Vuoden vatsakivut ja kova painonnousu

24. elokuuta 2018





Oikein mukavaa perjantaita ja alkavaa viikonloppua ihanuudet!

Tästä viikonlopusta tulee maaginen, sanokaa minun sanoneen. Jotenkin itselläni on sellainen kutina, että tänä viikonloppuna ollaan, nautitaan hyvästä olosta ja siitä mitä ympärillä tällä hetkellä on. Vaikka kesä alkaa olemaan takanapäin, kesäloma vietetty ja syksyä starttaillaan tässä hyvää vauhtia - olo on hyvin levännyt ja onnellinen. Yksi juttu on viety tällä viikolla keskiviikkona vihdoinkin finaaliin ja käsitelty, yhtä ihanaa projektia aloitettu torstaina ja yhtä tapahtumaa juhlitaan tänään. Elokuu, olet ollut sekä viime että tänä vuonna todella ikimuistettava. Kiirusta oli alkukuusta, mutta loppukuu onneksi hieman helpottaa. Mitä enemmän sitä vastuuta saa ja työt lisääntyvät, sitä kiireisemmäksi elämä menee ja oma aika jää aika vähäiseksi. Nyt sitä on ollut taas hieman ilmassa, koska viime viikolla tuli matkailtua monella eri paikkakunnalla. Silloin liikunnat ja syömiset menee vähän sinne, tänne ja tonne. Kesäloman aikana tuli myös ravattua lääkärissä ja siitä puran nyt hieman tänne tuntemuksia.






Tämän vuoden puolella olen kokenut omassa vartalossa jotain outoa. Tämän vuoden aikana oma vartalo ja elimistö on jostain kumman syystä lähtenyt keräämään nestettä ja turpoamaan niin, että oma paino on tasaisesti noussut lopulta +8kg verran. Itselle se on tosi iso lukema ja viimeksi olen painanut näin paljon raskaana ollessa. Tätä asiaa on tutkittu ja hutkittu, koska liikuntatottumuksissa ei ole tapahtunut radikaalia muutosta, ei myöskään ruokavaliossa. Minulta on tutkittu keliakiaa, kilpirauhasia, ultrattu ja verikokeita otettu huolella. Lopputulos: ei mitään syytä. Oma järki ei anna periksi näille muutoksille ja sille, että sille ei löydy selitystä. Jokuhan sen on aiheuttanut ja mitäs jos oma paino jatkaa kasvua ja kasvua. Ajan myötä tämä asia muuttuu enemmän henkiseksi kuin fyysiseksi ärsyttävyydeksi. Tiedän, pitäisi hävittää puntari. Tästä kaikesta ihan vähän turhautuneena minut marssitettiin myös ruokaterapeutille, joka teki minulle ruokavalion. Ainoa juttu siinä on se, että se ei eroa omasta noudattamastani ruokavaliosta yhtään.

Siksi päätin, että jos syytä ei löydy, niin kokeillaan sitten paria keinoa: määrättyä ruokavaliota ja ohjattua pt-toimintaa kuntoklubilla. Ilmoittauduin viime viikolla valmennukseen käymälläni kuntoklubilla, ja tämä valmennus pärähtää käyntiin ensi viikon maanantaina. 12 viikkoa tehokasta valmennusta, 3 kertaa viikossa saliharjoittelua ja tuettu ruokavalio. Jos tässäkään aikana ei mitään muutosta tapahdu, sitten annan vartalolleni luovutusvoiton ja nostan valkoisen lipun pystyyn luovuttamisen merkiksi. Sitten eletään loppuelämä 8kg painavempana ja sillä mennään.






Maanantaina kaikki pärähtää käyntiin ja 12 viikon meno ja meininki käynnistyy. Odotan mielenkiinnolla ja voin täällä julkisesti lupaa ja julistaa, että tulen noudattamaan ohjeita ja ruokavaliota pilkulleen.


Katsotaan kuinka tytön käy!

Terkuin,


5 kommenttia

  1. Ilmeisesti fyysiset syyt on pitkälti suljettu pois? Mahtaisiko elämässäsi asioita jotka vaikuttavat henkisellä puolella? Työstressiä, muuttuneita ihmissuhdekuvioita, huolia/murheita elämässä? Joillakin ihmisillä myös stressi tai muut huolet voivat vaikuttaa myös fyysiseen oloon ja saada aikaan myös konkreettisia oireita. Tai sekin voi vaikuttaa, jos tekee paljon asioita niin töissä kuin vapaa-ajalla, eikä juurikaan rauhoitu, niin elimistö voi käydä ylikierroksilla / kipeytyä. Eli painonousulla ja kivuilla elimistö kertoo, että pitäisi miettiä elämäänsä uusiksi. Mitkä asiat tekevät sinut onnelliseksi ja mitkä asiat tekevät hyvää sinulle ja läheisillesi?

    VastaaPoista
  2. Mulla itselläni tapahtui samainen muutamia vuosia sitten. Paino nousi noi 7-8kg vaikka urheilin paljn ja söin terveellisesti. Mitään "virallista" syytä ei ikinä löytynyt mutta kun vaihdoin työpaikkaa ja stressi helpotti, paino putosi 8kg! Luulen että mulla stressi ja ainainen kiire aiheutti painon lisääntymisen.

    VastaaPoista
  3. Mitkähän ne kilpirauhasarvot olivat ja mitattiinko varmasti esimerkiksi autoimmuunipohjaista kilpirauhastulehdusta mittaavava koe tpoab plus laajat rauta ja vitamiinikokeet...? Nimittäin suomessa on tapana, että mittautetaan niitä kilpirauhaskokeita, ja sitten jätetään iso osa kaikista tärkeimipiä niihin kuuluvia kokeita pois ja sanotaan että mitään vikaa ei ole , kun arvot on viitteissä. Näin tehtiin myös itselleni kahdenkymmenen vuoden ajan kunnes lihomiseen, väsymykseen, ihon kuivuuteen, tukan harvenemiseen, ripsen harvenemiseen, palelemiseen, aivosumuun ja muihin löytyi syypää eli se kilpirauhasen vajaatoiminta. Kannattaa myös tsekata kortisoliarvot ei stressihormoniarvot ja tukituttaa lisämunuaisten tila. Funktionaalisella lääkärillä on nistä tietoa eli hoitavat kokonaisvaltaisesti ja mittauttamalla myös kaikki ravintoaineet ja vitamiinit kehosta. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan!

    VastaaPoista
  4. Minustakin tuo voisi kuulostaa kilpirauhasen vajaatoiminnalta. Kärsin ennen samoista oireista kuin aiempi kommentoija. Minulla oli myös kovia vatsakipuja joihin ei löytynyt syytä, helpottivat kun sain lääkityksen. Jossain edellisessä postauksessa taisit mainita kylmistä jaloista, minulla sekin oire on poistunut lääkityksen myötä. Kannattaa todellakin etsiä hyvä funktionaalinen lääkäri ja tarkistuttaa varstorauta (ferritiini) arvot.

    VastaaPoista

Kiitos kaikista mielenkiintoisista ja ystävällisistä kommenteista mitä jätätte "Coconut White" - blogiin! Jättämänne kommentit ovat parasta blogissani ja olen todella onnellinen niistä. Jos sinulla on vinkkejä tai ehdotuksia niin niitä saa aina lisäillä! :)

Sähköpostia saa lähettää: padmerine@coconutwhite.com

Kiitti!

- P -

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.