Oikein ihanaa huomenta ihanat!

Oih, sunnuntaiaamu - tykkään susta niin että halkeen!

On kyllä ollut niin mukava viikonloppu, vaikka se onkin ollut ohjelmaa täysi. Eilen aamusta riensimme lasten kanssa Mannerheimin Lastensuojeluliiton järjestämään kirppikselle lähikoululle kurkkailemaan, jos vaikka jotain tarpeellista löytyisi. Olen kyllä ollut jo tähän mennessä tosi tehokas ulkovaatteiden ja lasten asusteiden osalta, joten niihin ei ollut täydennustarvetta. Mutta kun vaatteet ja kengät ovat kuluvia juttuja, halusi sitä varmuuden vuoksi etsiä myös varastoon valmiiksi muutaman varavaihtoehdon isomman tytön koossa, koska ensi syksynä se koko menisi sitten nuoremmalle tytölle. Itselläni on käynyt hyvä tuuri, että tytöt on samaan aikaan vuoden välein saman kokoisia. Siksi vaatteet siirtyvät isommalta pienemmälle loistavasti ja joka vuosi ei tarvitse kummallekin ostaa uusia vaatteita. Tämä kirppisreissu oli tosi mukava, mukaan lähti kyllä vain leluja tällä kertaa. Kirpparin jälkeen oli vuorossa luistelun jumppaa, äidin tanssituntia ja iltadisco. Oikein mukava lauantai ja tästä tulee varmasti ihan yhtä ihana. Ainakin aattelimme makoilla vielä hetken sängyssä, koska tänä aamuna ei ole mihinkään kiire, vaan tänään voi nauttia siitä arjen luksuksesta. No, se kiireetön aamu kyllä katkeaa siihen, kun parin tunnin päästä kuuluu "Äiti, tuu tekee aamupalaa". Ja äiti kipittää tekemään maitopuuroa, hih!

Mutta tänään palaillaan jälleen makuuhuoneen puolelle. Makuuhuoneesta on tullut jo hetken monta päivitystä ja postausta, mutta kun pidän makuuhuoneestani niin. Yleensä syksyllä siirrytään tummempiin tekstiileihin, mutta itse pidän makuuhuoneen vaaleasta ilmeestä. Unelmissa olisi kyllä hankkia makuuhuoneen seinään oikein tosi iso kukkatapetti, mutta se unelmiin jääköön luultavasti ikuisesti. Ennen ajattelin, että makuuhuoneessa tulee vain nukuttua ja siinä kaikki. Mutta siihen on tullut iso muutos, kun huomaan illasta siirtyväni ajoissa makuuhuoneen puolelle joko lukemaan kirjaa tai kirjoittamaan postauksia. Aamusta taas viikonloppuisin sitä pitkittää ja pitkittää ylösnousua mahdollisimman pitkään, koska makuuhuoneessa on aamustakin ihanan hämyinen tunnelma. Nyt kun makuuhuoneeseen sai aivan ihanat, pellavaiset, vaaleanharmaat lakanat rauhoittamaan mieltä ja tuomaan ihanan pehmeetä tunnelmaa iholle, ei esteitä nautinnolle ole.

Muistattehan vielä tänään osallistua Instan puolella arvontaan, jonka järjestän tämän kuvan alla. Pääpalkintona ihanat pellavaiset tyynyliinat, joiden värin saat itse valita.

Ihanan unenmaista päivää kaikille toivottaen,

Tykkään susta niin ja arvonta

30. syyskuuta 2018

Oikein mukavaa huomenta syyskuun viimeiseen perjantaihin ja viikonlopun aloitukseen!

Huh, ensi viikolla sitä käynnistyy jo lokakuu. Apuva! Sehän tarkoittaa, että jouluun on alle kolme kuukautta aikaa. Pitäisiköhän sitä aihetta alkaa miettimään ja suunnittelemaan? Noh, jos jätetään se ensi kuulle, eli ensi viikolla voi jo alkaa miettiä asiaa. Hyvä kun tässä omat syksyiset kuviotkaan on selvät, saatika jouluiset. Mistä tietää syksyn alkaneen kunnolla? No ainakin siitä, kun eilen illalla juoksulenkillä sai ensimmäistä kertaa laittaa pipoa päähän tänä syksynä ja työkollegat kertoivat skapanneensa jo autojen ikkunoita aamusta. Niin ja takkaakin on saanut jo pari kertaa polttaa. Yhtäkkiä kotona vallitseva 21 asteen lämpötila tuntuu kylmältä, kun koko kesän sitä sisätilalämpöä on toivonut. Mutta aikas ihanaa, että kylmenee ja illat pimenee. Hyvä syy iltaisin hyppää sohvalle viltin alla ( ja melkein nukahtaa pystyyn) ja nauttia rauhallisesta illasta. Niin ajattelin tänäänkin tehdä sen jälkeen, kun lapset olen saanut nukkumaan. Mutta sitä ennen kerkee vielä vaikka mitä tapahtumaan, joten kohta tässä alettava töiden pariin.

