Ylpeyden aihe ja hyvää itsenäisyyspäivää

5. joulukuuta 2018


Oikein, oikein ja oikein mukavaa huomenta keskiviikkoon!

Täällä ollaan herätty aikaisin, mutta silti hyvin positiivisella mielellä. Eilinen tuli täysin vietettyä Tampereen suunnalla ja herätys oli jo kukonpierun aikaan viideltä ja paluu illalla myöhään, mutta silti reissu tuntui mukavalta ja antoisalta töiden osalta. Tänään aloitellaan töitä kotoa käsin ja illalla rentoudutaan ja nautitaan illasta ja helpottuneesta olosta. Ihanaa, että keskellä viikkoa voi ottaa rennosti, koska onhan huomenna Suomen itsenäisyyspäivä, jota ehdottomasti pitää juhlia hyvien herkkujen keskellä ja hyvässä seurassa. Muistan miten nuorena sitä tuli askarreltua Suomen lippuja joulukuuseen koristeeksi ja silloin ei tajunnut yhtään, miten suuri merkitys itsenäisyyspäivällä on.

Suomen itsenäisyyspäivä on Suomen kansallispäivä, jota vietetään 6. joulukuuta 1917 tapahtuneen itsenäistymisen kunniaksi. Itsenäisyyspäivä on vakavamielinen juhla, johon liittyy sodan ja kaatuneiden muisteleminen. Päivään liittyy monia jokavuotisia perinteitä, kuten jo ensimmäisen presidentin ajoista vietetty tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotto, paraateja, soihtukulkueita ja uudempana perinteenä Tuntemattoman sotilaan televisioesitys. Meidän perheen perinteisiin on kuulunut haudoilla käyminen ja itsenäisyyspäivän kynttilän polttaminen sekä tietenkin Linnan juhlien katsominen. Linnan juhlat ovat omasta mielestä ihana tapahtuma ja on ihana seurata miten ihmiset pukeutuvat juhliin ja loistavat siellä. Tänkään vuonna ei kutsua saapunut omaan kotiin, joten tänäkin vuonna tulee luultavasti seurattua juhlia televisiosta käsin, hih!

Nyt töitä käynnistäään, autoa huoltoon ja kolmen aikoihin tietokone kiinni ja nauttimaan mukavasta illasta. Oikein, oikein mukavaa päivää teille ja kuullaan perjantaina taas. Silloin palailen meidän perheen joululahjaostosten pariin ja joulukuusikin taitaa päästä ensimmäistä kertaa esiintymään täällä puolella. Viime vuonna tein alennusmyynneistä mukavan joulukuusilöydön, mutta siitä sitten myöhemmin enemmän.









Ihanaa keskiviikkoa ja nauttikaa tänään! Huomenna juhlitaan Suomen itsenäisyyttä, josta jokainen meistä on varmasti niin ylpeä ja kunnioittaa isovanhempieni töitä asian eteen. Kiitos siis heille! <3 p="">


1 kommentti

  1. Hei! Näistä blogisi kuvien käytöstä olisin halunnut kysyä. Tässäkin postauksessa on neljä kuvaa, joita voisi sanoa täysin samanlaisiksi. Vain rajaus vähän muuttuu. Eikö yksi kuva samasta kohdasta olisi riittävä?

    VastaaPoista

Kiitos kaikista mielenkiintoisista ja ystävällisistä kommenteista mitä jätätte "Coconut White" - blogiin! Jättämänne kommentit ovat parasta blogissani ja olen todella onnellinen niistä. Jos sinulla on vinkkejä tai ehdotuksia niin niitä saa aina lisäillä! :)

Sähköpostia saa lähettää: padmerine@coconutwhite.com

Kiitti!

- P -

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.