Oikein kaunista perjantaihuomenta!

Loman virallinen viimeinen päivä käynnistyy, mutta onneksi tämä ihanuus jatkuu vielä viikonlopun ajan. Tänään olisi aamupäivällä tarkoitus ulkoilla mahdollisimman paljon, toivottavasti kauniissa ja aurinkoisessa säässä. Huomenna taas olisi tiedossa ihan mieletöntä meininkiä Tuusulassa piirikokouksessa. Onko väärin sanoa, että vaikka tätä lomaviikkoa odotti kovin, niin vielä enemmän sitä odotti viikonloppua ja perjantaiaamun rauhallista hetkeä, kun mihinkään ei ole kiire ja illalla olisi hauskaa menoa tiedossa. Sen kyllä tietää, että tämä loppusyksy hujahtaa hetkessä ohitse kaiken kiireen keskellä ja sitä huomaa että kohta onkin jo joulu. Sunnuntai hyödynnetään ulkoiluun ja frisbeegolfiin jos siihen vaan on säiden osalta mahdollisuus. Eli eihän tästä viikonlopusta voi tulla kuin aikas kiva ja innokkaana jo odottelen sen käynnistymistä. Ei tässä voi muuta todeta, kuin että tämä miniloma tuli kyllä niin tilauksesta ja tarpeeseen. Viime viikon lepoviikko salitreenistä teki ihmeitä ja sai kasvatettua omaa motivaatiota oikeastaan muullakin saralla kuin liikunnan osalta. Sen päälle tämän viiden päivän loma"viikko" niin avot!

Tuntuu, että tässä aletaan pääsemään taas kartalle ja menoon mukaan. Ensi viikonloppuna olisi taas järjestettävänä kahdet lasten syntymäpäivät. Ihanaa, että vihdoinkin pääsee taas leipomaan kaikenlaisia ihania herkkuja. Itse olen pitänyt jo 8 viikkoa herkuttomasta ruokavaliosta kiinni ja syntymäpäiväviikonloppunakaan sitä ei tarvitse rikkoa ja katkaista, koska minullapa on takataskussa maailman helpoin ja terveellisin smoothiekakun ohje. Sain sen ohjeen ihanalta treeniystävältäni ja nyt nyt sen pääsee taas toteuttamaan. Ja ihan oikeasti miten hyvää se onkaan ja ei mitenkään epäterveellistä. Sitä voi hyvällä omatunnolla syödä yhden palan ja tarjota sitä myös vieraille. Oijoi, tulee ihan vesi kielelle, kun ajattelen jo ensi viikonloppua.

Äh, piti kyllä tänään postailla makuuhuoneesta ja siitä miten se tuntuu juuri tällä hetkellä aikalailla täydelliseltä ja ihanalta, mutta tämähän lähti ihan muiden nautintojen suuntaan. Mutta samapa tuo, ehkä kuvat kertovat enemmän sitä mitä minun piti tänne tulla kertomaan. Makuuhuone on nyt aikalailla perfect ja valmiina ottaamaan kohtapuolin joulua ja sen tuomaa rauhallista tunnelmaa vastaan. Muutama juttu on jo joulun varalta mielessä makuuhuoneen lisätä, mutta sinne ei hypätä ennen marraskuuta ja jouluhypetyksen virallista aloittamista.

Toivottavasti oma innostuneisuus tarttui teihinkin ja viikonlopusta tulee mukava!

Kun alkaa olemaan aikalailla täydellinen

19. lokakuuta 2018

Oikein ihanaa keskiviikkoa kaikille!