Sitä ennen onkin mukava hypätä pitkästä, pitkästä aikaa vanhemman tytön huoneeseen, joka on kokenut täydellisen mylläyksen. Päätimme nimittäin uudistaa huonetta ja tehdä siitä ison eskarilaisen tytön huoneen. Olen huomannut tytön alkaneen enemmän ja enemmän viihtymään yksikseen omassa huoneessa kirjoituspöydällä puuhaillen, joten oli aika tehdä hänelle enemmän tilaa pöydän äärelle ja tehdä huoneesta mahdollisimman tilava. Yritin ehdottaa vanhemmalle tytölle, jos siirtäisimme muutaman ei niin välttämättömän tärkeän sisustusjutun toiseen huoneeseen, mutta ensimmäistä kertaa sain vastauksen, että ei hän halua. Apuva, nytkö se oma tahto alkaa näkymään ja kuulumaan asioissa? Ainakin saimme yhteisymmärryksessä pyöräytettyä huoneen uusiksi ja kirjoituspöydän ympärille tilaa puuhailla.

Oikein mukavaa viikonloppua toivottaen,

Vanhemman tytön huoneen muutos - eskarilaisen työpiste

28. syyskuuta 2018

Oikein kaunista huomenta teille ihanat!

Uu mikä viikon aloitus! Instan puolella on paljon tullut huudeltua Liikuntaviikkojen perään sydämen asialla ja samaa aion jatkaa koko viikon näyttämällä esimerkkiä mitä liikunnan voimalla voi saada aikaan. Itse olen kyllä ollut aivan uusi ihminen viime ja tämän viikon ja sitä oikein odottaa pääsevänsä sheikkaamaan bootya zumbatunnille, pääsevänsä ulkoilemaan kauniiseen säähän hyvässä seurassa frisbeegolfia pelaillen, sekä pääsevänsä salille suorittamaan saliohjelmat huomaamalla kehitystä tapahtuneen neljän viikon aikana. Paljon asiaa yhteen lauseeseen, mutta sitä nämä kaksi viikkoa on ollut kaiken muun lomassa. Syksy on yleensä väsymyksen ja kiireen aikaa, mutta itse olen päättänyt painaa niiden tunteiden päälle täydellä energialla, kerran se tuo näin hyvää fiilistä, joka tuntuu ja näkyy myös muille. Väsymys ei kyllä häviä ikinä, se tuntuu olevan vakioarvo sen jälkeen, kun on lapsia saanut ja herätyskello soi toimistopäivänä kello 5.00. Mutta se on sellainen asia, jonka kanssa oppii elämään ja sitä huomaa mielellään menevänsä aikaisin nukkumaan melkein heti sen jälkeen, kun tytöt on saanut nukkumaan. Nyt kun sitä tulee harrastettua kaikenlaista liikuntaa joka päivä, palautuminen ja unen merkitys nousee todella suureen rooliin. Siksi eilenkin frisbeegolfin jälkeen päätin valmistaa ruokaa, istua hetken alas ja sen jälkeen suoraa päätä nauttimaan hyvistä yöunista. Tänä aamuna sitä tuli virkeänä herättyä ja nyt taas jaksaa tsemppailla ja illalla vatkaa lantiota kuumien rytmien tahtiin tanssitunnilla. 

Mutta sitten kuumesta kuumempaan aiheeseeen, eli meidän Söderhamn-sohvaan. Tässä on tullut jo hetken iltaisin sohvalla istuessa, että vitsi kun oma sohva olisi löhösohva. Meidän nykyinen sohva on aivan ihana, mutta se ei aja sitä tarkoitusta mihin se tuli aikoinaan hankittua. Voi kun tähän olohuoneeseen mahtuisikin kulmasohva, niin saisin muokattua nykyisestä sohvasta varmasti mieleisen vaihtoehdon, mutta se ei valitettavasti ole tässä kodissa ja olohuoneessa mahdollista. Takan ja ulkoseinän välissä on sen verran vähän tilaa, että muuttamalla nykyinen sohva kulmasohvaksi, ei se valitettavasti mahtuisi sille tarkoitettuun tilaan. Ei jää monesta sentistä kiinni, mutta haluan kumminkin, että sohvan ja takan väliin jää pieni rako ihan turvallisuussyistäkin. Takka kuumenee nyt syksyllä ja talvella sen verran, että on parempi pitää turvallista väliä kuumaan takan seinään. Jos tässä aloittaa laittamalla päälliset pesuun ja palataan sitten asiaan, kun on toiminnan aika. 

Mukavaa keskiviikkoaamua toivottaen ja jos tänään päätät ottaa Liikuntaviikon haltuun vaikka Instan puolella, tägää minua mukaan niin tuun täysillä tsemppaa ja ihailemaan kaikenlaista liikunnan iloa. Muutama teistä on kysynyt minulta Instassa, että olenko tämän viikon lähettiläs, mutta vastaus siihen on ei. Olen vain itse päässyt taas liikuntaan takaisin kiinni ja löytänyt sen hetken hukuksissa olleen palon liikuntaa kohtaan ja sitä niin mielelläni täydestä sydämestä muillekin jaan.

Joten iloa päivään,

Sohvanvaihtoviikot - hyvästit vanhalle sohvalle

26. syyskuuta 2018

Oikein kaunista huomenta maanantaihin ja oikein ihanaa viikon käynnistymistä!

