen kommentteihin omat auringonottotapasi, osallistut arvontaan jossa voit voittaa P20-tuotepaketin (arvo noin 46€). Viimeinen osallistumispäivä on 28.5 kello 23.59 saakka. Kilpailun säännöt löydät täältä.

Onnea arvontaan ja muistakaa suojautua auringolta,

P20 - suojaan auringolta ja arvonta

21. toukokuuta 2018

Oikein kaunista sunnuntaita kaikille!

Oih miten mukava viikonloppu takana Espoon suunnalla. Ihanasti on viikonlopun aikana tullut käveltyä ja nautittua elämästä. Motivaatiota omaan liikkumiseen on taas löytynyt, kun parin kuukauden ajan on tullut treenattua lähestyviin Sambakarnevaaleihin. Ennen karnevaaliharjoittelua motivaatio liikuntaa kohtaan oli kyllä hyvin kadoksissa ja tuntui, että talvella sitä ei halunnut hukkaa aikaa sisätiloissa liikkumiseen. Mielummin sitä otti lumilapion käteen ja aurasi koko pihan tai lähti lasten kanssa luistelemaan raikkaaseen ulkoilmaan. Onneksi kevätkelit, tai voisiko sanoa jopa kesäkelit, saapuivat ja motivaatio ulkona liikkumiseen on taas parin kuukauden ajan ollut erittäin kova. Lenkkeilyä, tanssia ja juoksua. Eihän tässä ole kesäkuun karnevaaleille enää kuin alle kuukausi aikaa.

Motivaatiota liikuntaa kohtaan korottamaan, sain äitienpäivälahjaksi kaupallisessa yhteistyösä Keskisen Kellosta tilatun uuden Suunto Fitness 3-kellon. Suunto 3 Fitness on kauniisti muotoiltu lujatekoinen fitness-kello, jossa on älykkäitä ominaisuuksia. Se on suunniteltu aktiivisesti elävälle, terveyttä ja hyvinvointia arvostavalle henkilölle. Kello luo käyttäjälleen henkilökohtaisiin kuntoilutarpeisiin mukautuvan harjoittelusuunnitelman. Se antaa harjoittelun aikana reaaliaikaista ohjausta oikean intensiteetin ylläpitämiseksi. Kellon aktiivisuuden seuranta (24/7), askel-, kalori- ja uniseuranta sekä stressin ja palautumisen seuranta antavat kokonaisvaltaisen kuvan päivästäsi ja auttavat sinua ylläpitämään terveen tasapainon harjoittelun ja levon välillä.

Kuntotasosi ja tallennetun harjoitteluhistoriasi perusteella Suunto 3 Fitness luo 7 päivän harjoitussuunnitelman, jonka harjoitusten kesto ja intensiteetti on optimoitu kuntosi parantamiseksi. Harjoittelusuunnitelma mukautuu toteutuneiden harjoitustesi perusteella, joten jos sinulta jää harjoituskerta väliin tai teet innoissasi hiukan enemmän kuin olit aikonut, sinun ei tarvitse huolehtia suunnitelman päivittämisestä manuaalisesti. Suunnitellut harjoitukset on helppo aktivoida, ja kun olet aloittanut harjoituksen, kello ohjaa sinua pysymään oikealla tehotasolla. Suunto 3 Fitness on valmis kaikkeen urheiluun: niin juoksuun, uintiin ja pyöräilyyn kuin kuntosaliharjoitteluun, vaellukseen ja moneen muuhunkin. Kello käyttää ranteesta saatavaa kadenssia nopeuden ja matkan mittaukseen kävelyssä ja juoksussa, joten voit seurata nopeutta ja matkaa myös sisätiloissa. Rannesykemittaustoiminto varmistaa käytön helppouden, ja vesitiiviys 30 metrin syvyyteen tarkoittaa, että voit huoletta uida kello ranteessasi.