Vihdoinkin, pieni hengähdystauko tässä kiireisessä arjessa, kun kolmen päivän ajan vietämme syyslomaa lasten kanssa ja sitten vielä viikonloppu edessä. Itselleni tämä on vielä täysin pitämättömien kesälomien pitämistä, mutta paremmin myöhään kuin milloinkaan. Ja onhan tässä vielä onneksi talvilomakin edessä. Tämä miniloma tuli kyllä erittäin osuvaan aikaan, oli kyllä loman tarpeessa-fiilis päällä. Syksy on yllättänyt rankkuudellaan ja tiesin tämän kuun olevan todella kiireinen, mutta jotenkin kaikki asiat pääsi ihan takavasemmalta yllättää. Kun elämän jokaisella osa-alueella tuntuu tällä hetkellä menevän kovaa, tämä kolme päivää täytyy osaa vain olla ja nauttia siitä loman tuomasta kiireettömyydestä. Mitään ohjelmaa ei ole suunniteltu valmiiksi, vaan menemme ihan fiiliksen mukaan, eli miltä aamusta tuntuu ja säätietojen mukaan. Okei, tänäänkin tuli aikaisin herättyä, mutta aion juuri hyppää uudestaan sängyn puolelle ja jatkaa unia vielä hetken, koska kerrankin voin niin tehdä keskellä viikkoa.

Yksi asia lomalla on varma juttu mitä ehdin tekemään ja mikä on tekolistalla. Ajatuksissa on nimittäin kuvata se. Se on meidän uusi sohva. Viikon verran olemme siitä kerinneet suunnilleen nauttimaan ja ihastelemaan ja nyt olisi aika esitellä se myös blogin puolella, kunhan kerkeän valoisaan aikaan kuvat ottamaan. Joten toivotaan tälle päivälle aurinkoisia hetkiä, jolloin valoa riittää myös sisätiloissa runsaasti. Sohvaruljanssi ei ollut ihan helpoimmasta päästä ja mennyt ihan kuin Strömsössä, mutta pääasia, että se on nyt meille kotiutunut ja on juuri niin ihana mitä olin ajatellut sen olevan. Kiitos siis ihana T avusta, oli kyllä hauska ruljanssi, hih! 

Kivaa keskiviikkoa ja lomalaisille ihanaa syysloman jatkoa toivottaen,

Se on täällä!

17. lokakuuta 2018

Oikein hyvää huomenta ihanat!

Moni Etelä-Suomessa asuva perhe kääntää tässä vaiheessa aamua kylkeä sängyssä ja jatkaa unia normaalista poiketen. Vietetäänhän tällä viikolla syyslomaviikkoa täällä etelässä ja moni on ottanut tämän viikon lomaa. Olisi kyllä tehnyt itsellekin hyvää nauttia hitaasta aamusta sängyssä, mutta ei, täällä sitä ollaan jo töiden parissa ja työn touhussa ennen seiskaa. Lapset tuhisevat kyllä vielä sängyissään ja ottavat selvästi kaiken irti tästä aamusta, kun he eivät joudu perinteisesti seitsemältä heräämään. Miksi se meneekin niin, että viikonloppuna lapset heräävät ennen seiskaa, kun saisi nukkua pitkään ja arkena sitten saa herätellä. No, kun tässä kaksi päivää jaksaa hommia tehdä täysillä, saa sitten hyvällä omatunnolla viettää viimeisiä kesälomapäiviä lasten kanssa ihan rauhassa. Viikonloppu tulee olemaan niin ohjelmaa täysi, että siitäkin tulee varmasti huippu.

Summa summarum, oikein mukava viikko tiedossa ja varmasti se sujahtaa taas hetkessä ohitse. Muistakaa te myös nauttia teidän syyslomasta ihan täysillä. Täksi viikoksi on luvattu vieläkin ihania ilmoja, auringonpaistetta ja viidentoista asteen lukemia. Ei kyllä lokakuu voisi kauniimpi olla mitä se nyt on. Niin ja arvatkaas mitä? Viime viikolla bongasimme lasten ja oman äitini kanssa kaupasta joulutähtiä (ja niitä joulukalentereita). Itselle tuli tämän lämpimän syksyn myötä varmaan ensimmäistä kertaa sellainen fiilis, että ei vielä joulua kauppoihin. Jopa minä, jouluöveri-ihmisenä, totean että liian aikaista. Joulun aika vielä koittaa tulla ja mennä, mutta nyt ei vielä ole sen aika. Nyt nautitaan syyskukkasten kauniista väriloistosta ja marraskuun alussa aletaan sitten hypettää tulevaa rauhan aikaa sitten kunnolla. Joululahjat on eri asia, niitä voi jo vaikka juhannuksena miettiä ja hankkia valmiiksi. Niinhän minäkin tein kesän jälkeen, koska silloin tietyt tyttöjen haluamat lahjat oli poistossa ja puoli-ilmaiset. Vielä ei ole aika Michael Bublen joululle, mutta se heti koittaa yllättävän pian.