Takana sarjassamme ihania viikonloppuja. Viikonlopun voi tiivistää lyhyesti kolmella teemalla: frisbeegolf/urheilu, uusien ihmisten tapaaminen ja nauttiminen. Kun äsken katselin tuota Suunnon kelloani, oli se tehnyt viime viikon yhteenvedon ja keskimääräinen askelmäärä päivässä oli yli 20 000 askelta. Tosi aktiivinen viikko siis takana ja tykkäsin kyllä joka hetkestä. Toivottavasti tämä viikko mennään samalla pöhinällä eteenpäin iloisissa tunnelmissa. Hertsileidi, tämänhän on jo viides viikko valmennustani, eli kahdeksan enää jäljellä. Juurihan tämä alkoi. Noh, tänään mennään reenaamaan ryhmän kanssa taas kuin viimeistä päivää ja otetaan kaikki irti tästä kropasta mitä vaan lähtee. Vielä en kerennyt ottamaan mittoja omasta kropasta, onko kehitystä neljässä viikossa tapahtunut.

Kaikille teille ihanille ja liikunnasta nauttiville tiedoksi, että tällä viikolla vietetään Valtakunnallista Liikuntaviikkoa. Liikuntapäivän tavoitteena on kannustaa kaiken ikäiset, kokoiset ja kuntoiset ihmiset liikkeelle. Tämän vuoden teeman mukaan panostetaan yhdessä liikkumiseen, kanssaihmisten iloiseen inspirointiin ja ryhmätsemppaamiseen kaikkien ihmisten voimalla. Somessa European Week of Sport -aktiviteetit yhteen kokoaa #BeActive -tägi. Voit myös tägätä oman Liikuntapäivän aktiiviteettisi #BeActive #LetsBeActive #Liikuntapäivät #liikutaanyhdessä. Myöhemmin tänä vuonna, kun sivusto aukeaa voit ilmoittamalla itsesi European Week of Sport -sivuilla osallistua viikottain tapahtuviin arvontoihin. European Week of Sport -sivut. Liikuntapäivät –tapahtuma on saanut liikkeelle kymmeniä tuhansia liikkujia ympäri Suomea ja mukana on ollut toista sataa liikuntapaikkaa useilla eri paikkakunnilla. Liikuntapäivien Facebook-sivuilla on 3000 fania, tapahtumasivuilta löydät tietoa liikuntapaikkojen järjestämästä ohjelmasta ja voit osallistua kyselyihin ja arpajaisiin. Liikuntapäivät -tapahtuma onkin vakiintumassa syksyn odotetuimmaksi matalan kynnyksen liikuntatapahtumaksi!

Laji kuin laji, tää viikko mennään eikä meinata! Onneksi oman kaupungin oma kuntoklubi on lähtenyt tähän liikkeeseen mukaan ja kannustaa jokaista nostaamaan pylly ylös penkistä ja liikkumaan - on se liikunta sitten ihan mitä tahansa ja mihin aikaan tahansa päivästä. Itse aion toimia tiistaina toimistollamme oikein kunnon liikuntanatsina ja vahtia, että kukaan ei käytä hissiä, kun matkaamme seitsemänteen kerrokseen työpaikallemme (ilman pätevää syytä). Nyt kannustetaan joka ikistä liikkumaan ja miettimään miksi liikunta on hyvästä just sulle.

Itse aion omatoimisesti toimia tämän viikon aiheen lähettiläänä ja huudella siitä joka paikasta kyllästymiseen asti, mutta kun se on niin tärkeä asia itselleni ja toivottavasti myös teille.

Nyt mennään, pylly ylös ja menoks!

Lähde: Liikuntapäivät.fi

Kutonen silmään, nyt liikutaan tärkeän asian äärellä

24. syyskuuta 2018

Oikein kaunista huomenta ihanat!

Oih miten ihanaan tunteeseen tänä aamuna tulikaan herättyä. Ihan mieletän viikonloppu takana ja tänään se vaan jatkuu - ihanaa! Tämä on kyllä ollut sellainen mieltä nostattava-viikonloppu ja hymyssäsuin tullut mentyä. Aika päinvastaisia tunteita kuin mitä viime viikolla turhautti. Syypäät minun hymyyn löytyy monta: syksy, liikunta, kunnon yöunet, kynttiläillat, hyvä seura, mitä vielä sitä tarvitsee elämäänsä just nyt? 