Moni yhdistää tämän kellon pelkästään urheiluun, mutta itseäni ehkä enemmän kiinnostaa oman unen seuraaminen. Itse pärjään hyvin lyhyillä yöunilla, normaalisti noin 6 tunnin unilla pärjään kyllä koko päivän. Nyt kun kello kotiutui, on lukemat kyllä ollut karumpia mitä sitä itse onkaan ajattelut, juuri unien suhteen. Liikkuvuus ja aktiivisuus ei sinänsä ollut yllätys, tuleehan sitä töissä käveltyä paljon rappusia ja toimistolle, mutta tuo unihomma on kyllä yllättänyt itseni täysin. Luulin nukkuvani ihan hyvin yön, mutta tämä kello kertoo totuuden. Esimerkiksi viime viikonloppuna ajattelin nukkuneeni hyvin la-su välisen yön, mutta kello paljasti unen olleen vain 2:57 pitkä. Olen siis käynyt kellon kanssa monta kertaa jo väittelyä, mutta aina on häviö tullut. 

Tämä rannekello on kyllä huippujuttu ja ranteessani ollut siitä lähtien kun sen siihen asetin. Kelloa ei tule siis yöksikään pois otettua, jotta saan tietoa unen määrästä ja laadusta. Itse naureskelin, että stressihän tästä kellosta tulee, kun huomaakin elävänsä aika kiireistä ja vähäunista elämää, mutta kello on kyllä motivoinut liikkumaan ja ottamaan päivässä asettamani askelemäärätavoitteen. 10000 askelta ja 500 kaloria on päivässä kulutettava ja sen kello ilmoittaa, kun olet päivässä asettamasi tavoitteen saavuttanut. Täydellinen motivaattori päivään ja omaan arkeen! Keskisen Kellosta löydät näitä rannekelloja viidessä eri värivaihtoehdossa.

Mikä parasta, pääsen tarjoamaan teille lukijoille alekoodin tähän tuotteeseen, jolla saatte 5€ alennusken kyseisestä kellosta Keskisen Kellon verkkokaupasta. Kirjoittamalla koodin SUUNTO3F tilauksen yhteyteen, tilaus huomioi alennuksen.

Motivoitunein terkuin,

Elämään tasapainoa ja tavoitteita - Suunto 3 Fitness ja alekoodi

20. toukokuuta 2018

Oikein kaunista huomenta ihanat!

Perjis, mikä ihana tekosyy rentoutumiselle! Olipa ihana herätä aamulla ilman tukkoisuutta ja silmien kutinaa. Eilinen sade hieman lievensi pahoja allergioita ja kerrankin pääsi aamua käynnistämään ilman, että silmiä piti huuhdella allergian aiheuttamasta kiinni muurautumisesta. Jopa tyttöni, joka ei ole koskaan ollut allerginen millekään, oireilee nyt silmien kutinalla ja tukkoisuudella. Toissapäivänä pyyhkisin meidän ulkopöydän märällä rätillä ja tunnin päästä pöytä oli tuulessa saman näköinen, kiitos ihanan siitepölyn. Jos saa toivoa puhdistavaa sadetta tälle päivälle, niin se olisi enemmän kuin toivottua. Mutta vain täksi päiväksi, illalla toivomme sitten aurinkoista säätä, kun tarkoitus olisi iltaa viettää mahdollisesti vesillä.

Mutta ennen kun viikonloppu käynnistyy, siirrytään hyvin ajankohtaiseen aiheeseen, eli kesäkukkiin. Oma lempaari kesäkukka pionin sijassa on hortensia. Hortensia on Suomessa suosittu kasvi, jota kasvatetaan pääasiassa sisällä, mutta myös ulkona puutarhassa. Hortensian suosio saattaa perustua siihen, että kasvista on olemassa miltei 30 erilaista muunnelmaa, joiden joukosta kaikki löytävät varmasti oman suosikkinsa. Puutarhahortensioita voi mainiosti kasvattaa kotioloissa. Ne vaativat kuitenkin oikeat olosuhteet: hortensian kasvattaminen voi olla vaikeaa, jos puutarhasi maaperä on hiekkaista ja tuleva kesä on vähäsateinen. Hortensia nimittäin tarvitsee runsaasti vettä ja tasaisen kostean kasvualustan menestyäkseen. Hortensialla on parhaat kasvuedellytykset, jos asut kasvuvyöhykkeillä 1 tai 2. Kuitenkin jotkut puutarhurit ovat saaneet hortensiat kukoistamaan jopa kasvuvyöhykkeellä 4. Jos olosuhteet osuvat kohdalleen, saat hortensiasta upean puutarhakasvin, joka oikein hoidettuna tuottaa iloa useiden vuosien ajan. Hyvä puoli hortensiassa on myös se, ettei se juurikaan kärsi tuholaisista.