Ihanasta auringonpaisteesta tänäänkin nauttien,

Aika tulla ja mennä

15. lokakuuta 2018

Ooh, sunnuntai!

Kyllä oli eilen menoa ja meininkiä. Hienosti meni ensimmäiset syntymäpäiväjuhlat ja sekä sankareilla että muilla juhlijoilla näytti olevan erittäin hauskaa. Siitä sitten suunnittelemaan seuraavia kaksia syntymäpäiväjuhlia, jotka olisi vielä kahden viikon päästä jäljellä. Ainoa harmittava takaisku tässä viikonlopussa oli pienemmän tytön pieni lämmönnousu perjantaina päivästä. Mutta onneksi juhlat saatiin hienosti juhlittua ja ilta otettiin sitten rauhassa sekä tämä päivä, ettei lämpö nouse uudelleen. Ensi viikko olis syyslomaviikko, joka itselle tarkoittaa paria päivää töitä ja muutamaa päivää lomaa. Joten jos tässä nyt vielä joku muu meistä sairastuu niin lomallahan sitä on taas kerran helppo tehdä. Ei tämä säiden vaihtelu +16 asteen ja -2 pakkasasteen välillä kyllä helpota tilannetta yhtään ja välillä tuntuu, että ylipukee lapset ja itsensä ja välillä tuntuu kylmä ihan luissa asti. Takkaa on tullut kyllä nyt joka toinen päivä poltettua, mutta vielä ei ole tarvinnut laittaa lämmityksiä päälle sisätiloissa. Ja nyt on jo lokakuun puoliväli. Ihan mieletöntä miten pitkälle sitä onkaan lämpöjen kanssa päässyt. Takalla saa kyllä omaan kotiin niin hyvät lämmöt päälle, että meidän sisätiloissa vallitsee joka päivä 23,5-22 asteen lämmöt. Vielä ei ole tarvinut auton ikkunoita skrabailla, mutta eiköhän sen aika ole jo lähellä. 

Vaikka sisätiloissa on lämmin ja ulkonakaan ei pakkaset ole vielä päiväsaikaan paukkunut, olen välillä ollut kyllä sellainen jääkalikka viikonlopun ulkopuuhien jälkeen. Kun sitä käy heittelemässä esimerkiksi frisbeegolf-kierroksen ja puuhaa vähän muuta ulkona muutaman tunnin ajan, tuntuu sitä illalla kylmän menevän jo tässä vaiheessa ihan ytimiin asti. Siksi sitä tulee takka laitettua palamaan, villapaita ja sukat päälle ja laitettua kotiin esille sekä makuuhuoneeseen että olohuoneeseen paksut viltit/torkkupeitot (joiden alle on ah niin ihana hyppää jäisenä ja posket punottavana). Vaaleanpunaiset, ohuet viltit saivat siirtyä odottamaan ensi kevättä vaatekaapin puolelle ja tilalle asetin makuuhuoneen puolelle villaisen mustaharmaan torkkupeiton. Jos sitä vaikka tänään kerkeisi ottamaan pienet päiväunet tämän viltin alla ihan hetken ajan. Sitä varten sunnuntait on tehty, nautinnollisia päiväunia ajatellen!

Mukavaa ja nautinnollista sunnuntaita toivottaen,

Mustavalkoinen syksy ja asiaa ihan ytimessä asti

14. lokakuuta 2018

Oikein kaunista perjantaita ja viikonlopun aloitusta!