Yhdestä asiasta olen niin onnellinen, päätöksestä lähteä kuukausi sitten startanneeseen valmennukseen mukaan. Jos et ole aikaisemmin lukenut blogiani, niin pientä taustaa. Itselläni kroppa alkoi keräämään pahasti nestettä itseensä tuossa talven aikana ja sitä tutkittiin ja hutkittiin eikä syytä löytynyt. Itsellä oli turvonnut olo, kasvot ja rinnanympärys sekä alavatsa alkoi turpoamaan ja olo oli kuin rekan alle jäänyt. Tutkimuksia tehtiin ja lopulta minut laitettiin ravintoterapeutille, joka ei löytänyt ravinnostani mitään syytä näihin oireisiin, koska ruokavalioni on ollut viimeiset 5 vuotta samanlainen ja ravitseva. Niinpä kaikesta mietteliäänä päätin ilmoittautua mukaan oman kuntoklubin järjestämään valmennukseen, jonka kautta saisin treeniohjeet, personal trainerin mukaan, kannustavan ryhmän ja ponnetta omaan tekemiseen. Ryhmä kestää 12 viikkoa ja heti ensimmäisenä päivänä kaikki halukkaat pääsivät ottamaan InBody-mittauksen eli kehonkoostumusmittauksen, jotta tavoitteita itselle voisi tavoittaa myös sen kautta ja seurata kehittymistä. Otimme myös 5 mittaa omasta kehosta, koska kehityksessä on turha tuijottaa puntaria, jonka olenkin siirtänyt syrjään. Näiden mittojen avulla voisi seurata omaa kiinteytymistä ja lihasten kasvamista. Kerran jo vähän otin varaslähtöä ja otin aamusta mittoja ja kehitystä oli jo 3 viikossa nähtävissä. Huomenna on se päivä, kun ajattelin heti aamusta ottaa ylös merkittävät mitat ja katsoa kolmen viikon kehityksen. Kolme asiaa on varmaa ainakin tähän mennessä:

- Olo on niin paljon parempi ja kivut vatsasta ovat hävinneet melkein kokonaan
- Uutta motivaatiota monelle osa-alueelle löytynyt ja ns. uutta tarmoa
- Rakkaus liikuntaa kohtaa taas löytynyt

Nyt vielä takaisin sänkyyn nauttimaan rauhallisesta aamusta ja sitten kohti aamusalia! Joten ihanaa aamuhetkeä sinne sinulle juuri nyt ja nautitaan tästä päivästä.

Terkuin,

Tuskainen taival onneen

23. syyskuuta 2018

*Kaupallinen yhteistyö*

Oikein kaunista huomenta ja aivan ihanaa viikonlopun aloitusta!

Viime viikkoa vietettiin hieman masentavissa tunnelmissa, mutta tämä viikko on ollut kyllä täysin päinvastainen. Töissä ollut hirmunen kiirus, lasten kanssa mukavaa puuhailua ja iltaisin vielä treenit päälle. Ei ole muodostunut niitä niin sanottuja vapaa-ajan ongelmia, kun illalla on tullut aikalailla kaaduttua sänkyyn melkein heti lasten nukkumaanmenon jälkeen. Than god it´s weekend! Tänään on kyllä ihan samat plänit, eli töitä, frisbeegolfia, salille, kauppaan ja illalla nautiskelua. Mutta yksi asia on niin satavarma tänä viikonloppuna ja se on se, että aion keskittyä nukkumiseen. Keho ja mieli on viime ja tällä viikolla käynyt ihan ylikierroksilla, joten tänään illalla yritän tehdä ravintoterapeutiltani saamia harjoituksia - josko ne koko yön kestävät yöunet vihdoinkin saapuisivat kylään. Hyvät yöunet on kyllä niin tärkeät tämän liikuntavalmennuksen aikana, ruokailun ja liikunnan ohella. Kun ne kolme osa-aluetta on kunnossa, ei pitäisi olla estettä kehitykselle.

Onneksi hyviä yöunia on tullut makuuhuoneen puolelle edesauttamaan uudet, vaaleanharmaat Aina-pellavalakanat kaupallisessa yhteistyössä Vera-Veran kanssa. Lakanoiden vaikutus yöuniin voi olla merkittävä ja myös niiden värien valinta Lundin yliopiston selvityksen mukaan ihmiskeho reagoi erivärisiin huoneisiin eri tavoin. Vahvoilla väreillä, kuten punaisella, sisustetut huoneet saavat aivot jännittyneeseen tilaan, kun taas maanläheisillä ja lempeillä väreillä, kuten beigellä ja harmaalla on rauhoittava vaikutus.

Vera-Vera syntyi halusta tehdä jotain omaa luoden samalla parempaa huomista luonnollisia, jo entisaikaan hyväksitodettuja materiaaleja käyttäen. Laadukkaat ja ajattomat materiaalit takaavat tuotteet, jotka kestävät käyttöä, eivätkä ole heti ensi vuonna pois muodista. Ympäristöarvot ovat tärkeitä, joten oli itsestään selvää, että VeraVeran käyttämät materiaalit ovat mahdollisimman ekologisia. Tuotteiden laatu ja kestävyys ovat tärkeitä, koska merkittävä tekijä tuotteen ekologisuudessa on myös sen käyttöikä. VeraVera on mukana tukemassa suomalaista työtä, ja siksi käyttää mahdollisuuksien mukaan Suomessa valmistettuja suomalaisia materiaaleja. Kaikki tuotteet suunnitellaan ja valmistetaan 100% Suomessa.

Laadukkaat materiaalit ja kotimainen brändi on se mitä itsekin haluaa suosia mahdollisimman pitkälle. Siksi onkin ihanaa, että pääsen esittelemään blogissa Vera-Veran kauniit, vaaleanharmaat Aina-pellavalakanat, jotka ovat kuin pumpulia - niin kevyet ja miellyttävän tuntuiset iholla. Vaaleanharmaa väri on kauniin rauhallinen ja materiaalina lakanat todella luksuksen tuntuiset. Pellava on ihana materiaali niin kesällä kuin talvella ja helppohoitoinen.