Hortensian hoidossa on otettava huomioon monia eri asioita, jotta kasvi kukoistaisi ja voisi hyvin. Se ei esimerkiksi viihdy kovin hyvin suorassa auringonpaisteessa. Valitse hortensialle mieluummin puolivarjoinen paikka, johon kuitenkin tulee valoa. Mitä viileämmässä hortensiasi kasvaa, sen parempi – mutta se pärjää tarvittaessa myös tavallisessa huoneenlämmössä. Juuri sitä korkeammassa lämpötilassa hortensia ei viihdy ja voi siksi kärsiä.

Kastele hortensiaa reilusti, mutta niin, ettei ulkoruukkuun jää paljon ylimääräistä vettä. Jos vettä jää yli, kaada se heti pois. Kasvualustan tulee pysyä tasaisen kosteana. Voit tarkistaa kosteuden helposti työntämällä sormesi multaan. Jos huomaat vähäisimmänkin merkin kuivuudesta, kastelu on paikallaan. Jos hortensia pääsee kuivumaan, sen kukat ja nuput alkavat putoilla ja lehdet muuttuvat ruskeiksi. Kuivahtaneen hortensian virvoittaminen henkiin voi olla vaikeaa, joskus jopa mahdotonta. Keväällä ja kesällä voit antaa hortensiallesi ruukkukasviravinnetta kerran viikossa. Huomaa, että siniset hortensiat vaativat happaman kasvualustan, jotta niiden kukat säilyttäisivät sinisen värinsä. Roosanvärisille, punaisille ja valkoisille hortensioille kauniin värin säilyttämiseen puolestaan riittää normaali pH-arvo.

Niinpä me asetimme meidän terassiruukkuihin 3 kaunista hortensiaa ja nyt terassimme alkaa olemaan aikas ihana ja kukkainen. Nyt vielä grilli ja aurinkovarjo niin kaikki alkaa olemaan valmista tälle kesälle.

Ihanaa viikonloppua toivottaen,

Tieto: Plantagen.fi

Terassin kukoistusta ja hortensiainfoa

18. toukokuuta 2018

Oikein ihanaa tiistai-iltaa!

Normaalista poiketen palailen blogin ääreen näin tiistaina ilta-aikaan. Ja miksikäs ei, koska takana on ihana viikonloppu, jonka aikana on päässyt iltaisin rentoutumaan hyvillä mielin. Ja ehkä myös lauantain pitkä valvominen jääkiekon ja Euroviisujen parissa motivoi ottamaan myös blogin näppeihin ja kirjoittamaan postauksen luonnosta. Kaikki vapaa-aika hyötykäyttöön siis. Sunnuntainakin päätin illalla istahtaa hetkeksi ulos nauttimaan iltalämmöistä lasten mentyä nukkumaan. Ihanaa, kun vihdoinkin voi istua iltaa pitkään omalla terassilla kuunnellen luonnon ääniä kesäisissä tunnelmissa. Viikonlopun helteet näyttävät sen kuin jatkuvan ja jatkuvan, joka tarkoittaa sitä, että on vihdoinkin aika pukeutua kesäisiin vaatteisiin ja nauttia "kesämekkotunnelmasta". Olen ristinyt lämpimät säät tuolla nimikkeellä, koska rakastan pukeutua mekkoihin. Kesämekot on parasta kesässä ja se kevyt tunne, kun kerrospukeutumisen voi unohtaa ja heittää yläviitoset kesämekkojen kanssa. Oma kesämekko-valikoima vaati kyllä suurta päivitystä, koska monet mekot oli tullut elämänsä päähän ja kirjaimellisesti käytetty loppuun. Yhteistyössä Ellos:n kanssa pääsin päivittämään mekkovalikoimaa ja esittelemään heidän Joelle-malliston kesän kuumimmat uutuudet.