Oih, viikonloppu! Tiedossa ei ole tällä kertaa "ah niin ihanan rentouttava viikonloppu" millä teemalla yleensä viikonloput tulee vietettyä ja akkuja ladattua. Huomenna nimittäin olisi edessä tyttöjeni syntymäpäivien viettoa vol. 1. Kolmet syntymäpäivät tulee kuukauden aikana järkättyä ja ensimmäiset olisi nyt lauantaina tiedossa. Tällä kertaa vietetään juhlia ensimmäisen ystäväryhmän kanssa. Tytöt saivat itse päättää ketä kutsutaan ja huomenna sitten 13 tyttöä saa kirmata puolentoista tunnin ajan ja juhlia sydämensä kyllyydestä. Onneksi saan hieman apukäsiä näihin juhliin ja kaikki saadaan varmasti hienosti vietyä läpi. Itse kokeilen ihan ensimmäistä kertaa syntymäpäivien järjestämistä muualla kuin kotona. Ajattelin, että sitä pääsisi helpommalla, jos tilaa kirmata olisi tytöillä enemmän. Aluksi mietin HopLop-syntymäpäiviä, mutta niitä tytöt ovat päässeet viettämään niin paljon, että päädyin toiseen vaihtoehtoon. Katsotaan millaiset prinsessasynttärit saan tälle ensimmäiselle ryhmälle loihdittua.

Mutta ennen kun ne bileet huomenna käynnistyvät, voidaan pysyä vielä sisustamisen parissa ja itseasiassa tyttöjen huoneissa. Nyt kun tyttöjen ystävämäärä lisääntyy ja lisääntyy, tulee heille myös uudenlaisia tarpeita liittyen omiin huoneisiin. Kun kavereiden kanssa vietetään aikaa ja meilläkin he vierailevat, huomasimme meillä olevan tosi vähän tuoleja lapsien käyttöön. Niinpä päätimme yhteistoimin hankkia nuoremman tytön huoneeseen lasten rahi, joka matchaa hyvin olohuoneen puolelta löytyvään vaaleanpunaiseen samettirahiin. Tämä Petite Decon harmaa samettirahi sopii mielestäni väriltään hyvin nuoremman tytön huoneen tunnelmaan ja siinä on mukava istua ja leikkejä leikkiä pöydän ääressä. Korkeus on juuri sopiva meidän kohta 5v ja 6v tytöille.

Kyllä nyt kelpaa kutsua kavereita kotiimme leikkimään ja viettämään aikaa tyttöjen kanssa.

Ihanaa viikonloppua ihanuudet!

*Tuote saatu Jollyroomilta*

Samettinen rahi ja prinsessamenoa

12. lokakuuta 2018

Oikein kaunista huomenta keskiviikkoon ja aurinkoiseen päivään!

Nyt sulkekaa silmänne. Tai no lukekaa ensiksi nämä pari ajatusta ja sitten vasta silmät kiinni. Kuvitelkaa kanelin maku, piparin tuoksu, glögin mausteinen isku, jouluvalojen loisto, rauhallisuus, unenmainen tunnelma, yhdessä tekeminen, hetket rakkaiden kanssa hyvän ruoan ja juoman parissa. Niistä on tämän vuoden Ikean joulu tehty. Tarviiko sitä muuta sanoa, ehkä kuvat kertovat enemmän tästä tunnelmasta kuin 1000 sanaa mitä tähän kirjoitan. Kaksi ja puoli kuukautta jouluun, äkkiä se sieltä tulee. Ja tässä tulee inspiraatiokuvia meille kaikille, jos jo vähän alkaa jouluiset ajatukset hiipumaan mieliin. Itse rakastan montaa asiaa joulussa ja olen niin jouluihminen henkeen ja vereen. Ja kohta niitä jouluvaloja taas saa, sitä hyvää glögiä ja tyttöjeni suosikkeja eli Ikean joulupipareita. Aijai, sieltä se joulu pikkuhiljaa saapuu ajatuksiin ja kauppojen hyllyille. Tänään tunnelmoidaan yhdessä Ikean joulun kanssa.

Tunnelmavaloja
Joulupipareita
Joulupalloja
Jouluisia kasveja
Amaryllis
Joulun värit
Yhdessä olemme enemmän

Joulussa on taikaa, voiko sitä muuta sanoa! 

Niin rauhaisaa päivää toivottaen,

Kuvat: Ikea

Ikean joulua vuonna 2018

10. lokakuuta 2018

Hyvää huomenta maanantaihin ja uuteen viikkoon!