Mikä parasta, minulla on hieno mahdollisuus järjestää arvontaa teille Instan puolella yhdessä Vera-Veran kanssa, joten kipinkapin vaan siirrytte Instan puolelle ja osallistutte arvontaan tilini alta kohta löytyvään kampanjakuvaan kommentoimalla. Pääpalkinnon värin saat valita itse: luonnonvalkoinen, vaaleanharmaa, tummanharmaa, mocha tai vaaleanpunainen.

Parempia unia toivotellessa,

Lähde Svensk Damtidning

Päivän sana - pehmoinen pellava ja arvonta

21. syyskuuta 2018

Oikein kaunista keskiviikkohuomenta ihanat!

Oi jestas miten mukava eilinen meillä lasten kanssa oli. Päiväkodin ja eskarin jälkeen suhattiin paikasta toiseen ja kaupasta kauppaan ostamassa kaikenlaista syksyyn. Vilkkuvat kumisaappaat kotiutettu, syksyn sisustusta päivitetty, pipoa, hanskaa, ulkohousua ja ja ja.. Lista jatkuu, mutta olipa meillä mukavaa. Illan päätti mukava palapelien kokoamistalkoo, kun löysimme edulliseen hintaan Frozen- ja Ryhmä Hau-aiheiset palapelit. Ei siinä kyllä ihan hirveästi äidin apua tarvittu, kun tytöt taituroivat toisen 63 palan ja toisen 112 palan palapelin hetkessä valmiiksi. Alkuviikosta pelasimme vanhemman tytön kanssa muistipeliä ja jäin siinä ihan kakkoseksi. Kyllä ne lapset on vaan jo niin eteviä, että itse joutuu tosissaan pinnistelemään pysyäkseen mukana. Mutta kiva, että syksyn karkeloihin on taas löytynyt kaikki tarvittava ja itsekin olen saanut pari juttua hankittua ihastuttamaan syksyisiä päiviä ja pimeneviä iltoja. Nimittäin kaupallisessa yhteistyössä Valaisinmestari.fi kanssa makuuhuoneeseeni saapui valaisemaan syksyn pimeitä iltoja uudet Kartellin Battery-valaisimet kirkkaan värisenä.

Valaisinmestari.fi-sivuilta löydät eksklusiivisimmat laadukkaat valaisimet tunnetuilta suunnittelijoilta. Verkkokaupasta voitte löytää uusimpia designvalaisimia edullisin hinnoin, sivuilta on mahdollisuus tilata valaisimia kotisohvalta mihin kellon aikaan tahansa. Ja yli 100 euron tilauksissa saatte ilmaisen toimituksen!

Minun makuuhuoneeseen kotiutui ihanan kevyet ja uuden ajan Kartellin Battery-valaisimet kristallin eli kirkkaan värisenä. Kartell Battery -pöytävalaisin on ihastuttava ja elegantti lisä sisustukseen sisällä missä tahansa huoneessa tai jopa terassille. Pienikokoinen ja käytännöllinen valonlähde on helposti liikuteltavissa sillä se on täysin johdoton ja sisään rakennettu akku suo lampulle jopa 6 tuntia loistetta ennen uudelleenlatausta. Kristallinomainen varjostinosa jakaa valon kauniisti ympärilleen pienestä koostaan huolimatta. Valaisin on kaunis ja siro ja sopii sekä moderniin sisustukseen että romanttisempaan kotiin. Battery -valaisinsarja on saatavissa useassa eri värissä ja on tarkoitettu sisä- sekä ulkokäyttöön, ja on uudelleenladattavissa micro USB-kaapelilla. Valaisimet toimivat hennosta hipaisusta ja ne on siksi helppo lapsenkin laittaa päälle ja pois. Valaisimen mitat ovat 12 cm x 26 cm x 12 cm ja mukana tulee USB-laturi sisäkäyttöön sekä kaapeli, jonka pituus yksi metri.

Itse hurahdin näihin valaisimiin heti ne nähtyäni. Voisi kuvitella, että valaisin on niin pieni, että se ei tarpeeksi valaise esimerkiksi makuuhuoneen yöpöydän valaisimena, mutta se on väärä luulo. Valaisin on tehokas ja kirkas ja toimii hyvin pimeällä esimerkiksi lukuvalaisimena. Itse sijoitin kummatkin Battery-valaisimet Kartellin Jolly-pöydille ja olen ollut erittäin tyytyväinen valintaan!

Valaisinmestari.fi verkkokaupasta löytyy muitakin Kartellin valaisimia sekä muita ihanuuksia. Esim. olohuoneesta löytyvä Flos 2097 löytyy myös heidän valikoimastaan ja sitä vielä jään ihailemaan ja joskus vielä toteutan haaveen siitä roikkumasta keittiön pöydän päällä. Nyt siis vaan seurailemaan Valaisinmestarien Facebook-sivuja ja sieltä löytyviä ihania juttuja. Heillä on myös verkkosivuilla asiakasklubi, johon liittyessä saat 10% tervetuliaislahjasta. Asiakasklubilaiset saavat infoa kampanjoista, tietoa uutuuksista ja muuta kivaa. Kantsii siis liittyä, niinkuin minä tein toinen Flos joskus haaveissa.