Joelle on naisellinen ja kauniisti laskeutuva mallisto, joka on kehitetty designyhteistyössä Caroline Winbergin kanssa. Kuviomaailma koostuu kukista, pilkuista ja raidoista, joiden sävyjä ovat musta, sininen ja valkoinen. Korostusvärinä on tehokas punainen. Romanttiset vaatteet heijastavat yksinkertaista elämäntapaa. Kun matkustelet ympäri maailmaa, on tärkeää että sinulla on täydelliset vaatteet ja asusteet, jotka voivat silmänräpäyksessä vaihtaa lookkisi rantabeibestä bilelookiin.

Itse kotiutin omaan kesämekkovalikoimaan kaksi eri mekkoa Ellos:n Joelle-mallistosta. Kesääni saapui ihastuttamaan upean punainen ja kukkainen Rosemary-mekko, joka sopii niin arkeen kuin juhlaan päälle laitettavaksi. Mekko on ihanan kevyt päällä ja punainen on upean kirkas. Mekossa on kevyesti levenevä malli, joka sopii monelle vartalolle. Vyötäröltä löytyy poikkileikkaus ja sisäpuolella takana kuminauha, joka tuo mekkoon eloa. Tyylikäs poimutus edessä ja solmittavat nauhat vyötäröllä, jotka pystyt sitomaan mekon eteen kauniisti. Mekkoa voi kivasti varioida myös iltaan sopivaksi esimerkiksi tilaamallani pallokuvioisella silkkihuivilla, joka tuo kokonaisuuteen tyylikkyyttä ja näyttävyyttä. Itse sidoin huivin hiuksiin tai sen voisi hyvin sitoa myös kaulalle ja silkkihuivia hyödyntää monella eri tavalla.

Toinen todella kaunis kesämekko moneen eri kesämenoon on Joelle-malliston valkoinen Peony-mekko. Mekon suora malli ja leveä smokkirypytys vyötäröllä/lantiolla tuovat hauskaa ilmettä mekkoon ja mekon pienet hihat tekevät mekosta tyylikkään ja klassisen valinnan kesän grillijuhliin tai esimerkiksi sukulaisen rippijuhliin. Mekossa on pitsiupotukset edessä ja helmassa. Lähdin kokoamaan mekon seuraksi hieman juhlavampaa lookkia ja se ei vaadi muuta kuin upeat, punaiset korvakorut korviin ja juhlalook on valmis. Tämänkin mekon kanssa toimisi hyvin saman malliston silkkihuivi.

Olen tänä keväänä jäänyt vaatetuksessa ja asusteissa koukkuun punaiseen väriin ja ihanaa pukeutua kirkkaisiin väreihin näin kesän saavuttua Suomeen. Itseasiassa eilenkin minulla oli päällä Joelle-malliston punainen, kukkakuvioinen Rosemary-mekko, koska eiliselle päivälle oli luvattu upean aurinkoista säätä. Jos et halua pelkällä mekolla lähteä liikkeelle, voi mekon kanssa hyödyntää sukkahousuja, koska mekko ylettää polveen saakka ja on hyvä valinta näihin helteisiin säihin toimistoille. Mitä kuumempi helle meitä hellii, sitä vaikeammaksi koen itse toimistopukeutumisen töihin, koska töissä pitää säilyttää tyylikkyys, mutta pukeutumisen tulee samalla olla kevyttä ja tietyllä tavalla hauskaa. Siksi valitsen ensi kerrallakin päälleni piristävän kukkamekon, joka sopii pirskahtelevaan persoonaani ja sopii hyvin toimistolle käytettäväksi. Joelle-mallistosta oli helppo löytää tähän kesään inspiraatiota ja koko mallisto toi kyllä kesän ihanalla tavalla suomalaisten hyppysiin. Ellokselta tilaaminen on aina niin helppoa ja nopeaa, joten oman kesämekkokokoelman täydentäminen kauniilla mekoilla ja asusteilla oli helppo ja nopea juttu saada kuntoon.

Kesäisin terveisin,

Joelle - tyylillä kesään

15. toukokuuta 2018

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.