Hui, menipäs viikonloppu pikavauhtia ohitse. Eihän sitä itse kerennyt edes viikonlopun fiiliksiin mukaan, kun tänään on jo maanantai ja uusi viikko käynnistyy. Se varmaan johtuu täysin siitä, että koko viikonloppu oli täynnä kaikkea mukavaa tekemistä ja puuhaa, pääasiassa liikunnan parissa. Jauhan ihan kyllästymiseenne asti sekä täällä että Instan puolella uudesta lajista, johon keväällä pääsin kiinni ja joka on jäänyt elämään pitkäksi aikaa. Kyseessä on tietenkin frisbeegolf ja tuntuu, että nykyään tulee enemmän vietettyä vapaa-aikaa frisbeegolfradalla kuin esimerkiksi tanssitunneilla. Laji, joka koukuttaa. Laji, joka saa sydämen sykkimään. Laji, joka pistää ärräpäät lentää. Laji, jossa itselle pitää osaa nauraa, eli ei sovellu tosikoille. Miten joku laji voikaan tempaista niin mukaansa, että sitä haluaisi vaan harkata ja harkata tullakseen paremmaksi ja osatakseen enemmän. Tätä lajia aloittelin muistaakseni ekan kerran huhtikuussa epäsäännöllisin väliajoin ja nyt puolen vuoden jälkeen kehitystä alkaa pikkuhiljaa näkymään ja onnistumisia tulemaan. Perjantainakin olin niin innokkaana mukana ja heitot sujuivat oikeasti paremmin kuin koskaan tähän mennessä.

Tämä viikko itsellä on lepoviikko kuntosalivalmennuksessa, joten tällä viikolla kaikki salitreenit on kiellettyä. Tämä viikko kirjaimellisesti levätään urheilun osalta ja panostetaan kehonhuoltoon ja airobiseen, kevyeen liikuntaan. Siksi frisbeegolf sopii hyvin viikon aktiviteetteihin, jos vaan säät yhtään suosivat ja vesisateet pysyvät poissa., eli ainakin keskiviikkona ja torstaina minut löytää pelaamasta töiden jälkeen pääkaupunkiseudun ratoja lävitse. Miksi sitten olen niin orientoitunut tämän lajin treenaukseen? No, tavoitteita on itselle asetettava ja oma unelma olisi pelata ensi vuoden kesällä jossain kilpailussa mukana ja lähteä kerryttämään kokemusta enemmän ja enemmän. Huomaan nimittäin innostuvani siitä fiiliksestä, kun saan kiekon käteen ja heitto menee juuri sinne minne haluaa. Miksi ei siis lähtisi haastaa itseä, vaikka sitä tietää tässä vaiheessa olevansa täysin aloittelijan saappaissa. Itse olen sellainen ihminen, että kun joku uusi asia omaan elämään tulee, panostan siihen kyllä tosi kovin ja ilman tavoitteita tekemisestä puuttuu se motivaatio. Kun käyn lenkillä, haluan hien nousevan pintaan. Kun käyn tanssitunnilla, haluan tanssin ilon nostavan omaa mielialaa ylöspäin. Kun käyn heittää frisbeetä, siitä tulee se tunne, että haluaa oppia lisää ja lisää. Nyt syksyn ja talven myötä harjoittelu tietenkin vaikeutuu ja taukoa tulee, mutta se ei estä treenaamista. Sunnuntaina eli eilen olin mukana seuraamassa lajin kisoja ja oma into lajia kohtaan kasvoi x100. Joten tällä ihanalla tunteella mennään kohti syksyä ja hyvä tästä tulee!

Nyt levätään tämä viikko ja otetaan ihan iisii.

Oikein mukavaa päivää toivottaen,

Kilpailuhaave ja lepoviikko

8. lokakuuta 2018

Oikein kaunista huomenta sunnuntaihin!