Valaisevaa päivää toivottaen,

*Tuotteet saatu*

Kartell Battery - pure love!

19. syyskuuta 2018

*Sisältää mainoslinkkejä*

Oikein mukavaa maanantaita ja uuden viikon alkua!

Kyllä, tästä se alkaa täysin uusi, syyskuinen viikko uusilla ajatuksilla ja uudella asenteella. Ja aloitan sen kiittämällä teitä kaikista kannustavista viesteistä mitä laitoitte. Yhtä ihanaa Veeran viestiä lainaten "joskus on ihan ok olla pettynyt ja turhautunut, sinun persoonalla pääset vielä pitkälle ja ihanempaa saa hakea - voikun osaisin olla yhtä positiivinen kuin sinä Instan videoissa ja kirjoituksissa". Kiitos! Ihanasti lämmittää mieltä. Joskus vastoinkäymiset voivat olla voimaannuttavia ja herättäviä kokemuksia, joista ei voi mitään muuta kuin nousta ylös ja ottaa opikseen. Niin minäkin teen ja joku päivä näen pari viime viikkoa kaikuna menneisyydessä. Mutta onneksi tässä on kaikkea hyvää luvassa, reissua edessä sun muuta ihanaa, joten pää pystyyn ja ajatukset kohti tulevaa. Eilen kyllä sielu lepäsi ja sai hetkellisen rauhan kaikesta muusta, kun matkasimme tyttöjen kanssa metsään sieniretkelle. Jotenkin niin mukavaa ja puuhaa ja hyvin opettavaista myös lapsille - jotain mistä hekin innostuvat ja ovat ihan täysillä mukana. Varsinkin kun onnistumisen hetkiä koetaan yhdessä ja sieniä pusseihin kerääntyy mukavasti. Itse olen kyllä niin luontoihminen. Silmä ja mieli lepää luonnossa, sateen jälkeinen tuoksu ja puhdas ilma. Tänään tässä sateestakin osaa nauttia. Takka päälle valmennusryhmän jälkeen kotiin saapuessa, sauna lämpiämään ja kynttilöitä palamaan - siinä meidän tämän illan plääni tyttöjen kanssa.

Mutta ennen kun sateet alkaa ja illalla on aikaa rentoutua kiireisen päivän jälkeen, on aika kurkistaa johonkin aivan ihanaan ja inspiroivaan kotiin. Bongasin tällä viikolla Jotexin sivuilta tämän aivan ihanan kodin, jonka kuvista en vaan saa silmiä irti. Therese Lindgren ja hänen uudistunut olohuone ja ruokailutila. Niin harmoonista ja omaan värimaailmaan sopivaa. Voih, tähän kotiin voisin koska vaan muuttaa tai ottaa nuo elementit omaan kotiin käyttöön. Olen jo hetken haaveillut uudesta matosta keittiön pyöreän pöydän alle ja olin ajatellut hankkia ison, pyöreän maton. Mutta kun tätä kollaasia tuijotan ja palaan siihen uudelleen ja uudelleen, alan kallistua ison, suorakulmaisen maton unelmointiin. Pitäisi kyllä ehdottomasti kokeilla kumpaakin versiota. Tuo Jotexin matto näyttää niin yleelliseltä, upealta ja pehmeältä. Voi mikä koti ja mikä muutos! Pari juttua lähtee kyllä ehdottomasti meidän kodin toivelistalle, kiitos Jotexin upeiden kuvien!

Mukavaa viikonaloitusta toivottaen,

Inspiraationa upea koti - tänne voisi muuttaa

17. syyskuuta 2018

Oikein mukavaa sunnuntaihuomenta ihanuudet!

Onpas ollut rankat kaksi viikkoa. Paljon on tapahtunut, kaikki vapaa-aika tullut käytettyä urheiluun ja jopa pettymyksen tunteita joutunut läpikäymään. Aika tunnerikkaat viikot siis takana ja siksi en ole yhtään kerennyt blogiin panostaa ja uusia postauksia julkaisemaan. Varsinkin kun joutuu pettymään. Pettymyksen tunne ihmistä kohtaan on jotain sellaista, mitä vielä itse opettelen käymään läpi. Itse olen sellainen ihminen, joka toivoo toiselle pelkkää hyvää - sehän on se mitä itsellekin toivoo. Mutta kun sitten löytyy ihmisiä, jotka haluavat vaikuttaa toisten elämään negatiivisella tavalla, niin silloin ei vaan ymmärrys riitä itsellä. Meitä on moneen junaan, ihmisiä erilaisia ja käyttäytymismalleja. Välillä tulee sellainen fiilis, että voi kun kelloja voisi kääntää taaksepäin ja ihmiset voisi tehdä asiat toisin. Ihmisistä kuoriutuu ajan kanssa aivan uusia puolia ja välillä tuntuu siltä, että ihan kuin ei olisi koko ihmistä koskaan tuntenutkaan. Tämä voi liittyä omaan kumppaniin, ystävään, työtoveriin tai vaikka naapuriin. 

