Helpottunut olo ja syksyinen Amsterdam

14. marraskuuta 2018


Oikein mukavaa keskiviikkoista iltaa kaikille!

Olipas kiireinen päivä. Meinasi tulla vähän kiirus saada kaikki työt valmiiksi, mutta onneksi illalla pystyy vielä jatkaa lasten mentyä nukkumaan. Nyt äkkiä päivällisen valmistus, syömishetki ja sen jälkeen vanhempaa tyttöä kuskaamaan luistelujumppaan. Arkipäivät alkavat kyllä illoista meidän tyttöjen harrastuksista (omat siis mukaanlukien) niin, että mitään ylimääräistä vapaailtaa ei ole kuin tiistai. Vielä kun ensi vuonna nuorempikin tyttö haluaa alkaa harrastaa niin sitten se kuskaaminen vasta alkaakin. Vielä ei ole selvää mitä nuorempi tyttö aloittaa harrastamaan, mutta tuntuu että kaikki harrastukset vaativat sen 2-3 kertaa viikossa harjoittelua, jos sitä haluaa kehittyä taitavaksi lajissa kuin lajissa. Vanhempi tyttö valitsi luistelun ja on siitä kovin pitänyt. Katsotaan mitä nuorempi tyttö haluaa, jotain ihan muuta kuin sisko vai samaa lajia. Kunhan se ei olisi jääkiekko, hih! No ei kai, on mikä on ja sitä hän saa kokeilla.

Itsellä on tällä hetkellä jotenkin todella helpottunut olo. Oma salivalmennus on nyt käyty läpi, hartioiden ja niskan jumiutumisesta johtuvasta pääkivusta ja huimauksesta päästy ja viikonloppu lähestyy mukavine menoineen. Mitä parasta, ensi viikolla lähden kolmeksi päiväksi Amsterdamiin työreissulle, joten ihana päästä näkemään syksyinen Dami. Tällä viikolla ajattelin vielä pari kertaa käydä salilla ja ensi viikon pitää ansaitun lepoviikon liikunnasta. Jotenkin tosi helpottunut olo, niinkuin totesin. Olenkin saanut hurjan määrän sähköpostia, jotka ovat pitäneet sisällään paljon kysymyksiä käymästäni salivalmennuksesta ja siitä saavuttamistani tuloksista. Voisin tehdä yleispostauksen, johon avaan tätä kulunutta 12 viikkoa, voisin kirjata lähtilanteeni mitat ja kertoa mitkä olivat lopputulokset. Julkaisen sen heti kun vaan saan hetken istuttua alas ja itsekin käsiteltyä sen mitä kaikkea sitä omassa kropassa tapahtui.






Ihanaa keskiviikkoista iltaa toivottaen,



Lähetä kommentti

Kiitos kaikista mielenkiintoisista ja ystävällisistä kommenteista mitä jätätte "Coconut White" - blogiin! Jättämänne kommentit ovat parasta blogissani ja olen todella onnellinen niistä. Jos sinulla on vinkkejä tai ehdotuksia niin niitä saa aina lisäillä! :)

Sähköpostia saa lähettää: padmerine@coconutwhite.com

Kiitti!

- P -

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.