Oih mikä viikonloppu jo tässä vaiheessa takana! Ja kyllä, täällä ollaan jo seitsemän aikaa innokkaana ylhäällä, koska tänään on aikainen lähtö kohti frisbeegolf-rataa. Hurahdus tähän lajiin on vaan tapahtunut täysin ja se on kyllä ihan mahtavaa vastakohtaa salitreenille ja muuten ihan mielettömän hauskaa - jos sitä vaan osaa itselleen nauraa eikä ota itseään liian tosissaan. Aikainen lintu madon nappaa, vaikka viime yönä unet jäikin hieman lyhyiksi aivan ihanien tupareiden johdosta. Onnea ihana K. uuteen kotiin! Mutta kyllä meillä oli sitten hauskaa ja hauska tyttöjenilta teki kyllä hyvää pitkästä aikaa. Eilinen ilta kyllä piristi, vaikka herätys olikin aivan liian aikaisin normisunnuntaihin verrattuna. Mutta mukavan tekemisen ja seuran takia sitä mielellään herää aikaisin niin kerkeää sitten puuhailla kaikkea mukavaa ihanassa sunnuntaissa. Tulikohan nyt tarpeeksi ihanaa ja ihanaa-virkkeitä? No olkoon, on viikonloppu ja suu hymyssä jo näin aikaisin aamusta.

Jos aamu ja koko viikko on ollut yhtä menoa ja meininkiä täysi, olemme silti olleet enemmän kuin ahkeria lasten kanssa kotonamme ja saaneet vaikka mitä aikaan. Nyt kun tässä kodissa on tullut asuttua jo puolitoista vuotta, on sitä alkanut enemmän löytyä uskallusta laittaa myös seinille asioita. Se on jännä miten uudessa kodissa sitä ei halua seiniin tehdä yhtään reikää, koska kaikki on uutta ja koskematonta. No nyt kun elämä on kantanut eteenpäin ja aika kulunut hujauksessa, olemme alkaneet enemmän sisustaa seiniä. Nyt kohteena vanhemman tytön huoneen seinät, jotka saivat erilaisia eläimiä osakseen. Sängyn viereen ripustimme vaaleanpunaisen flamingon tuomaan hauskuutta huoneeseen ja flamingon viereen ihanan be&livin kettu-valaisimen jatkamaan tätä eläimellistä menoa. Muistatte ehkä nuoremman tytön huoneesta löytyvän susi-valaisimen harmaan värisenä? Tätä samaa sarjaa täydentää kotimainen kettu, joka valaisee eskarilaisen iltoja omassa huoneessaan puuhatessa.

Mutta nyt on äkkiä riennettävä suihkuun ja laittaa kaikki valmiiksi! Oikein mukavaa sunnuntaita teille ihanille ja nautitaan tästä päivästä ihan täysillä.

Terkuin,

Seinät hyötykäyttöön lastenhuoneessa

7. lokakuuta 2018

*Sisältää mainoslinkkejä*

Oikein kaunista huomenta perjantaihin!

Jippikaijei, viikonloppu jälleen kerran edessä, kunhan työt saa tehtyä ja tietokoneen suljettua. Eli hetki vielä hommia, lapset päiväkotiin ja eskariin, sitten käynnistyy aktiivinen viikendi! Tarkoitus olisi tänä viikonloppuna harrastaa kaikenlaista urheilua niin paljon kun vain ikinä jaksaa ja pystyy. Tämä siksi, koska ensi viikko pyhitetään täysin levolle ja palautumiselle. Viikonlopun pläni on frisbeegolf, tanssitunnit, kuntosalia ja lenkkeilyä. Niin ja lauantaina vielä ihanan ystävän tuparit. Olen kyllä niin ylpeä itsestäni, kerrankin voin niin ääneen todeta. Ajattelin ensi viikolla avata tuntemuksiani kaikesta tästä tapahtuneesta, omasta olosta ja tulevasta, joten palataan tähän ylpeyden tunteeseen ensi viikolla vielä tarkemmin. Tämä viikonloppu ollaan, nautitaan ihanasta laatuseurasta, juhlitaan ystävän ihanaa kotia ja nautitaan urheilun synnyttämästä ihanasta olosta. Oman arjen luksusta -siksi tätä viikonloppua voisi nimittää, koska aion ottaa siitä kaiken irti.