Hitsin pettymyksen tunne, sanon minä! Ja kun siihen tunteeseen ja sen syntyyn ei ihminen voi edes yhtään vaikuttaa. Voikun olisikin asia, johon omalla käytöksellään ja teoillaan voisikin tehdä muutosta. Meitä löytyy moneen junaan, mutta nyt koen ehkä ensimmäistä kertaa tunnetta purkaa omaa turhautumista ulos. Itsessäni asuu ehkä pienen pieni feministi ja pidän naisten puolta -aina! Olemmehan me naiset niin upeita olentoja, joita miehet ei vaan voi koskaan ymmärtää. Meistä on moneksi ja meissä on voimaa. Mutta mitäs sitten, kun itsellä on voimaton olo ja tiettyihin asioihin ei vaan voi vaikuttaa? Turhauttaa, turhauttaa ja turhauttaa. Kesän aikana jo kirjoittelin siitä, miten itse olen pannut merkille kaikkien herrasmiesten katoamisen. Tai ei ehkä katoamisen, mutta vähentymisen. Onneksi me naiset olemme vahvoja ja selviämme kaikesta. Jos itse ei saa tehtyä, kutsumme muita kylään ja teemme yhdessä. Kaikesta selviää ja kaikkeen mukautuu. Ihan mihin tahansa kohteluun ei kannata tyytyä ja joskus on uskallettava nousta barrikaadeille ja sanoa mitä ajattelee. Ensi kerralla sano juuri niinkuin ajattelet, älä ajattele aina toisen tunteita. Toivottavasti sitä seuraavaa kertaa ei tule. Tunnistan olevani joskus liian kiltti ja ymmärtäväinen. Mutta aina ei kannata antaa periksi. Pitää oppia sanomaan "ei". Se opettelu vie aikaa ja mitäs muuta tässä onkaan. 

Kyllä, luit juuri äsken omia tuntemuksiani tällä hetkellä. Yleensä niin positiivinen, nyt niin turhautunut. Huomenna uusilla tunnelmilla tai uudella asenteella. Nyt kiehun hetken ihmisten itsekkyyttä ja huomenna taas parempi päivä ja positiivisilla tunnelmilla. Huomenna treenataan taas kuin viimeistä päivää ja unohdetaan kaikki turhautuminen. Liikunta on kyllä viimeisen kolmen viikon aikana tuonut sellaista "tyydytystä" ja hyvän olon tunnetta ja urheiluun on hyvä purkaa ärsyyntymistä... ja kertalaakina tänne! :D Huhhahhei, kylläpä helpotti. Kun minä poltan käpyni, sitten poltan kerralla kunnolla. Mutta positiivisesti ajatellen - joskus on ihan hyvä poltella höyryjä ja lupaan, että tänään kyllä salilla saa kahvakuula kyytiä.

Mitä stressinpoisto-menetelmiä sinulta löytyy? 

Tuntuuko, että joskus on hyvä päästää höyryjä jollain tapaa? 

Itsellä sellainen fiilis, että tänään ja ensi viikolla lähtee ja kovaa, ehkä uusia ennätyksiä salilla luoden!! Sitten se oli sen arvoista. Taidanpa ottaa eteeni tähän teemaan luodun kirjan: Thomas Erikson "Idiootit ympärilläni - kuinka ymmärtää muita ja itseään".

Kivaa ja parempaa sunnuntaita toivottaen kaikille ihanille,

Kuinka pettynyt sitä voikaan olla

16. syyskuuta 2018

Kaunista huomenta syyskuun ensimmäiseen maanantaihin!

Olipahan viikonloppu! Perjantai oli aivan ihana kokonaisuudessaan, lauantai todella mukava - ilta valitettavasti päättyi ikävästi, sunnuntai taas mitä parhain ja voimaannuttavin parhaiden ystävien seurassa PompDeLuxin kutsuilla. Sillloin kun ystäviä tarvitsee, parhaat ovat aina käden ulottuvilla ja auttamassa. Mutta tästä käynnistyy uusi viikko ja uudet kohtaamiset. Tänään vedetään taas illalla ihan täysillä valmennusryhmän kanssa, viikko takana ja yksitoista viikkoa edessä. Motivaatio on tällä hetkellä aikalailla tapissaan ja olen satavarma, että missään vaiheessa se ei tule lopahtamaan tai lipsumista tapahtumaan. Syksy on yleensä sitä aikaa, kun tuntuu, että motivaatio alkaa tipahtamaan, pimeät illat synkistävät kesän jälkeen ja muutenkin voi olla vaikeampaa. Vähän sellainen kesän jälkeinen "back to reality" jos niin voi todeta. Itselläni oli erittäin mukava kesä ja ei mikään parhain syksyn käynnistys, mutta hei - täältä tullaan tarmolla kuin junan veturi. Kuten viime viikolla kerroin, huomenna olisi taas tapaaminen ravintoterapeutin kanssa edessä ja uskon tulosten parantuneen ja hänenkin olevan tyytyväinen kuukaudessa tapahtuneeseen muutokseen. Jos ei lauantaiyön kovia vatsakipuja lasketa, kuukausi on mennyt kyllä paremmissa merkeissä ja turvotus alkanut pikkuhiljaa vatsassa helpottaa. Pikkuhiljaa hyvä tulee, se pitää muistaa!