Ja kun päästään siihen ajen luksukseen kiinni, onkin ihana esitellä blogissa aivan ihania makuuhuoneen uutuuksia, joka kyllä inspiroivat itseä kovin mustavalkoista sisustusta rakastavana. Jotex nimittäin julkaisi viime viikolla aivan ihania ja inspiroivia kuvia makuuhuoneesta ja uudesta Mia Parnevikin kokoelmasta. Oma suosikkini tästä mallistosta on nimeltään "Hotel Collection" eli ylellistä arkea. Monet ylellisissä hotelleissa vietetyt yöt antoivat Mialle idean Hotel Collection -mallistosta.

“Onko mitään mukavampaa kuin käpertyä ylellisillä vuodevaatteilla huolella sijattuun sänkyyn?”

5 tähden hotellihuoneen ylellisyys yhdistettynä oman kotisi parhaisiin puoliin. Tulos: vuodevaatteet erittäin pehmeää, viileää ja raikasta perkaalia, jonka langantiheys on 400 tc*. Yksityiskohdat, kuten kaksinkertainen reunus ja musta reuna, luovat elegantin vaikutelman.

Oih, kyllä on ihana tunnelma, juuri sellaista mitä omaan makuuhuoneeseen toivoisi - luksusta keskelle arkea.

Nyt muuten koodilla LOVEAUTUMN saa Jotexilta -20% koko tilauksesta, että se koodi kannattaa hyödyntää - on voimassa 1.10-7.10.2018.

Inspiroivaa perjantaita toivottaen,

Kuvat: Jotex

Hotellitunnelmaa - mustaa ja valkoista

5. lokakuuta 2018

Hyvää huomenta ihanat keskiviikkoon!

Kylläpäs tänä aamuna väsytti. Viime yö tuli valvottua aika pitkään tehden mitä? No tuijottaessa Sohvaperunat-sarjaa. Voi jestas miten hassulta se teille voikaan kuulostaa, mutta itse pidän kyseistä ohjelmaa Stand Up-ohjelman rinnalla ihan parhaaksi viihteeksi ever, kun sitä toivoo sellaista hetken nollausta ja aivot narikkaan-ohjelmaa. Jokainen kausi ja jakso tullut katsottua ja joka jakso tullut myös yleensä vedet silmissä jotain juttua naurettua. Stand Up-ohjelma on kyllä sellainen, että sitä ei voi Ruudusta tuijottaa normaalit ripsivärit silmissä. Nimittäin sen ohjelman jälkeen omat kasvot muistuttavat sitä, kun olisin käynyt uimassa meikit päällä. Olisi niin mahtavaa mennä katsomaan Stand Up-show ihan livenä pitkästä aikaa, koska se on kyllä jotain ihan huippua lauantai-illan tekemistä. Muistaa vain vedenkestävän ripsivärin ja olla treenaamatta vatsoja, koska vatsakihakset saa kyllä niin kyytiä show:n aikana nauraessa todella hauskoille jutuille. Oli kyllä viime yönä tuo Sohvaperunat ihan parasta tarjontaa tähän mielentilaan ja nukkumaan mennessäkin vielä nauratti.. ja tänään herätessä!

Ja kun alustus koski makuuhuonetta niin jatketaan samalla teemalla, eli pysytään samassa huoneessa. Huomaatte ehkä kuvista, että makuuhuoneen järjestys on muuttunut ihan erilaiseksi. Tämä järjestys on vain hetkellinen ja kestää tämän viikon, koska ajattelin toteuttaa makuuhuoneen seiniin kunnon hinkuttelu-tehtävän, eli putsata seinät täysin. Seinät ovat saaneet osumaa leluista, sängynpääty on tummentanut taustaseinää ja muutenkin seinään on muodostunut vaikka mitä ihmeellisiä viivoja ja jälkiä, joten nyt on otettavat kaikki puhdistusaineet käyttöön ja yrittää saada tummentumat/maalijäljet veks. Karkeana sääntönä maalipintojen puhdistamisessa on, että mitä kiiltävämpi ja kovempi maalipinta on, sitä helpompi se on puhdistaa ja sitä paremmin se myös kestää puhdistamista. Tikkurilan nettisivut neuvovat hyvin:

"Kun puhdistat maalipintaa, pyri puhdistamaan koko seinä tai luonnollinen osa kerrallaan sen sijaan että pyyhit vain yhtä kohtaa. Puhdistaminen voi muuttaa hieman maalin kiiltoa, tai pigmenttiä voi liettyä siivousliinaan maalikalvosta, jolloin puhdistettu kohta erottuu muusta seinästä. Pyyhkimisjälki näkyy sitä selvemmin mitä himmeämpi maali on kyseessä. Vältä voimakkaasti emäksisiä tai happamia pesuliuoksia, vahvoja liuotteita tai naarmuttavia hankausaineita, hankaavia pesimiä, pitkäaikaista pesuliuoksen vaikutusta ja kuumaa vettä."

Eikun hommiin vaan ja seinät kiiltämään!

Hinkuttelua ja uusi järjestys

3. lokakuuta 2018

Oikein ihanaa huomenta kauniiseen maanantaihin ja lokakuun aloitukseen!

Voi miten tykkäänkin lokakuusta ja olen aina tykännyt. Omat nimipäivät, lapsen syntymäpäivä, joulu lähestyy, syksy parhaimmillaan - monta syytä iloita tätä hetkeä. Tiedän kyllä jo valmiiksi, että lokakuu tulee olemaan itsellä sellaista hulabaloota ja todella kiireistä aikaa, että saa nähdä mihin kaikkialle sitä kerkeää mukaan repeämään. Onneksi omaa arkea helpottaa kolmen päivän vapaat syyslomalla, joten hetken kerkeää edes hengähtää, ennen kun taas pitää pistää kutosvaihde silmään. Mutta onneksi kaiken kiireen keskellä odottaa ihana palkinto, nimittäin ulkomaanmatka marraskuussa. Tässä kuussa tulee vain vierailtua Helsingissä, Vantaalla ja Tampereella ja ehkä jopa jossain ylläripaikassa. Tämä alkusyksy on ollut monelta osalta yllätyksiä täynnä olevaa aikaa ja toivon, että yllätykset jatkuvat pelkästään liikunnan puolella, siis ne positiiviset yllätykset. Omaan henkilökohtaiseen tavoitteeseen valmennuksen osalta on vielä matkaa, mutta tänään sitä ollaan puolessa välissä ja voin rehellisesti todeta, että enempää en olisi näiden kuuden viikon aikana voinut itsestä antaa. Joten tällä mennään ja valmennuksen lopussa lupaan paljastaa miten kaiken kaikkiaan meni. Nyt kun kaikki harjoitukset saa mallikkaasti hoidettua tämän kuun aikana ja pysyttyä siinä ruokavaliossa mitä itselle määritin, ei se muusta voi jäädä kiinni. Tarmoa nimittäin täältä löytyy enemmän kuin koskaan, kiitos muutaman motivoivan ihmisen, jotka ovat omalla käytöksellään työntäneet oikeaan suuntaan. Tähän hyvään tunteeseen on jäänyt ihan koukkuun.

Menipäs tämä aloitus nyt ihan joksikin muuksi mitä olin suunnitellut, mutta eipäs haittaa. Olin nimittäin ajatellut kirjoittavani tänään viimeistä kertaa täällä blogin puolella olohuoneen sohvasta ja heittää sille jäähyväiset ja kiittää ihanista hetkistä, mutta vähän toisin tämä meni. No mutta anyways, nyt on se hetki kun ehkä viimeisen kerran postailen olohuoneen puolelta tällä kokoonpanolla, koska ensi kerralla olohuoneessa on hypätty tunnelmasta toiseen, kun uusi sohva on meille saapunut. Oli kyllä itsellekin suuren suuri yllätys, kun sain perjantaina ilmoituksen uuden sohva saapumisesta tällä alkavalla viikolla. Olin itse vähän puulla päähän lyöty, mutta hei, eihän parempaa yllätystä voisi olla! Mielenkiinnolla jään odottamaan lopputulosta ja millaisen muutoksen uusi sohva tuokaan meille. Kunhan siinä on hyvä löhötä ja rentoutua, niin kaikki on hyvin ja tarpeet tullut tyydytettyä.

Innokkaasti jo odottavana,

Ehkä viimeisen kerran

1. lokakuuta 2018

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.