Viikonloppu on nyt takana ja viikko startattu toiveikkaana ja katse kohti tulevaisuutta. Siksi on hyvä siirtyä suoraa päätä päivän aiheeseen, joka kulkee otsikolla "seuraa pimeneviin iltoihin". Nuoremman tytön huoneeseen kotiutui kaupallisessa yhteistyössä be&livin kanssa aivan ihana, harmaan värinen susivalaisin. Susi kuuluu eläinaiheiseen valaisinsarjaan, joka on uusinta uutta be&livin kokoelmassa. Tähän eläinkokoelmaan kuuluu susi, kettu ja karhu. Nuorempi tyttö halusi ehdottomasti oman suden huoneeseensa yövalaisimeksi ja niin me kiinnitimme sen sängyn viereen seinälle tuomaan valoa pimeneviin syksyn iltoihin. Valaisin on niin kevyt, että sen voi seinään kiinnittää joko ruuvilla tai tarralla. Valaisin kuuluu ihanaan Spirit Animals-sarjaan se kyllä kuvaa valaisimen tunnelmaa todella hyvin. Valaisimen koko on 29x20cm ja helppo koota.

Oikein mukavaa viikon aloitusta ja muistakaa nauttia tästä viikosta!

*Valaisin saatu yhteistyössä be&livin kanssa*

Seuraa pimeneviin iltoihin ja ensimmäisen arvion aika

3. syyskuuta 2018

Oikein kaunista huomenta lauantaihin!

Mikä viikko takana! Tullut mentyä kyllä kuin tuulispää taas kerran. Sitä tämä syksy tuntuu olevan, kiireen aikaa. Tällä viikolla tuli vietettyä paljon aikaa Helsigissä hommissa ja töiden jälkeen salihommissa. Maanantaina käynnistin vihdoinkin kuntoklubillani syksyn valmennusryhmän, jossa 12 viikkoa tehdään pienryhmän ja pt:n kanssa vaihtuvaa salitreeniä. Tavoitteet on nyt itselle määritelty, kehonkoostumusmittaus suoritettu ja tästä matka on nyt startattu. Tänä aamuna huomasin ihan uuden tunteen, nimittäin kipua pakaroissa ja reisissä. Jotain siis tullut tehtyä oikein ja ohjelma toimii. Olen saman valmennuksen käynyt vuonna 2015 ja silloin sain kyllä ihan hyviä tuloksia aikaan. Toivotaan, että tänä syksynä tulokset ovat yhtä hyvät ja toivottavasti vielä jopa paremmat. Siihen siis omat arki-illat ovat aikalailla kuluneet tällä viikolla - jumppapumppaan. Eilen koimme kyllä lasten kanssa ihanan yllätyksen, kun meillä oli ihan mennyt ohi kaupungissamme starttaava Tivoli Sariolan olemassaolo. Eilen oli mukavan lämmin ilta, joten päivällisen jälkeen suuntasimme kaupunkimme rantaan ja tivolissa vierähtikin helposti melkein pari tuntia. Mutta olipa meillä hauskaa ja mukavaa! Tytöt juoksivat laitteista toiseen ja itsekin hyppäsin mukaan pariin laitteeseen. Suosikiksi muodostui meille maailmanpyörä, josta ihailimme kauniin kotikaupunkimme maisemia kaksi kertaa. Tänään vuorossa olisi lapsien voimistelua, syntymäpäivää ja muuta mukavaa puuhailua. Huomenna käymme PompDeLux-kutsuilla ja vierailemme tivolissa vielä kerran.

Minun piti ihan erikseen kiittää teitä edelliseen postaukseen kommentoinneille ja monista sähköposteista, Insta-viesteistä ja erästä tytön päiväkotikaverin äitiä, jotka annoitte tosi ihania vinkkejä omaan terveyteen koskeviin kipuihin ja kroppani turpoamiseen. Kaikki vinkit ja mielipiteet tuli luettua huolella läpi ja ne lämmitti suuresti itseäni. Ensi viikolla minulla on taas tapaaminen ravintoterapeutin kanssa, joten katsotaan onko muutosta tapahtunut kuukauden aikana, kun toimenpiteisiin on alettu. Jos ei, niin sitten tutkimukset jatkuu ja jatkuu vaan.

Mutta kiitos ihanat viesteistä ja kommenteista!

Ja sitten niihin arvontoihin!

Nyt paljastan sekä kaupallisessa yhteistyössä Jollyroomin kanssa sekä kaupallisessa yhteistyössä be&liv:n kanssa järjestettyjen arvontojen voittajat. Onnea haluan toivottaa:

- Jollyroomin repun voitti nimimerkki titin_blogi_titti
- Habitare-lippupaketit voitti Amanda Rekonen & Karoliina

Onnea voittajille ja olettehan yhteydessä minuun mahdollisimman pian, viimeistään 6.9. mennessä.

Ihanaa viikonloppua toivottaen,

Sydämellinen kiitos ja arvontojen voittajat

1. syyskuuta 2018

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.